
Valtioneuvosto antoi torstaina 26.3. ruokapoliittisen selonteon kansallisesta ruokastrategiasta eduskunnalle. Suomen ruokapoliittinen selonteko kansallisesta ruokastrategiasta kuvaa ruokajärjestelmän nykytilan ja viitoittaa ruokapolitiikan suunnan ja keskeiset tavoitteet vuoteen 2040.
“Ruokaturva on kaiken yhteiskunnallisen vakauden perusta.”
“Ruokaturva on kaiken yhteiskunnallisen vakauden perusta, eikä sitä voi tällaisina geopoliittisesti epävakaina aikoina liikaa alleviivata”, korostaa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) maa- ja metsätalousministeriön tiedotteessa.
”Luonnonvaroiltaan ja osaamiseltaan rikkaassa Suomessa ruokasektori tarjoaa vahvan pohjan huoltovarmuudelle, mutta myös merkittäviä mahdollisuuksia talouskasvuun. Koko ruokajärjestelmää on vahvistettava, ja se edellyttää laajaa ja pitkäjänteistä parlamentaarista sitoutumista. Siksi on hyvä, että eduskunta nyt pääsee selonteon pohjalta keskustelemaan ruokasektorin tulevaisuudesta ja ottamaan kantaa ruokapolitiikan suuntaan.”
Selonteko tuo esille myös ruokasektorin haasteita, joita ovat alkutuotannon heikko kannattavuus, arvonlisän epätasainen jakautuminen, riippuvuus tuontipanoksista, ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen. Samalla se linjaa tehtävien toimien suuntaa.
Strategian toimeenpanon ja seurannan varmistamiseksi selonteko ehdottaa pysyvän ruokaneuvoston perustamista.
Keskeisiä strategisia tavoitteita ovat kannattavuus ja reiluus, huoltovarmuus, luonnon kantokyky sekä ruokakulttuuri ja hyvinvointi. Samalla selonteko nostaa esiin mahdollisuuksia, kuten viennin kasvun, uusien ruokateknologioiden kehittämisen, kalatalouden ja luonnontuotealan potentiaalin sekä datatalouden tarjoamat ratkaisut.
Selonteon pohjana oleva kansallinen ruokastrategia valmisteltiin laajasti sidosryhmiä osallistaen. Ruokapoliittinen selonteko kansallisesta ruokastrategiasta jatkaa tätä prosessia ja toimii eduskunnan ja valtioneuvoston strategisen keskustelun ja tilannekuvan tukena. Se tarkentaa ja syventää kansallisessa ruokastrategiassa kuvattua ruokajärjestelmän kansallista ja globaalia tilannekuvaa ja korvaa yhdessä ruokastrategian kanssa edellisen ruokapoliittisen selonteon vuodelta 2017.
Ruokapoliittinen selonteko kansallisesta ruokastrategiasta valmisteltiin maa- ja metsätalousministeriössä. Selonteko pohjautuu joulukuussa 2025 julkaistuun kansalliseen ruokastrategiaan.
Selonteolla tavoitellaan laajaa yhteiskunnallista sitoutumista ruokajärjestelmän pitkän tähtäimen visioon. Selontekoprosessin kautta eduskunnalla on myös mahdollisuus evästää valmisteilla olevaa kansallisen ruokastrategian toimeenpanosuunnitelmaa vuosille 2026–2030.