• Kaupan merkit kyykyttävät kotimaista ruokateollisuutta – ”Yleinen private label -kasvu ei sada kotimaisten tuotteiden laariin”

    Kaupan omat merkit valtaavat hyllytilaa ja pakottavat kotimaisen elintarviketeollisuuden lähes selkä seinää vasten. Ekonomisti Bate Ismail muistuttaa, että private label -tuotteiden kotimaa ei useinkaan ole sinivalkoinen.
    Tilaajalle
    S-ryhmä markkinoi voimakkaasti ja näkyvästi Coop-merkin tuotteita.
    S-ryhmä markkinoi voimakkaasti ja näkyvästi Coop-merkin tuotteita.  Kuva: Carolina Husu
    Ruoka|Kauppa
    10.9.202417:18
    Maija Ala-Siurua

    Kaupan omat merkit eli private label -tuotteet laittavat kotimaisen elintarviketeollisuuden kovan paikan eteen.

    Nämä tuotteet ovat usein edullisia ja entistä hintatietoisemmat kuluttajat ostavat niitä entistä hanakammin.

    Kuluttajien tilanne helpottuu osaltaan loppuvuodesta ja ensi vuonna korkojen laskun kautta. Samaan aikaan sosiaaliturvan leikkaukset kuitenkin heikentävät ostovoimaa, sanoo ekonomisti Bate Ismail Elintarviketeollisuusliitosta (ETL).

    Kauppa vastaa kukkaronnyörejään kiristävien kuluttajien kysyntään omilla tuotemerkeillään, joita tuodaan tarjolle koko ajan enemmän.

    Kauppojen private label -tuotteiden osuudesta eri tuoteryhmissä ei ole tilastotietoa, Ismail pahoittelee. Jo käynti ruokakaupassa kertoo, että niiden määrä on kasvanut.

    ”Kaupalla on matala kynnys vaihtaa esimerkiksi meijeriä vaikkapa ruotsalaiseen.”

    Ismail huomauttaa, että enenevissä määrin kaupan merkit ovat tuontitavaraa.

    ”Yleinen private label -kasvu ei sada kotimaisten tuotteiden laariin.”

    Ismail nostaa esimerkiksi S-ryhmän Coop-merkin, joka nojaa pohjoismaiseen yhteistyöhön. Pakkausmerkinnöistä näkee harvoin suoraan, missä se on tuotettu.

    ”Kaupalla on matala kynnys vaihtaa esimerkiksi meijeriä vaikkapa ruotsalaiseen.”

    Elintarviketeollisuusliiton tuoreen talouskatsauksen mukaan kotimaisen elintarvikealan näkymät tälle ja ensi vuodelle ovat edellisvuosia valoisammat. Tuotanto on alkanut elpyä kahden vuoden laskun jälkeen. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla tuotannon määrä kasvoi prosentin.

    Alan liikevaihdon kasvua jarruttivat juuri kuluttajakysynnän kohdistuminen edelleen edullisimpiin vaihtoehtoihin, kuten kaupan omiin merkkeihin ja tuontielintarvikkeisiin, sekä ruoan hinnan kääntyminen maltilliseen laskuun.

    Sekä elintarvikkeiden viennin että tuonnin määrä kasvoi tammi–kesäkuun aikana.

    ”Alkuvuonna viennin kasvu syntyi pitkälti raaka-aineiden, kuten viljan viennistä. Tuonnin kasvu sen sijaan on pidemmälle jalostettuja elintarvikkeita, joten kauppataseen alijäämä on vaarassa kasvaa tänä vuonna”, Ismail sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Kannattaako Suomeen investoida? Tätä kysymystä maito- ja lihateollisuus nyt pohtii, sanoo ekonomisti Bate Ismail Elintarviketeollisuusliitosta.

      Elintarviketeollisuus | Korkea verotus voi ajaa ruokateollisuuden investoinnit pois Suomesta – ”Pääkonttoreilla katsotaan kokonaisuutta, ei siellä ole kotiseuturakkautta”

      Tilaajalle
    • Suomessa toimii käytännössä kolme ruokakauppaketjua, joista S-ryhmä ja Kesko hallitsevat markkinoita yli 80 prosentin osuudella.

      Kauppa | Yliö: Suomessa harjoitetaan maailman keskittyneintä ja kannattavinta ruokakauppaa

    • Coop-valikoima on todella laaja.

      Ruoka | Täytimme ostoskorin Coop-tuotteilla – kotimaisten tuotteiden osuus romahti

      Tilaajalle
    • Coop-tuotteita ostamalla voi säästää, mutta samalla karsia kotimaisuudesta.

      Ruoka | Tämä on kotimaisuuden hinta: Onko Coop uhka vai mahdollisuus

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla