Hernealaa on varaa kasvattaa – kotimaisella raaka-aineella soisi olevan kysyntää myös elintarvikkeena

Herne on viljaan keskittyvän viljelykierron erinomainen katkaisija, joka sitoo kasvaessaan maahan typpeä seuraavankin vuoden viljelykasvin tarpeisiin. Se myös lisää maan orgaanista ainesta, parantaa mururakennetta ja tunkeutuu paalujuurellaan syvälle maahan.

Kaiken lisäksi herne sopii mille tahansa viljatilalle ilman lisäinvestointeja: sen kylvö ja korjuu onnistuvat samalla kalustolla kuin viljankin. Ei olekaan ihme, että herneen viljelyala on Suomessa jo yli 40 000 hehtaaria.

Viljelyllisten etujensa ohella korkeavalkuaisena kasvina herne on oivallinen sekä elintarvike- että rehukäyttöön. Suomessa rehuherneen osuus viljelyalasta on noin 35 000 hehtaaria eli valtaosa kokonaisalasta.

Hernekeitto on jokaiselle suomalaiselle tuttu ruoka, ja kotitekoisena sen raaka-aine yleensä onkin kotimaista. Sen sijaan läheskään kaikista eineshernekeitoista ei kotimaisen raaka-aineen merkintää löydy.

Sama pätee myös herneproteiiniraaka-ainetta sisältäviin elintarvikkeisiin kauppojen eineshyllyillä. Erityisesti viime vuosina valikoimissa nopeasti yleistyneistä vegaanisista elintarvikkeista kotimainen herneproteiini puuttuu tyystin, vaikka se olisikin yksi niiden perusraaka-aineista.

Valmistajat vetoavat kotimaisen raaka-aineen saatavuuteen ja siihen, ettei herneproteiinin erottelu ole Suomessa mahdollista jalostuskapasiteetin puuttumisen vuoksi. Väite on uponnut kuulijakuntaan hyvin, vaikka herneproteiinin erotteluun soveltuvaa teknologiaa on Suomessa ollut jo vuosien ajan (MT 22.10.2020).

Eduskunnassa toimiva kasvisruokaverkosto on puheenjohtajansa Mai Kivelän suulla vaatinut Suomeen enemmän kasvisruokavaihtoehtoja tuottavaa teollisuutta ja perustellut vaatimusta huoltovarmuudella ja omavaraisuudella (mt.fi 19.4).

Vaatimus olisi perusteltu ja kestävä, jos teollisuus käyttäisi raaka-aineenaan kotimaista herneproteiinia. Ongelma onkin kysynnässä: kun kuluttajat eivät välitä raaka-aineen alkuperästä, kotimaista ei käytetä.

Viimeksi tällä viikolla on uutisoitu kasviproteiinituotteiden valmistajien olevan vaikeuksissa Ruotsissa (mt.fi 6.7.), eikä alalta hyviä uutisia ole kuultu Suomessakaan. Ulkomaiseen raaka-aineeseen tukeutuva teollisuus sahaa omaa oksaansa. Kotimaisen kasvisruoankin sielu voisi olla kotimaisessa raaka-aineessa ja työssä. Ilman sitä markkinan ottavat ulkomaiset jätit.