• KSML: Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajalle kenkää – myös aluehallituksen puheenjohtajan asema huojuu

    Keskisuomalaisen kyselyssä yksikään ryhmäjohtaja ei yksiselitteisesti asettunut Aulan taakse.
    Jan Tollet väistyy tehtävästään Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajana. Syynä on luottamuspula aluehallituksessa.
    Jan Tollet väistyy tehtävästään Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajana. Syynä on luottamuspula aluehallituksessa. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Politiikka
    29.10.202517:45
    Jukka Koivula

    Ovi on alkanut käydä valtiovarainministeriön arviointimenettelyyn ajautuneen Keski-Suomen hyvinvointialueen johdossa.

    Hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet ilmoitti erostaan tänään keskiviikkona. Syyksi hän mainitsi aluehallituksessa vallitsevan luottamuspulan.

    ”Minulla ei ole enää aluehallituksen luottamusta eikä siten riittäviä edellytyksiä työni jatkamiseksi. Hyvinvointialueella on edelleen suuret haasteet edessä, mutta luotan siihen, että Keski-Suomen hyvinvointialue pärjää tulevaisuudessakin ja tulee selättämään toiminnan ja talouden yhteensovittamisen haasteet”, Tollet kommentoi.

    Keskisuomalaisen tietojen mukaan myöskään hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula (kesk.) ei nauti kaikkien aluevaltuustoryhmien puheenjohtajien luottamusta.

    Keskisuomalaisen kyselyssä yksikään ryhmäjohtaja ei yksiselitteisesti asettunut Aulan taakse.

    Aula on ollut tärkein aisapari potkut saaneelle Tolletille. Aulan mukaan hyvinvointialuejohtajan epäluottamuksen taustalla olisi valtuuston ryhmäpuheenjohtajilta saatu viesti aluehallituksen jäsenille.

    KSML: Hyvinvointialueen johtaja Jan Tollet eroaa tehtävästään – "Jätän Keski-Suomen hyvinvointialueen haikein mielin"

    KSML: Tolletin tärkein aisapari on ollut aluehallituksen johtaja Maria Kaisa Aula – nyt myös hänen asemansa horjuu

    Lisää aiheesta
    • Valtiovarainministeriö on puuttumassa hyvinvointialueiden talouskehitykseen ohjaustoimillaan.

      Terveydenhuolto | Hyvinvointialueille mahdollisuus lisäaikaan alijäämän kattamiseksi – ”Voidaan pitää palkintona”

      Tilaajalle
    • Lääkäriin pääsy kahden viikon enimmäisajassa onnistui viime vuonna hieman edellisvuotta paremmin. Hoitoonpääsyn nopeudessa oli kuitenkin alueellisia eroja.

      Terveydenhuolto | Yhteyden terveyskeskukseen sai samana päivänä vain harvoilla alueilla – lääkärille pääsi määräajassa parhaiten Pohjois-Karjalassa

    • Etelä-Savon hyvinvointialueella ei suunnitella sote-asemien lakkauttamista, mutta Petteri Orpon (kok.) hallituksen päätöksellä lopettaa Savonlinnan sairaalan erillisrahoitus on negatiivinen vaikutus palvelutasoon.

      Politiikka | Katso, montako sote-asemaa lakkautetaan omassa maakunnassasi ‒ yhteensä lappu luukulle 61 asemalla, maaseutu kärsii eniten

    • Pihtiputaan lähipalvelut ovat vaarassa monien muiden Keski-Suomen maaseutupaikkakuntien tavoin, kun Keski-Suomen hyvinvointialue sopeuttaa talouttaan.

      Politiikka | Keski-Suomen hyvinvointialue on ajamassa alas lukuisia maaseudun sote-asemia – ”Koemme säästöt aika epäoikeudenmukaisiksi”

    • Keski-Suomen hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet luonnehtii 1.1.2023 aloittaneen uuden hyvinvointialueen tilannetta hyväksi. ”Palvelut toimivat kuten ennenkin.”

      Yhteiskunta | Keski-Suomen hyvinvointialue starttasi melko kivuttomasti – perjantain palkkapäivästä ei tullut valtakunnallista kaaosta

    • Jan Tollet aloitti Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajana elokuussa. Ensi töiksi 26 entistä kunta- ja kuntayhtymäpohjaista organisaatiota on yhdistettävä maakunnalliseksi sote-kokonaisuudeksi.

      Politiikka ja talous | ”Management by perkele ei kuulu 2020-luvulle” – Muutosjohtaja Jan Tollet rakentaa jättiorganisaatiota Keski-Suomen soteen

    Artikkelin aiheet
    Keski-Suomen hyvinvointialue
    Jan Tollet
    Maria Kaisa Aula
    alueshallinto
    johtajan ero
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa