
Hallituksen puoliväliriihi ei muuttanut niin sanottua jakeluvelvoitetta eli sitä, kuinka suuren osuuden liikennepolttoaineista on oltava uusiutuvia polttoaineita.
Eräiden mediatietojen mukaan jakeluvelvoitteen vähentäminen olisi ollut esillä hallituksen puoliväliriihessä, mutta ympäristöministeri Sari Multalan (kok.) lähipiiristä kerrotaan MT:lle, että asiaa ei käsitelty mitenkään.
Jakeluvelvoitteella pyritään lisäämään ei-fossiilisten polttoaineiden käyttöä liikenteessä ja vähentämään liikenteen päästöjä.
Tänä vuonna jakeluvelvoite on 16,5 prosenttia. Se on kolme prosenttiyksikköä suurempi kuin viime vuonna.
Petteri Orpon (kok.) hallitus muutti vuosien 2025–2027 jakeluvelvoitetta niin, että se on aiempaa alemmalla tasolla. Jakeluvelvoitteen määrää nostetaan vuosina 2025–2027 kolme prosenttiyksikköä vuosittain vuoden 2024 tasosta, joka oli 13,5 prosenttia.
Vuosina 2028–2030 taso nousisi 31 prosentista 34 prosenttiin.
Ilman näitä muutoksia tämän vuoden jakeluvelvoite olisi 28 prosenttia.
Sekoitussuhde kiinnostaa politiikkoja ja äänestäjiä, koska se vaikuttaa polttoaineen pumppuhintoihin. Biopolttoaineet ovat kalliimpia valmistaa kuin fossiiliset, ja siksi ne nostavat polttoaineiden hintoja.
Hallituksessa jakeluvelvoitteen alentaminen on ollut erityisesti perussuomalaisten lempiaihe.
Tänä vuoden alussa dieselin hinta nousi arviolta kahdeksan senttiä litralta ja 95-bensiinin kaksi senttiä litralta jakeluvelvoitteen korotuksen takia.