• Valokuidun rakentamisen vauhti luultavasti hyytyy – nämä asiat vaikuttavat siihen, kuinka laajalle sitä rakennetaan

    Viime vuonna harvaan asutun maaseudun kotitalouksista 45 prosenttia oli valokuituverkon piirissä.
    Tilaajalle
    Valokuituverkkoa rakennetaan aktiivisesti vielä muutaman vuoden ajan. Sen jälkeen vauhti hyytyy. Huhtikuussa valokuitua rakennettiin esimerkiksi Hämeenlinnan seudulla.
    Valokuituverkkoa rakennetaan aktiivisesti vielä muutaman vuoden ajan. Sen jälkeen vauhti hyytyy. Huhtikuussa valokuitua rakennettiin esimerkiksi Hämeenlinnan seudulla.  Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset|Tekniikka
    14.5.202517:00
    Matti Tuominen

    Viime vuosina valokuitua on rakennettu innokkaasti myös maaseudulla, ja jotkut puhuvat valokuitubuumista. Vaikka edessä on luultavasti vielä jonkin aikaa kiivasta rakentamista, tahti hyytynee tulevaisuudessa.

    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ennustaa, että maaseudun paikalliskeskuksissa 91 prosenttia kotitalouksista on valokuituverkon piirissä vuonna 2027, kun vielä viime vuonna tuo osuus oli 78 prosenttia.

    Matalin valokuitupeitto on tulevaisuudessa ennusteiden valossa harvaan asutulla maaseudulla, jossa päästään vuoteen 2027 mennessä 58 prosenttiin kotitalouksista. Viime vuonna harvaan asutun maaseudun kotitalouksista 45 prosenttia oli valokuidun piirissä.

    Tällä hetkellä valokuitua rakennetaan tasaisesti ympäri Suomea myös pienemmillä paikkakunnilla.
    Tällä hetkellä valokuitua rakennetaan tasaisesti ympäri Suomea myös pienemmillä paikkakunnilla.  Kuva: Kimmo Haimi

    Erityisasiantuntija Joonas Sotaniemi kertoo, että ennusteiden pohjana on aiempi kehitys sekä se, miten nopeiden kiinteiden yhteyksien saatavuus on kehittynyt Ruotsissa.

    Sotaniemi korostaa, että ennusteisiin liittyy epävarmuutta. Ennusteissa on huomioitu oletus siitä, että vauhti luultavasti hidastuu jo parin vuoden kuluttua. Sotaniemen mukaan tulevien vuosien kehitys riippuu esimerkiksi yritysten, kuntien ja alueiden valokuituinvestoinneista.

    Joissain suunnitelmissa valokuituyhteys halutaan käytännössä jokaiseen kotiin. Esimerkiksi Euroopan komission tavoitteena on, että jokaisella olisi käytössään nopea kiinteä yhteys vuoteen 2030 mennessä.

    Sotaniemi ei ota kantaa siihen, kuinka realistisena hän pitää ajatusta jokaisen saataville tulevasta valokuidusta. Vaikka ennusteisiin liittyy epävarmuutta, hän ei silti usko, että valokuiturakentaminen lässähtäisi täysin. Esimerkiksi mobiiliverkko nimittäin tarvitsee tuekseen valokuitua.

    Valokuituyhtiö Valoon toimitusjohtaja Vesa Kemppainen ennakoi, että valokuitu jakaa kunnat kasvaviin ja kuihtuviin alueisiin.

    Kemppainen arvioi, että valokuitua rakennetaan ahkerasti vielä noin viisi vuotta. Rakennustahti luultavasti hidastuu jo parissa vuodessa.

    Kemppainen pitää mahdollisena, että valokuitu saataisiin tarjolle käytännössä jokaiseen kotiin. Hänen mielestään tuota pitää ainakin tavoitella. Vaikka valokuitu saattaa monessa tilanteessa tuntua liian nopealta, pitää ajatella, mitä tulevaisuudessa tarvitaan.

    ”Eihän mitään infrastruktuuria rakenneta niin, että se koko kapasiteetti tarvitaan heti tänään, vaan niin, että se riittää pitkäksi aikaa”, hän muistuttaa.

    Valokuitu kestää käytössä käytännössä vuosikymmeniä, eikä nopeampaa tiedonsiirtotekniikkaa ole olemassa.

    ”Eihän mitään infrastruktuuria rakenneta niin, että se koko kapasiteetti tarvitaan heti tänään, vaan niin, että se riittää pitkäksi aikaa.”

    Vesa Kemppainen

    Siihen, miten laajalle valokuituverkkoa rakennetaan vaikuttaa kustannusten lisäksi asukkaiden suhtautuminen. Kemppaisen mukaan joillain alueilla suhtaudutaan valokuiturakentajiin jopa negatiivisesti ja nähdään ainoastaan rakentamisesta aiheutuvat haitat.

    Esimerkiksi se, miten syvälle valokuitu pitää kaivaa, vaihtelee kunnissa. Osa on sitä mieltä, että valokuidun voi kaivaa 40 senttiin ja osa haluaa sen 70 sentin syvyyteen.

    40 senttiin kaivaminen on helpompaa ja halvempaa kuin 70 sentin syvyyteen ja tämä vaikuttaa myös siihen, kuinka houkuttelevia alueet ovat valokuituyhtiöiden näkökulmasta.
    40 senttiin kaivaminen on helpompaa ja halvempaa kuin 70 sentin syvyyteen ja tämä vaikuttaa myös siihen, kuinka houkuttelevia alueet ovat valokuituyhtiöiden näkökulmasta.  Kuva: Kimmo Haimi

    40 senttiin kaivaminen on helpompaa ja halvempaa kuin 70 sentin syvyyteen ja tämä vaikuttaa myös siihen, kuinka houkuttelevia alueet ovat valokuituyhtiöiden näkökulmasta.

    Valokuituverkon rakentaminen on sitä kannattavampaa, mitä enemmän jollain alueella on tilaajia ja mitä tiheämpää asutus on. Yleensä valokuidun rakentamiseen ryhdytään silloin, jos etäisyyttä talojen välillä on kymmeniä metrejä.

    Lisää aiheesta
    • Valokuitu herättää edelleen kysymyksiä kuluttajien keskuudessa.

      Tekniikka | Harkitsetko valokuitutarjoukseen tarttumista? KKV:n johtava asiantuntija kertoo, mitkä asiat kannattaa huomioida

      Tilaajalle
    • Valokuituverkkoa asentamassa. Kuvituskuva.

      Tekniikka | Lukijalta: Valokuiturakentaminen vaatii vastuullisia tekoja – nämä asiat ovat aiheuttaneet päänvaivaa

    • Etätyöskentely sujuu syrjäkyliltä, kun 250 megabittiä sekunnissa välittävä valokuitu tuo vakaata nettiyhteyttä perheen tarpeisiin. Jukka Hautamäki teki töitä kotonaan hirmupakkasilla Ullavalla.

      Koti | ”Maaliskuussa yhteys pärähti toimimaan” – Kuitua kylille toi valokuidun yli 500 talouden ulottuville

    • Nivalalaisen Korpimachine Oy:n työntekijät vetivät valokaapelia Evijärvelle keskiviikona. Asentajat Matias Ylikotila (vas.) ja Elias Niemi-Korpi puhaltavat valokaapelia siniseen suojaputkeen.

      Tekniikka | Kiinteä laajakaista matelee syrjäkylille – Suomessa yhä noin 1,4 miljoonaa kotitaloutta vailla valokuitua

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotti vakuutti kokeilussa tarkkuudellaan ‒ kone noudatti ennakkosuunnitelmaa tarkasti

    Tilaajalle
  • Koneviesti tutustui ensimmäiseen Suomeen tulleeseen AgXeed-peltorobottiin touko-kesäkuussa Köyliössä.

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotin anturit ja ohjelmisto korvaavat kuljettajan ‒ sähköinen voimansiirto on hyötysuhteeltaan hyvä

    Tilaajalle
  • Saku Tiaisen valmistama pienkuormaaja näyttää erittäin valmiilta ja pitkälle harkitulta koneelta. Koneen kehittämiseen tähän vaiheeseen onkin vaatinut useamman vuoden.

    Koneviesti | Autojen ja sekalaisten koneiden osista kuormaaja – näin syntyi itse tehty kuormain omalle pihalle