• Suositukset sitoviksi, esittää kansanedustaja – kasvisruoan osuus nousisi kouluissa ja päiväkodeissa

    Vihreiden kansanedustaja Tiina Elo esittää lakialoitteessaan kansallisten ravitsemussuositusten muuttamista velvoittaviksi koulujen ja päiväkotien ruokailussa.
    Nykyiset ravitsemussuositukset kehottavat välttämään punaista lihaa ja lisäämään kasvisten osuutta.
    Nykyiset ravitsemussuositukset kehottavat välttämään punaista lihaa ja lisäämään kasvisten osuutta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Politiikka
    17.3.202609:12
    Henrik Hohteri

    Vihreiden kansanedustaja Tiina Elo on jättänyt lakialoitteen, joka esittää kansallisten ruokasuositusten noudattamista koulujen ja päiväkotien ateriapalveluissa.

    Nykyisin suosituksia hyödynnetään koulu- ja päiväkotiruokien suunnittelussa, mutta niiden noudattaminen on vapaaehtoista.

    ”Kansalliset ravitsemussuositukset perustuvat parhaaseen tutkittuun tietoon siitä, miten väestön pitäisi syödä. Niissä painotetaan terveyttä sekä ruoan ilmasto- ja ympäristövaikutuksia. On perusteltua, että niitä noudatetaan johdonmukaisesti myös kouluissa ja päiväkodeissa”, Elo sanoo tiedotteessa.

    Aloitteen tavoitteena on lisätä kasvisruuan osuutta päiväkoti- ja kouluruokailussa.

    ”Ravitsemussuositusten keskeinen viesti on selvä: enemmän kasviksia, vähemmän punaista lihaa ja tyydyttynyttä rasvaa. Kun ravitsemussuositukset kirjattaisiin lakiin, olisi kaikille selvää, että niitä tulee noudattaa. Näin ruokapalvelualan ammattilaiset voisivat keskittyä siihen, miten valmistetaan maistuvaa ja ravitsevaa kasvisruokaa kaikille.”

    Elon mukaan päiväkoti- ja kouluruokailuun vaikuttaminen on tehokkaimpia tapoja edistää terveellisiä ruokailutottumuksia koko väestössä. Kouluruoan on tarkoitus kattaa noin kolmannes päivän energiantarpeesta.

    Lisää aiheesta
    • Kuvassa kouluruokaa.

      Politiikka ja talous | Helsinki aikoo puolittaa liha- ja maitohankinnat

      Tilaajalle
    • Valtuustoaloite ehdottaa lihan ja maitotuotteiden hankinnan puolittamista Helsingissä. Liharuokaa olisi Helsingin kouluissa tarjolla kerran viikossa.

      Ruoka | Helsingin kouluissa tarjotaan liharuokaa kerran viikossa, jos aloite menee läpi

      Tilaajalle
    • Seiskaluokkalaiset Sohvi Tikkanen ja Seela Honkavaara ottamassa ruokaa keskiviikkona Pelkosenniemen koulussa.

      Ruoka | Kouluruoan hintaero yllättää – Millainen on yli kympin ruoka verrattuna alle kahden euron satsaukseen?

    • Kouluruuan elintarvikkeiden kotimaisuusaste on Rovaniemellä nyt 80 prosenttia. Täysin kotimaisia ovat esimerkiksi liha ja maito. Kuvituskuva.

      Ruoka | Kouluruuan kotimaisuuden lisääminen kaatui täpärästi Rovaniemellä – ”Lapset toivovat kuitenkin hedelmiä”

      Tilaajalle
    • Kouluruokailu. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Päättäjän on nähtävä kouluruoassa muutakin arvoa kuin siihen käytetyt eurot

    • Suomalaiskoululaiset saattavat saada kouluruuastaan hyvin niukasti energiaa.  Kuva ei liity juttuun.

      Ruoka | Ilmainen kouluruoka ei ole maailmalla itsestäänselvyys – jopa rikkaassa Pohjoismaassa syödään koulussa omia eväitä

    Artikkelin aiheet
    ravitsemussuositukset
    kasvisruoka
    kouluateriat
    päiväkodit
    Tiina Elo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa