• Googlen tytäryhtiö aloittaa louhinnat Kajaanin Otanmäessä

    Google ei ole vielä tehnyt lopullista investointipäätöstä datakeskuksesta, mutta merkit viittaavat rakennnushankkeen valmisteluun.
    Otanmäen alueella sijaitsee myös Transtechin vaunutehdas. Kuvituskuva
    Otanmäen alueella sijaitsee myös Transtechin vaunutehdas. Kuvituskuva Kuva: Miska Puumala
    Uutiset|Rakentaminen
    6.7.202616:30
    Onni Puutio

    Tuike Finland Oy aikoo aloittaa louhinta- ja murskaustyöt Otanmäessä Kajaanissa elokuussa. Kajaanin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle toimitetun ilmoituksen mukaan työt liittyvät tulevan rakennushankkeen valmisteluun Humpinsuontien alueella.

    Työt on tarkoitus toteuttaa 10. elokuuta ja 27. syyskuuta 2026 välisenä aikana arkipäivisin kello 7–20.

    Melua aiheuttavat erityisesti poraus, kaivinkoneet, rammerointi ja räjäytykset. Räjäytystöiden melutaso voi ilmoituksen mukaan nousta hetkellisesti jopa 115 desibeliin 10 metrin etäisyydellä.

    Lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat Vuorokkaan asuinalueella noin 400–600 metrin päässä työmaasta. Ilmoituksen mukaan meluvaikutuksen arvioidaan jäävän lähimmissä häiriintyvissä kohteissa enintään 25 desibeliin.

    Meluhaittoja pyritään vähentämään sijoittamalla melulähteitä kauemmas asutuksesta sekä peittämällä räjäytettäviä alueita. Tarvittaessa alueella tehdään melu- ja tärinämittauksia. Lisäksi tiedotteita jaetaan Vuorokkaantien asukkaille.

    Kajaanin kaupungin kuulutus ja meluilmoitusasiakirjat ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla 3. elokuuta asti.

    Muistutuksia ja mielipiteitä hankkeesta voi toimittaa kaupungin ympäristönsuojelulle määräaikaan mennessä.

    Lisää aiheesta
    • Heikki Tuura esitteli MT:lle Otanmäen kylää. Kerrostalot ovat hyvässä kunnossa, vaikka rappaukset ovatkin kuluneita. Taloilla on kaivokseen viittaavat nimet.

      Talous | Ensin tuli kaivos, sitten vaunutehdas ja nyt suunnitellaan datakeskusta

      Tilaajalle
    • Otanmäen vanha kaivostorni. Kaivos sijaitsee vaunutehdas Škoda Transtechin vieressä.

      Talous | Kotimaiselle yritykselle yksinoikeus vanhaan rikastushiekkaan – metallien markkina-arvo jopa miljardeja

    • Monen suomalaisen mielestä datakeskusten rakentamista pitäisi rajoittaa lainsäädännöllä. Kuvassa on Vernen datakeskus Vantaalla.

      Talous | MT-kysely: Enemmistö haluaa rajoittaa datakeskusten rakentamista – maaseudulla suhtautuminen suopeampaa

      Tilaajalle
    • MT pääsi mukaan vierailulle Vantaalla sijaitsevaan datakeskukseen.

      Tekniikka | MT pääsi harvinaiselle vierailulle datakeskukseen − tältä siellä näyttää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Google
    datakeskus
    louhinta
    Kajaani
    Otanmäki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein