• Maahanmuuttajat vaikuttavat tulevaisuudessa asuntomarkkinoihin yhä enemmän − näin he haluavat asua

    Vaikka asuntojen hinnat kääntyvät jo tänä vuonna kasvuun, selvempi hintojen nousu on Hypon näkemyksen mukaan lykkääntymässä kuitenkin ensi vuoteen.
    Asuntomarkkinoiden trendiä ei käännetä kabineteissa, vaan kuluttajien luottamusta ohjaavat työmarkkinat ja maailmanpolitiikan tapahtumat.
    Asuntomarkkinoiden trendiä ei käännetä kabineteissa, vaan kuluttajien luottamusta ohjaavat työmarkkinat ja maailmanpolitiikan tapahtumat. Kuva: Rami Marjamäki
    Uutiset|Talous
    13.6.202512:00
    Matti Tuominen

    Suomen Hypoteekkiyhdistys (Hypo) arvioi tuoreessa kesäkuun asuntomarkkinakatsauksessaan, että asuntojen hinnat kääntyvät kasvuun koko maassa tänä vuonna.

    Vaikka kauppasota hidastaa asuntokauppaa, laskevat korot kuitenkin auttavat Hypon näkemyksen mukaan asuntomarkkinoita piristymään aiempaa enemmän. Vaikka kovin korkosukellus on jo takanapäin, korontarkistukset tuovat yhä tuntuvaa tukea asuntovelallisten arkeen.

    ”Yleinen epävarmuus tulevasta kamppailee nyt kohenevaa suhdannetta vastaan, vaikka talousdata antaa samalla aihetta myös optimismiin”, pääekonomisti Juho Keskinen kirjoittaa Hypon katsauksessa.

    Selvempi hintojen nousu on Hypon näkemyksen mukaan lykkääntymässä kuitenkin ensi vuoteen. Näin on siitäkin huolimatta, että kauppamäärät ovat kasvaneet jo vuoden verran. Hypo ennakoi, että ensi vuonna asuntojen hinnat nousevat eniten 15 vuoteen, jos korona-ajan nousuvuosi 2021 jätetään pois laskuista.

    Hypon katsauksessa todetaan, että asuntomarkkinoiden trendiä ei käännetä kabineteissa, vaan kuluttajien luottamusta ohjaavat työmarkkinat ja maailmanpolitiikan tapahtumat.

    Rivitaloasuminen on omakotitaloasumista keskeisempi osa vieraskielisten pientaloasumista.
    Rivitaloasuminen on omakotitaloasumista keskeisempi osa vieraskielisten pientaloasumista. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Katsauksessa nostetaan esiin se, että maahanmuuttajat muovaavat asumisen tarpeita. Taustalla on se, että vieraskielisen väestön määrä lähes kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä. Vieraskieliset kotitaloudet ovat keskimäärin kotimaisia suurempia, asuvat ahtaammin ja keskittyvät kaupunkien reuna-alueille.

    Vieraskielisistä asuntokunnista lähes kolme neljästä asuu vuokralla, kun kotimaisissa kieliryhmissä omistusasuminen on yhä yleisin asumisen muoto. Maahanmuuttajien omistusasuminen yleistyy kuitenkin sitä mukaa, kun maassaoloaika pitenee.

    ”Vahvistumista nähdään jo Itä-Euroopan kielisten maahanmuuttajien, kuten pidemmän aikaa maassa asuneiden ukrainan, albanian, viron ja venäjänkielisten maahanmuuttajien keskuudessa, joilla omistusasumisen merkityksen kasvu on poikkeavaa sekä suhteessa muihin vieraskielisiin että kotimaisiin kieliryhmiin”, Hypon katsauksessa kirjoitetaan.

    Huomionarvoista on, että omakotitalot eivät silti kiinnosta kunnolla edes suurituloisia maahanmuuttajia. Rivitaloasuminen on omakotitaloasumista keskeisempi osa vieraskielisten pientaloasumista.

    Omakotitalot eivät kiinnosta paljoa edes suurituloisia maahanmuuttajia.
    Omakotitalot eivät kiinnosta paljoa edes suurituloisia maahanmuuttajia.  Kuva: Johannes Tervo

    Hypon ennusteen mukaan asuntomarkkinoiden asento ei palaa vanhaan, vaan kaupunkeihin muuttaville maahanmuuttajille tarvitaan jatkossa myös suurempia perhekoteja erityisesti kerrostaloihin. Eniten kasvaa kompaktien perheasuntojen kysyntä.

    ”Yleinen epävarmuus tulevasta kamppailee nyt kohenevaa suhdannetta vastaan, vaikka talousdata antaa samalla aihetta myös optimismiin.”

    Juho Keskinen
    Lisää aiheesta
    • Rakentaminen työllisyysvaikutuksineen on keskeinen toimiala kansantaloudessa – 15 prosenttia bkt:sta.

      Rakentaminen | ”Rakentaminen viriää ensin maakunnissa, vasta kahden vuoden kuluttua pääkaupunkiseudulla”

      Tilaajalle
    • EKP:n neuvoston päätös oli laajasti odotettu, sillä inflaatio euroalueella on hidastunut ja epävarmuus kasvanut Yhdysvaltojen tulleista syttyneen kauppasodan jäljiltä. LEHTIKUVA/AFP.

      Talous | EKP laski ohjauskorkoja jälleen

    • Koti | Omakotitalo myytiin sadalla tonnilla, vaikka sen arvo oli moninkertainen ‒ maaseudulla talon voi saada pilkkahinnalla

      Tilaajalle
    • OP-ryhmä ennakoi, että talouden elpyminen laajenee asuntomarkkinoihin tämän vuoden kuluessa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Talous | OP ennakoi elpymisen näkyvän asuntomarkkinoilla: Nopeaa paluuta huippuhintoihin ei kuitenkaan ole näkyvissä

    Artikkelin aiheet
    maahanmuuttajat
    asuntomarkkinat
    asuminen Suomessa
    Hypo
    asuntojen hinnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle