• Koskenlaskija täyttää 90 vuotta ‒ Valio etsii suomalaisten muistoja klassikosta

    Koskenlaskijan juhlavuotta vietetään muistojen parissa.
    Koskenlaskija-tuoteperhe on kasvanut jo todella suureksi.
    Koskenlaskija-tuoteperhe on kasvanut jo todella suureksi. Kuva: Valio
    Ruoka|Ruoka
    26.2.202319:00
    Janiko Kemppi

    Valio Koskenlaskija juhlii tänä vuonna 90-vuotista taivaltaan. Juhlan kunniaksi Valio kerää suomalaisten muistoja ikonisesta sulatejuustosta.

    Valio kertoo keräävänsä verkossa suomalaisten muistoja kesäkuun loppuun asti. Kyselyn tulokset julkaistaan syksyllä, jonka jälkeen tarinoita julkaistaan.

    ”Valio Koskenlaskija saa suomalaisten sydämet sykähtelemään. Missä ikinä se mainitaan, alkaa ilmoille tulvia tarinoita höyryävistä keitoista, jännittävistä metsäretkistä ja yllättävistä yöpaloista. Tästä saimme ajatuksen, että keräisimme nämä rakkaat muistot ja kertoisimme niitä sitten vähän isommalle kuulijakunnalle”, Valion markkinointipäällikkö Nina Wahlström sanoo tiedotteessa.

    Valio lanseerasi ensimmäisen Koskenlaskija-sulatejuustonsa Veikko Emil Sipisen klassisen tukkijätkä-etiketin alla vuonna 1933. Sen jälkeen klassikko on saanut rinnalleen erilaisia Koskenlaskijatuotteita eri muodoissa ja mauissa.

    Valio kokoaa yhteen Koskenlaskijareseptejä verkkosivuilleen.

    Lisää aiheesta
    • Varhaiset perunalajikkeet olivat ihmiselle myrkyllisiä.

      Ruoka | Tiesitkö, että ihmiset oppivat syömään perunoita savikastikkeen kera? Aluksi perunoita jopa pelättiin

      Tilaajalle
    • Sikke Sumari jakoi vinkkinsä valmislaatikoiden lämmittämiseen.

      Ruoka | Unohda mikro – näin lämmität maksa- tai makaronilaatikon täydelliseksi Sikke Sumarin ohjeilla

      Tilaajalle
    • Laskiaispullan täytteet jakavat mielipiteitä.

      Ruoka | Laskiaispulla on murroksessa – ruokakulttuurin professorin mielestä se on hyvä asia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Koskenlaskija
    Valio
    sulatejuusto
    90-vuotisjuhla
    muistot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle