
Ruuanlaitto kiinnostaa lapsia, ainakin jos sitä mitataan 4H-yhdistyksen kokkikerhojen suosiolla.
”Kokkikerhot ovat ikivihreä suosikki, ja ne täyttyvät aina nopeasti”, kuvailee Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistyksen lapsi- ja nuorisotoiminnan koordinaattori Jenni Kurkela.
Yhdistys järjestää lapsille ja nuorille harrastustoimintaa ja yrittäjyyskasvatusta ympäri Suomen. 4H:n kerhotoiminta kattaa ruuanlaiton lisäksi esimerkiksi kädentaitoja ja luonnossa liikkumista, mutta eri teemojen kerhoista juuri ruuanlaittoon keskittyvä Safkasankarit on ylivoimaisesti suosituin, kertoo Suomen 4H-liiton järjestöjohtaja Marjaana Liukko.
Viime vuonna Safkasankarit-kerhoja oli hänen mukaansa koko maassa yli 460 ja niihin osallistui lähes 5 200 lasta. Osa kerhoista keskittyy tiettyyn teemaan, kuten lähiruokaan tai maailman makuihin.
”Kerhossa tehdään ruokaa, leivotaan ja pohditaan ruoan ja ruoanvalmistuksen monenlaisia vaikutuksia itseen, ympäristöön, muihin ihmisiin ja eläimiin”, Liukko kuvailee.
Kerhojen hinta saattaa hänen mukaansa hiukan vaihdella yhdistyksestä ja esimerkiksi materiaalimaksusta riippuen.
Hämeenlinnassa ja lähiseudulla kokkikerhoissa käy tällä hetkellä vajaat 60 lasta, eli lähes kaikki ryhmät ovat täynnä. Kerhoja on kuusi, ja yhteen kerhoon otetaan korkeintaan 10 lasta.
Kutakin kerhoa ohjaa aina kaksi paikallista 15–19-vuotiasta nuorta, ja osallistujat ovat puolestaan alakouluikäisiä, eli yleensä 6–12-vuotiaita. Nuorilla ohjaajilla on lisäksi taustatukenaan aikuisohjaaja. Nuoretkin ohjaajat saavat työstään palkkion, joten kerhojen ohjaaminen on monelle nuorelle ensimmäinen työpaikka.
Parin tunnin mittainen kerhotapaaminen alkaa Kurkelan mukaan yleensä yhteisellä aloitusleikillä, minkä jälkeen valmistetaan jokin ruoka tai leipomus, siivotaan keittiö ja syödään yhdessä. Jos aikaa jää, syömisen jälkeen voidaan esimerkiksi askarrella vielä yhdessä. Valmistettava ruoka voi olla pääruoka, kuten kanawokki, ja toisinaan opetellaan myös leipomista.
Kun lapsilta kysytään ideoita siihen, mitä kerhoissa voitaisiin valmistaa, ykkössuosikki on vuodesta toiseen sama.
”Mokkapalojen suosio ei horju”, Kurkela tiivistää. Jokaisella tapaamiskerralla ei kuitenkaan leivota, sillä sisältäähän ruuanlaitto paljon muutakin kuin makeita herkkuja.
4H-liiton järjestöjohtaja Liukon mukaan resepteissä halutaan painottaa kotimaisuutta ja sesonginmukaisuutta, mutta seuraamaan myös sitä, mitä ajassa yleisesti tapahtuu.
”Resepteissä on viime vuosina pyritty yksinkertaisuuteen ja selkeyteen”, Liukko kertoo.
Kurkela Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistyksestä kertoo, että esimerkiksi 10:n viime vuoden aikana erikoisruokavaliot ovat ilmestyneet enenevässä määrin osaksi kerhotoimintaa. Kaikki ruuat tehdään oletusarvoisesti laktoosittomina, ja Kurkelan mukaan muita ruokavalioita otetaan pyynnöstä huomioon.
Koska kerhot toimivat yleensä koulujen ja seurakuntatalojen keittiöissä, esimerkiksi keliaakikolle sopivia ruokia ei kuitenkaan välttämättä pystytä takaamaan, sillä samoissa tiloissa käsitellään myös gluteenia sisältäviä viljoja.