• Jälleen uusi varoitus Suomea uhkaavasta kylmenemisestä: ”Riski otettava vakavasti”

    Tuntuva kylmeneminen romahduttaisi viljelysadot ja kalakannat sekä aiheuttaisi ongelmia energiantuotantoon, liikkumiseen, infrastruktuurin ylläpitoon ja kansainväliseen kauppaan.
    Kylmenemisen myötä jääpeite paksuuntuisi ja hankaloittaisi muun muassa merenkulkua ja kalastuselinkeinoa.
    Kylmenemisen myötä jääpeite paksuuntuisi ja hankaloittaisi muun muassa merenkulkua ja kalastuselinkeinoa. Kuva: Timo Heikkala
    Uutiset|Ympäristö
    7.2.202616:22
    Katja Lamminen

    Pohjoismaissa vallitsee suhteellisen leuto ilmasto Pohjois-Atlantin kiertoliikkeen (Amoc) ansiosta. Tutkijat ovat pitkään yrittäneet selvittää, hyytyykö lämpöä tuova merivirta ilmastonmuutoksen takia.

    Tiedossa on, että merivirta on jo heikentynyt. Sen pysähtymistä kokonaan pidetään suhteellisen epätodennäköisenä, mutta silti mahdollisena, vaikka ilmasto lämpenisi suhteellisen vähänkin.

    Pohjoismaiden ministerineuvosto julkaisi torstaina raportin merivirran hyytymisen vaikutuksista Pohjoismaissa. Ydinsanoma on, että varovaisuusperiaatteen mukaisesti ilmastonmuutoksen hillintää on tehostettava.

    ”Vaikka Amoc-kiertoliikkeen tulevaisuus on epävarma, sen nopean heikkenemisen tai romahduksen mahdollisuus on riski, joka meidän on otettava vakavasti”, Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Aleksi Nummelin painottaa tiedotteessa.

    Amoc-kiertoliikkeen, johon kuuluu myös Golf-virta, pysähtyminen olisi yksi ilmastonmuutoksen aiheuttamista keikahduspisteistä, joka hankaloittaisi huomattavasti elämää näillä leveysasteilla.

    Tuntuva kylmeneminen romahduttaisi todennäköisesti viljelysadot ja kalakannat sekä aiheuttaisi ongelmia energiantuotantoon, liikkumiseen, infrastruktuurin ylläpitoon ja kansainväliseen kauppaan.

    Lisää aiheesta
    • Ympäristö | Pitääkö karvalakki kaivaa naftaliinista – pysähtyykö Golf-virta?

    • Pohjois-Euroopan lauha ilmasto johtuu osaksi lännestä saapuvista matalapaineista, sanoo Petteri Taalas.

      Ympäristö | Voiko Golfvirta pysähtyä ja Suomi kylmetä? Petteri Taalas: ”Useampi laskentatulos tarvitaan ennen johtopäätöksiä”

      Tilaajalle
    • Maisemaa talviselta Päijänteeltä.

      Ilmastonmuutos | HS: Tästä syystä on yhä todennäköisempää, että Suomi kylmenee katastrofaalisesti

    • Petteri Vuorimäkeä huolettaa, ovatko arviot ilmastonmuutoksen etenemisestä liian varovaisia. ”Mitä jos tässä on isompi riski kulman takana, kuin ymmärrämmekään? YK:n ympäristöjärjestön Unepin raportissa todettiin, että kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC:n luvut on ylioptimistisia.”

      Ilmastonmuutos | Äärimmäisen kiistanalainen keino voi olla tarpeen taistelussa lämpenemistä vastaan – Suomen on edettävä eturintamassa, sanoo Petteri Vuorimäki

      Tilaajalle
    • Golfvirta kuuluu osana Atlantin termohaliiniseen kiertoon (Amoc), jonka tiedetään olevan heikoimmillaan viimeisiin 1 600 vuoteen. LEHTIKUVA / AFP.

      Ilmastonmuutos | Golfvirta saattaa pysähtyä jo vuonna 2025, kertoo tuore tutkimus

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    Amoc-merivirta
    Pohjoismaat
    kylmeneminen
    energiantuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä