• KSML: Pylkönmäen Palkkikankaalle laaditaan tuulivoimakaava – äänestystulos ratkesi äärimmäisen niukasti ja sai aikaan kyyneleitä

    Kaupunginhallituksen pohjaesitys oli, että kaavaa ei ryhdytä laatimaan.
    Tuulivoiman kaavoitus ja rakentaminen etenevät kautta maan. Keski-Suomessa sijaitseva Saarijärvi antoi valtuustokokouksessaan maanantaina vihreää valoa Palkkikankaan alueen tuulivoima-alueen kaavoitukselle. Kuvituskuva.
    Tuulivoiman kaavoitus ja rakentaminen etenevät kautta maan. Keski-Suomessa sijaitseva Saarijärvi antoi valtuustokokouksessaan maanantaina vihreää valoa Palkkikankaan alueen tuulivoima-alueen kaavoitukselle. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Yhteiskunta
    10.12.202411:30
    Jukka Koivula

    Saarijärven kaupunginvaltuusto päätti maanantaina tiukan äänestyksen jälkeen, että Palkkikankaalle laaditaan tuuli- ja aurinkovoimaosayleiskaava. Asiasta uutisoi sanomalehti Keskisuomalainen.

    Kaupunginhallituksen pohjaesitys oli, että kaavaa ei ryhdytä laatimaan. Valtuustokokouksessa Harri Lehtinen (kok.) oli tehnyt poikkeavan esityksen. Hänen mukaansa maanomistajat haluavat alueelle tuulivoimarakentamista.

    Kannatuksen lisäksi Palkkikankaalle suunniteltu tuulivoimarakentaminen on saanut osakseen myös jyrkkää vastustusta. Pylkönmäellä osa paikallisista asukkaista ja mökkiläisistä ei haluaisi suurta tuulivoima-aluetta takapihalleen.

    ”Nyt puhutaan 41 uudesta tuulivoimalasta, jotka ovat valmistuessaan 300–350 metriä korkeita. Näyttää siltä, että Pylkönmäestä ollaan tekemässä tuulivoima-aluetta 30 kilometrin päähän Saarijärvestä. Tämä on siirtomaapolitiikkaa”, Pylkönmäen vapaa-ajanasukas Stefan Sundberg kritisoi aiemmin suunnitelmia (MT 17.10.2024).

    Palkkikankaan tuuli- ja aurinkovoimaosayleiskaavan laatimisesta äänestettiin valtuustossa ja se hyväksyttiin vain yhden äänen erolla, 16–15.

    Keskisuomalaisen mukaan äänestystuloksen julkistaminen sai aikaan kyyneleitä yleisössä, jota oli saapunut Pylkönmäeltä paikalle vajaat 10 henkeä.

    Palkkikankaan hankealue Pylkönmäellä on kooltaan vajaat 1370 hehtaaria ja alustava kaavoitettava alue 1620 hehtaaria. WestWind Palkkikangas Oy:n jättämän kaavoitusaloitteen mukaan alueelle voitaisiin sijoittaa 9 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus olisi enintään 300 metriä.

    Hanketoimijan mukaan alueella on tavoitteena mahdollistaa myös sähkön varastointi. Alue sijaitsee noin 6 kilometriä Pylkönmäen asemakaava-alueesta etelään.

    Hankealueella on metsäyhtiöiden, valtion, valtionyhtiön ja yksityisten maanomistajien maita.

    Kaavoittaminen ei merkitse rakentamista, vaan päätös siitä tehdään erikseen.

    KSML: Pylkönmäen Palkkikankaalle laaditaan tuulivoimakaava – päätös sai aikaan kyyneleitä

    Lisää aiheesta
    • Kuvassa oleva tuulivoimala sijaitsee Saarijärven naapurikunnassa Karstulassa.

      Energia | Suunnitelmat tuulivoiman lisärakentamisesta herättävät vastarintaa Pylkönmäellä – ”Tämä on siirtomaapolitiikkaa”

      Tilaajalle
    • Tuulivoimaloiden rakennus­paikat muuttuvat rakennus­maaksi, ja niille määrä­tään kiinteistövero.

      Energia | Tuulivoimahankkeissa tehdään 30–40 vuoden sopimuksia – Aarre kysyi asiantuntijoilta, mitä metsänomistajan kannattaa huomioida sopimusneuvotteluissa

      Tilaajalle
    • Tuulivoimarakentaminen tarvitsee käyttöönsä paljon maa-alueita, jotka vuokrataan pitkäaikaisilla sopimuksilla maanomistajilta.

      Yhteiskunta | Jäikö sopimus lukematta? Tuulivoimalan tuotot voivat sokaista maanomistajan

      Tilaajalle
    • Miljardihanke Pyhäjoella päättyi murheellisesti. Valmistuneet rakennukset jäivät tyhjilleen ja osa kesken. Kuluvan vuoden aikana osa rakennuksista puretaan ja siirretään uusiokäyttöön.

      Talous | Ydinvoimalahanke kaatui, mutta jokainen 114 tuulivoimalasta jauhaa Pyhäjoelle noin 30 000 euron kiinteistöverot

      Tilaajalle
    • Koiramäen tuulipuisto sijaitsee Karstulassa pohjoisessa Keski-Suomessa.

      Yhteiskunta | ”Voiko poiketa aiemmin tehdystä sopimuksesta?” Tuulivoimalat siirtyivät ulkomaiseen omistukseen, ja maata vuokraava kunta on nyt ryhtymässä oikeustoimiin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    aurinkovoima
    kaavoitus
    Saarijärvi
    Pylkönmäki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle