
Palveluiden karkaaminen ja laajat tuulivoimasuunnitelmat ovat herätelleet entisessä Yli-Iin kunnassa kapinamielialaa.
Nykyisin Ouluun kuuluvan alueen kuntalaisyhdistys on jopa harkinnut liitosta naapurikunta-Iin kanssa.
Yli-Ii liittyi osaksi Oulua vuonna 2013 toteutetussa laajassa kuntaliitoksessa.
Liitoksen peruminen ei kuitenkaan tule kyseeseen, sillä Suomen lainsäädäntö ei mahdollista kuntaliitoksen perumista tai edes uuden kunnan perustamista. Jos Yli-Ii tahtoisi irtaantua Oulusta, asia tapahtuisi osakuntaliitoksen kautta.
Osakuntaliitoksen voi panna alulle yksi tai useampi kunta, valtiovarainministeriö, mutta myös kuntalainen. Yli-Iin tapauksessa tyytymättömät asukkaat voisivat aloittaa prosessin, jota Oulun kaupunginvaltuusto käsittelisi.
”Päätöstä ei voisi kuitenkaan tehdä yksittäinen kunta tai kaupunki. Kunnan osan liittämisestä toiseen kuntaan päättää valtiovarainministeriö”, Kuntaliiton lakiasiainjohtaja Juha Myllymäki kertoo.
Tyytymättömät asukkaat voisivat aloittaa prosessin, jota Oulun kaupunginvaltuusto käsittelisi.
Usein osakuntaliitoksissa kyse on pienten alueiden liittämisestä. Myllymäen mukaan on tavallista, että kahden kunnan rajalla oleva alue liitetään kuntaan, jossa asukkaat valmiiksi asioivat.
”Osakuntaliitoksella halutaan saattaa kuntajako vastaamaan todellista tilannetta.”
Yli-Iin kokoisen alueen liittäminen yhdestä kunnasta toiseen olisi käytännöllisesti ja poliittisesti paljon vaikeampaa.
Osittainen kuntajako kuitenkin voidaan tehdä, jos seurauksena kuntarakennelaissa säädetyt kohdat täyttyisivät.
Lain neljännessä pykälässä säädetään, että jaon tulisi parantaa kunnan edellytyksiä järjestää palveluita ja edistää kunnan toimintakykyä, asukkaiden elinolosuhteita, elinkeinojen toimintaa ja yhdyskuntarakenteen toimivuutta.
Kuntaliitoksen hyviä ja huonoja puolia miettiville asukkaille on luonnollista punnita, tulisivatko nämä kohdat paremmin täytetyiksi toisessa kunnassa. Myllymäen mukaan tämä ei kuitenkaan ole lakipykälän tarkoitus.
”Pykälä koskee ennen kaikkea valtiovarainministeriön päätöksentekoa. Liitosta ei voi tehdä, jos nelospykälän kohdat eivät täyty, mutta sitä ei tarvitse tehdä, vaikka ne täyttyisivät.”
”Kunnanvaltuustolla on oltava oikeus päättää kunnan taloudesta.”
On tavallista, että entisten kuntakeskusten putoaminen kehityksen kelkasta aiheuttaa asukkaissa suuttumusta.
Esimerkiksi Kauhavalla kerättiin vuonna 2019 yli 1 500 kuntalaisen allekirjoitus, jotta Ylihärmän kuntaliitoksen perumisesta järjestettäisiin suuntaa antava kansanäänestys. Varsinaista perumista ei kuitenkaan ole tehty missään päin Suomea.
Kun kuntaliitosta valmistellaan, prosessiin kuuluu kolmivuotinen liittymissopimus, jolla tulevan kunnan suuntaa hahmotellaan. Voisiko sen avulla taata, että liitoskuntia ei jätetä kehityksessä ottolapsen osaan?
Myllymäki huomauttaa, että sopimukset ovat poliittisia, eivät juridisia. Toisin sanoen ne eivät voi olla laillisia rajoitteita kunnan päätöksenteolle.
”Sopimuksista on todettu, että kunnanvaltuustolla on oltava oikeus päättää kunnan taloudesta”, hän kertoo.
Toisinaan sopimuksissa tehdään sellaisiakin lupauksia, joiden pitäminen osoittautuu myöhemmin mahdottomaksi. Myllymäen mukaan näin ei tulisi toimia.
”Olisi tärkeää tehdä sellaisia lupauksia, jotka voidaan pitää.”