• Kaupan liitto vaatii kotitalousvähennyksen palautusta entiselleen ja kaikkia energiaremontteja mukaan

    Kaupan liitto esittää hallituksen puoliväliriiheen toimia talouskasvun edistämiseksi. Kotitalousvähennyksen leikkaukset ovat vaikeuttaneet rakennusalan tilannetta.
    Kotitalousvähennystä voi saada enintään 1 600 euroa vuodessa henkilöä kohti.
    Kotitalousvähennystä voi saada enintään 1 600 euroa vuodessa henkilöä kohti.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Talous
    8.4.202515:14
    Paula Liesmäki

    Kaupan liitto esittää, että kotitalousvähennys palautetaan ennalleen ja sen piiriin sisällytetään kaikki energiatehokkuusremontit.

    Tällä tuettaisiin liiton mukaan kotitalouksien investointeja että pahoin kärsinyttä rakennus- ja sisustusalaa.

    Kaupan liitto esittää hallituksen puoliväliriiheen toimia talouskasvun edistämiseksi.

    Suomen talouskasvua on vauhditettava, ja se edellyttää ostovoiman ja palvelutalouden vahvistamista.

    Kotitalousvähennyksen leikkaukset ovat Kaupan liiton tiedotteen mukaan heikentäneet kuluttajien mahdollisuuksia remonttien tekemiseen ja vaikeuttaneet rakennusalan tilannetta.

    Öljylämmityksestä luopumiseen saa edelleen korotettua kotitalousvähennystä.

    Kotitalousvähennyksen määrään tuli useita muutoksia vuoden alussa.

    Vähennystä voi nyt saada enintään 1 600 euroa vuodessa henkilöä kohti. Aiemmin vähennyksen enimmäismäärä oli 2 250 euroa remonttitöistä ja 3 500 euroa kotitalous-, hoiva- ja hoitotöistä sekä fysioterapiasta.

    Kotitalousvähennyksestä vähennettävä omavastuu nousi vuodenvaihteessa 100 eurosta 150 euroon.

    Myös vähennysprosentit muuttuivat. Jos työn ostaa yritykseltä, vähennys on 35 prosenttia työn osuudesta. Jos palkkaa työntekijän, vähennys on 13 prosenttia työntekijälle maksetusta palkasta. Lisäksi saa vähentää palkkaan liittyvät työnantajan sivukulut.

    Öljylämmityksestä luopumiseen saa edelleen korotettua kotitalousvähennystä, Verohallinto kertoo. Vähennys on 60 prosenttia työn osuudesta ja enintään 3 500 euroa vuodessa.

    Lisää aiheesta
    • Suomalaiset ovat käyttäneet kotitalousvähennystä eniten juuri remontteihin, kirjoittaja muistuttaa. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Kotitalousvähennyksen leikkaaminen voi tuoda arvaamattomia seurauksia Suomelle

    • Myyjät saattavat käyttää hyväksi esimerkiksi iäkkäiden henkilöiden huonokuntoisuutta. Remonttisopimuksen sisältö ja hinta saattavat selvitä asiakkaalle vasta siinä vaiheessa, kun osamaksulaskuja alkaa tippua postiluukusta.

      Rakentaminen | Remontteja kaupataan aiempaa härskimmin − jopa kymppitonnien kuluja ilman todellista hyötyä

      Tilaajalle
    • Öljylämmityksestä luopumista tuetaan korotetulla kotitalousvähennyksellä vielä kolme vuotta.

      Talous | Kotitalousvähennys pienenee rutkasti ensi vuonna, öljylämmityksestä luopumisen korotettu vähennys säilyy

      Tilaajalle
    • Vesan Rakennus laatoittaa kylpyhuonetta. Edessä Asko Raatevaara ja taustalla Vesa Rajavuori.

      Talous | Kotitalousvähennyksen leikkaus näkyy jo perheiden viikkosiivousten perumisina – tämä nisäkäs on rakennusyrityksen yllättävä työllistäjä

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria