• Suomalaisten kanta hyvinvointialueiden verotusoikeuteen selvisi

    Maakuntavero kohdistuisi Evan mukaan ansiotuloihin.
    Hyvinvointialueiden riittävän rahoituksen varmistamisesta taitaa tulla ikuisuusaihe.
    Hyvinvointialueiden riittävän rahoituksen varmistamisesta taitaa tulla ikuisuusaihe. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Terveydenhuolto
    1.4.202507:00
    Jukka Hämäläinen

    Vain joka neljännen suomalaisen mielestä hyvinvointialueilla pitäisi olla verotusoikeus. Ajatusta vastustaa 41 prosenttia, selviää Evan (Elinkeinoelämän valtuuskunta) arvo- ja asennetutkimuksesta.

    Vaikka enemmistö (73 %) pitää hyvinvointivaltiota hintansa arvoisena, halukkuus hyvinvointialueiden lisärahoittamiseen on rajallista. Suomalaisista 38 prosenttia olisi henkilökohtaisesti valmiita maksamaan valtiolle lisää veroja hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamiseksi. Hieman useampi (42 %) vastustaa veronkorotuksia, ja 19 prosenttia ei osaa ottaa kantaa.

    Hyvinvointialueiden toimintaa tulisi monen mielestä tehostaa ennen kuin lisärahoitusta haetaan veronmaksajilta.

    ”Helppoja veronkiristyskohteita hyvinvointialueiden rahoittamiseksi ei ole, koska työn ja kuluttamisen verotus on jo valmiiksi korkealla tasolla. Maakuntavero kohdistuisi ansiotuloihin, joten se lisäisi painetta kiristää työn verotusta entisestään. Ilman talouskasvun käynnistymistä hyvinvointialueiden rahoittaminen on vaikeaa”, sanoo EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää tiedotteessa.

    Hyvinvointialueiden toiminnan rahoittamisesta jakolinjat oikeisto- ja vasemmistopuolueiden äänestäjien välillä ovat selvät. Kokoomuksen ja perussuomalaisten äänestäjien enemmistöt uskovat alueiden toiminnan tehostamiseen. Vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden äänestäjien enemmistöt eivät sen sijaan pidä alueiden toiminnan tehostamista ensisijaisena keinona, vaan ovat valmiita maksamaan lisää veroja.

    Tulokset perustuvat reilun kahdentuhannen henkilön vastauksiin. Virhemarginaali on 2–3 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tiedot kerättiin 12.-24. maaliskuuta. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pois lukien Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa.

    Lisää aiheesta
    • Lääkkeeksi lääkäripulaan KT on esittänyt lääkärien koulutuspaikkojen lisäämistä. LEHTIKUVA / Hanna Matikainen.

      Terveydenhuolto | Hyvinvointialueilla on täyttämättä yli tuhat lääkärintehtävää, kertoo tuore tutkimus

    • Kustannustehokkaita toimintamalleja ensihoidon järjestämiseen on eri alueilla jo käytössä, Juha Hyötyläinen sanoo. ”Esimerkiksi psykiatrisen ambulanssin pilottikokeilusta Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa toimivasta geriatrisesta ambulanssista on saatu erittäin hyviä kokemuksia."

      Yhteiskunta | Hyvinvointialueiden säästöt näkyvät pian myös ambulanssia tarvitseville

      Tilaajalle
    • Potilastietojärjestelmien lisäksi monilla hyvinvointialueilla on otettu käyttöön myös niin sanottuja digitaalisia sotekeskuksia, joiden ideana on koota yhteen hyvinvointialueen asukkaille tarkoitettuja digitaalisia palveluita.

      Yhteiskunta | Hyvinvointialueet digitalisoivat palveluitaan hyvin eri tahtiin − ministeriön johtaja arvioi, mitä tapahtuu seuraavaksi

      Tilaajalle
    • Marjaana Pitkäsen (kesk.) johtoajatuksena on, että riittävästi palvelutasosta huolehditaan koko Pohjois-Savossa. ”Ei voida ajatella, että kaikkiin palveluihin liikuttaisiin joukkoliikenteellä. Tietyt palvelut täytyy säilyttää lähellä.”

      Politiikka | Mitä aluevaltuutettu tekee? Näin ensimmäistä kauttaan kuvaavat Marjaana ja Annu

    Artikkelin aiheet
    hyvinvointialueet
    verotus
    maakuntavero
    mielipidetutkimus
    Elinkeinoelämän valtuuskunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle