• Paahteisen tummaa vai silkkisen hienostunutta? Hunajien makumaailma on moniulotteisempi kuin viineillä

    Hunaja ei ole mitenkään yksiulotteinen asia. Purkista voi löytyä vaikkapa Lapin yötön yö tai ukrainalainen auringonkukkapelto. Samalla saa pikareissun kesään, kukkien keskelle.
    Hunajien väri-, maku- ja rakennekirjo on valtava.
    Hunajien väri-, maku- ja rakennekirjo on valtava. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Ruoka
    1.4.202417:30
    Kolumni
    Stiina Hovi

    Sain mieheltäni purkin kanervahunajaa. Miten upea, hienostunut aromi! Ei sillä lailla uhkean makea kuten kesäkukkahunajalla. Mikä ihmeellisintä, hunaja oli todellakin peräisin aidoista kanervankukista.

    Esansseilla ja makuaineilla saadaan hunajasta vaikkapa limetin tai salmiakin makuista. Omaan suuhuni ne ovat vahvoja, osa jopa teennäisen makuisia. Makuja on monia.

    Ei ole yhdentekevää, mitä hunajaa teehensä tai jugurttiinsa sekoittaa. Sama ape muuttuu aivan erilaiseksi hunajasta riippuen. On kiinnostavaa tehdä kokeiluita.

    Hunajia löytyy valtava määrä. Värin lisäksi kiteisyys ja ennen kaikkea maku vaihtelevat paljon. Tattarihunaja on hyvin tummaa, maltaisen, jopa paahteisen makuista. Horsmankukkahunaja on vaaleaa, erittäin juoksevaa ja keveän kukkaisaa.

    Hunajassa voi aistia oikean mustikan, puolukan ja hillan maun: harvinaisia ja arvokkaita herkkuja nämä erikoisuudet! Niitä ei pidä sotkea makuaineilla tehtyihin tuotteisiin. Aitoon hunajaan ei ole lisätty mitään.

    Hunajia pitäisi arvioida kuten viinejä, niin hienoja piirteitä niistä löytyy. Eräs suosikeistani on ukrainalainen auringonkukkahunaja. Se on silkkistä rakenteeltaan ja hienostunutta maultaan.

    Hunaja on paljon enemmän kuin teen makeuttaja. Se luo kokonaisia makumaailmoja. Samalla pääsee pikamatkalle kesään, eri kukkien keskelle.

    Käytän hunajaa myös maustamattoman jugurtin ja marjojen kaverina. Erilaisia hunajia ja marjoja käyttämällä herkkuvariaatioita on lukuisia, vaikka raaka-aineet sinänsä ovat samat.

    Haluaisin seuraavaksi kokeilla lakkahunajaa. Aitojen marjojen aromi on kuulemma siinä havaittavissa. Lapin yöttömän yön hillankukkameri on tiivistetty purkkiin pienten ahertajien ansiosta. Mehiläinen on ihmeellinen otus!

    Lisää aiheesta
    • Mehiläiset tekevät tärkeää työtä useiden ruuaksi viljeltävien kasvien pölyttäjinä.

      Maatalousyrittäjät | Elokuvatähdet pörisevät vuoden mehiläistarhaajien pesissä: ”Avuliaisuudestaan ja heittäytymiskyvystään tunnettu tarhaajapariskunta on aina valmis levittämään tietoa”

    • Tarvittaessa flunssaoireita, kuten kuumeista oloa tai lihaskipuja, voi lievittää tulehduskipulääkkeillä ja parasetamolilla.

      Hyvinvointi | Lääkäri neuvoo: Näin taltutat vilustumisoireet

    • Nora Suojanen ja Maarit Partanen ovat tarhanneet mehiläisiä vasta kolme kesää, mutta jo nyt heidän hunajansa on maan parasta.

      Ruoka | Samettinen Urpo on Suomen paras hunaja

    • Hunajayhtymän markkinointijohtaja ennustaa tästä hunajavuodesta keskinkertaista.

      Ruoka | Hunajan satokaudesta tulossa keskinkertainen – "Mehiläiset eivät lennä”

    • EU-alueelle tuodussa hunajassa on havaittu epäilyttäviä eriä. Kuvassa kotimaista hunajaa. Suomalaisia toimijoita ei ole epäilty hunajan väärentämisestä.

      Elintarviketeollisuus | Löytyykö kotoasi EU:n ulkopuolelta tuotua hunajaa? Se saattaa olla väärennettyä – lähes puolet EU-alueelle tuodusta hunajasta määräysten vastaista

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle