• IL: Nainen asuntoflippasi homeisen hirsitalon yli 100 000 euron voitolla – nyt myös välittäjä joutui vastuuseen

    Hovioikeus epäilee myyjän sekä välittäjän toimineen yhdessä. Molemmat tuomittiin lopuksi törkeästä petoksesta puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen.
    Homeiset rakenteet voi saada kätevästi piiloon pintaremontin avulla. Kuvituskuva.
    Homeiset rakenteet voi saada kätevästi piiloon pintaremontin avulla. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Koti
    21.7.202521:30
    Heino Iso-Tuisku

    Parikymppinen nainen osti purkukuntoisen hirsitalon pilkkahintaan 25 000 eurolla vuonna 2014. Pintaremontin jälkeen hän pulitti talosta yli 100 000 euroa voittoa.

    Kiinteistönvälittäjä päätti kuitenkin olla kertomatta ostajalle talon olevan asuinkelvoton. Kauppahinnaksi tuli 147 000 euroa.

    Iltalehden mukaan nainen tuomittiin törkeästä petoksesta käräjäoikeuden päätöksellä lokakuussa 2024.

    Turun hovioikeus on nyt tuominnut myös noin 60-vuotiaan kiinteistövälittäjän puolen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä petoksesta.

    Maskussa sijaitsevaan kiinteistöön kuului asuinrakennus, sauna ja varasto.

    Nainen osti kiinteistön vuonna 2014 ja alkoi remontoida tuholaisten pilaamia hirsirakenteita uretaanilla, massalla ja laudoilla. Lopuksi hän peitti jäljet maalaamalla, jotta homevaurioita ei erottaisi.

    Nainen kertoi purkaneensa kaikki vanhat pintamateriaalit, minkä jälkeen tunkkainen – mahdollisesti homeesta johtuva – haju katosi. Nainen ei ollut tullut ajatelleeksi, että hänen olisi pitänyt kertoa tästä ostajalle.

    Nainen rakensi myös luvattoman laajennusosan hirsitaloon. Lisäsiiven tiilikatto rakennettiin 8 prosentin kaltevuudella, mikä on vastoin hyvän rakennustavan ohjeita.

    Loiva katto oli myöhemmin päästänyt vettä rakenteisiin.

    Ostaja joutui muuttamaan pois talosta reilun vuoden kuluttua kauppahetkestä.

    Kiinteistönvälittäjä oli tietoinen kiinteistön ja sen rakennuksen kunnosta ja siitä, että kyseinen nainen toimi niiden remontoijana.

    Hovioikeus epäilee naisen ja välittäjän toimineen yhdessä. Nainen ja välittäjä kiistivät aiemmin syyllistyneensä rikokseen.

    Naisen mukaan rakennuksen vaurioita ei ollut tutkittu perusteellisesti, eikä home- tai lahovaurioita ollut havaittu. Hän kertoi purkaneensa kaikki vanhat pintamateriaalit, minkä jälkeen tunkkainen – mahdollisesti homeesta johtuva – haju katosi. Nainen ei ollut tullut ajatelleeksi, että hänen olisi pitänyt kertoa tästä ostajalle.

    ”Kiinteistönvälittäjän tehtävänä on selvittää epäselvät lupa-asiat tai tuoda epäselvyydet ostajan tietoisuuteen siten, että ostaja ymmärtää ne.”

    Hovioikeuden syyttäjä

    Käräjäoikeus katsoi naisen tahallaan johtaneen ostajaa harhaan. Kiinteistönvälittäjä ei kuitenkaan ollut saanut yhtä huomattavaa hyötyä rikoksesta, joten käräjäoikeuden tuomio oli perusmuotoinen petos.

    Nainen valitti asiasta Turun hovioikeuteen, mutta hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Syyttäjä vaati myös välittäjän rangaistuksen nostamista.

    ”Kiinteistönvälittäjän tehtävänä on selvittää epäselvät lupa-asiat tai tuoda epäselvyydet ostajan tietoisuuteen siten, että ostaja ymmärtää ne”, syyttäjä perusteli.

    Hovioikeus oli asiassa syyttäjän kanssa samaa mieltä. Se katsoi kiinteistönvälittäjällä olevan ensisijainen velvollisuus varmistaa tiedot myytävän kiinteistön kunto paikkansapitävyys ja välittää ne ostajalle.

    IL: Unelmien hirsitalosta paljastui kauhujen pommi

    Lisää aiheesta
    • Matti Mäkelä siirsi uuteen paikkaan perinteisen hirsitalon, jonka rakenteet olivat vuosien saatossa eläneet paljon. Ruoveden seurakuntakeskus taas rakennettiin muutama vuosi sitten painumattomista lamellihirsistä.

      Rakentaminen | Talo hirrestä vai pitkästä tavarasta? Tällainen on hintaero, kun kaikki asiat otetaan huomioon

      Tilaajalle
    • DEN Finland toi keväällä markkinoille Finn­lamelli Valo -hirsihuvilat. Kuvan 134-neliöinen Valo-huvila on 1,5-kerroksinen, ja sen voi ostaa myös täysin muuttovalmiina. Painumaton hirsi on valmistettu kotimaisesta kuusesta.

      Rakentaminen | Jopa 70 prosenttia mökeistä rakennetaan hirrestä ‒ mökit vastaavat yhä useammin varustelultaan omakotitaloja

      Tilaajalle
    • Ylöjärven Puun asiakassirkkelillä on vipinää. Veli Heikki Tuovinen nostaa vuorilautoja katkottavaksi. Taustalla keskellä myyjä Ari Mattila.

      Rakentaminen ja remontointi | Lakimuutos avasi patoja: piharakennusten myynti kaksinkertaistui alkuvuonna

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    asuntoflippaus
    petos
    Hovioikeus
    kiinteistönvälittäjä
    hirsitalo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen