• Voidaanko maaseutu ennallistaa luonnontilaan, kun kaikki muuttavat kaupunkeihin? Vihreät poliitikot eri linjoilla

    Kansanedustajan mukaan Suomi on tulevaisuudessa paljon köyhempi maa, jos kaupungistumisen hyötyjä ei ulosmitata täysimittaisesti.
    Vihreät vaikuttajat Silja Keränen ja Atte Harjanne ovat eri linjoilla aluepolitiikasta.
    Vihreät vaikuttajat Silja Keränen ja Atte Harjanne ovat eri linjoilla aluepolitiikasta. Kuva: Miska Puumala, Esa-Pekka Mattila / Vihreät
    Uutiset|Politiikka
    30.9.202506:00
    Jukka Koivula

    Konsulttitoimisto MDI julkaisi toissa viikolla väestöennusteen, jossa ennustettiin suuren osan Suomesta menettävän merkittävän osan väestöstään. Konsulttitoimiston mukaan vain muutama suurempi kaupunkiseutu kasvattaisi Suomessa väestöään vuonna 2050.

    Helsinkiläinen vihreä kansanedustaja Atte Harjanne totesi tuoreeltaan MDI:n väestöennusteen julkistamisen jälkeen, että laajoja alueita Suomesta voisi ennallistaa luonnontilaisiksi, kun yhä harvempi asuu maalla ja entistä useampi kaupungeissa.

    ”Väestön keskittyminen ei ole ainoastaan haaste vaan myös mahdollisuus. Se antaa tilaa ennallistaa ja suojella luontoa. Se mahdollistaa huomattavasti kustannus- ja resurssitehokkaamman liikennejärjestelmän”, Harjanne toteaa tiedotteessaan.

    ”Taloustieteellinen data tukee sitä, että kaupungeissa tuottavuus paranee ja kasautumishyötyjä on.”

    Atte Harjanne

    Harjanne kommentoi MT:lle, ettei näe MDI:n ennusteen kaltaisessa kaupungistumistrendissä hidastumisen merkkejä.

    ”Kaupungistuminen on trendi, jonka kääntymisestä ei ole mitään merkkejä ja sitä ajaa ihmisten omat valinnat. On hieno juttu, että osa haluaa asua haja-asutusalueilla, mutta useimmat ihmiset haluavat asua kaupungeissa”, Harjanne sanoo.

    Vihreä kansanedustaja Atte Harjanne on kaupungistumisen näkyvä puolestapuhuja.
    Vihreä kansanedustaja Atte Harjanne on kaupungistumisen näkyvä puolestapuhuja. Kuva: Lari Lievonen

    Puhut kaupungistumisen tuottavuutta edistävästä vaikutuksesta. Voivatko ihmiset olla tuottavia pikkukaupungeissa tai maaseudulla?

    ”Voivat he toki olla tuottavia. Mutta taloustieteellinen data tukee sitä, että kaupungeissa tuottavuus paranee ja kasautumishyötyjä on. Työmarkkinat ovat tehokkaammat ja ideat kulkevat vilkkaammin”, Harjanne perustelee.

    Kansanedustajan mukaan Suomi on tulevaisuudessa paljon köyhempi maa, jos kaupungistumisen hyötyjä ei ulosmitata täysimittaisesti.

    ”Korkeampi tuottavuus näkyy myös palkkoina. Mitä ostovoimaisempi ja isompi porukka on ympärillä, sitä helpompaa on tuottaa palveluitakin.”

    ”Mitä ostovoimaisempi ja isompi porukka on ympärillä, sitä helpompaa on tuottaa palveluitakin.”

    Atte Harjanne

    Aluetutkija ja Helsingin yliopiston professori Sami Moisio luonnehti MDI:n ennustetta epätieteelliseksi ja monin tavoin ongelmalliseksi, koska siinä tulevaisuutta ennustetaan viime vuosikymmenten kehityksen perusteella – ikään kuin kehitys jatkuisi samanlaisena hamaan tulevaisuuteen.

    Moision mukaan on maailmassa siirrytty uuteen geopoliittiseen talouteen, jossa kansainväliset keskinäisriippuvuudet purkautuvat. Eurooppa pyrkii korkeaan omavaraisuuteen, aina luonnonvaroista korkeimpaan jalostusasteeseen saakka.

    Professori Moision mukaan tämä kehitys tarjoaa maakunnille paljon uusia mahdollisuuksia.

    Myöskään vihreiden Harjanne ei poissulje näitä mahdollisuuksia.

    ”Se trendi on todellinen myös. Jos jollain alueella on vaikkapa hyvät energiavarat tai puhdasta vedyntuotantoa, sinne voi tulla uusia nousun ajureita. Myös mineraalipuolella voi tapahtua asioita”, Harjanne sanoo.

    ”Mutta on vaikeaa nähdä, että se sinänsä tukisi hajautetumpaa yhdyskuntarakennetta”, Harjanne kuittaa.

    Kansanedustaja nostaa esimerkiksi Ruotsin.

    ”Ruotsissa ollaan huomattavasti edellä meitä kaupungistumisessa, mutta uutena kasvualueena myös pohjoinen vetää hirveästi porukkaa. Mutta maakunnissa tapahtuva uusi teollisuustuotanto ei käännä kaupungistumista tai poista siitä saatavia kasautumishyötyjä”, Harjanne summaa.

    Vihreä puolueaktiivi, maaseutu- ja erävihreiden varapuheenjohtaja Silja Keränen kuvattuna Vaara-Kainuun jylhissä maisemissa Ristijärvellä.
    Vihreä puolueaktiivi, maaseutu- ja erävihreiden varapuheenjohtaja Silja Keränen kuvattuna Vaara-Kainuun jylhissä maisemissa Ristijärvellä. Kuva: Miska Puumala

    Maaseutu- ja erävihreiden varapuheenjohtaja, kajaanilainen Silja Keränen ei allekirjoita puoluetoverinsa Harjanteen kaikkia näkemyksiä.

    ”Professori Moision tapa hahmottaa tilannetta ja kokonaisuutta sekä siitä ennakoitavaa tulevaisuutta vastaa paljon enemmän minun ajatusmalliani, kuin Harjanteen kommentit asiassa”, Keränen sanoo.

    Keränen huomauttaa, että esimerkiksi Kainuussa on ollut viime vuosina havaittavissa merkittävää taloudellista vireyttä.

    ”Puhutaan kaupungistumisen kasautumishyödystä, kriittisestä massasta ja vastaavista, jotka toki ovat todellisia asioita. Mutta niin vain Kainuun aluetalous on kasvanut viime vuosina kaikista maakunnista eniten. Lisäksi maakunta on selvästi muuttovoittoinen”, Keränen huomauttaa.

    ”Eli talouden dynamiikka on huomattavasti moniulotteisempi ja monimutkaisempi asia kuin vain se, että miten tiiviisti ihmiset asuvat.”

    ”Tänne maalle mahtuu sekä enemmän ihmisiä että enemmän luonnon kannalta arvokkaita alueita.”

    Silja Keränen

    Keräsen mukaan luonnon ennallistamista maaseutualueilla voisi kyllä tehdä enemmänkin.

    ”Tänne maalle mahtuu sekä enemmän ihmisiä että enemmän luonnon kannalta arvokkaita alueita. Kannattaa muistaa, että Suomen uhanalaisin luontotyyppihän on maatalouden perinnebiotooppit. Ne ovat maaseudulla ja niiden ylläpitämiseen tarvitaan ihmisiä.”

    Talouden ja tuottavuuden lisäksi pitäisi puhua riittävästi myös elämän mielekkyydestä ja merkityksellisyydestä, maaseutuvihreä toteaa.

    ”Olen Kajaanista kotoisin, mutta asunut välillä Singaporessa ja Helsingissä. Voin sanoa, että pikkukaupungissa elämänlaatu on kyllä hirveän hyvä. Täällä jää paljon enemmän aikaa muuhun, kun työmatkat eivät kestä kauan. Ja luonto on lähellä ja äärellä.”

    Yle: Uuden ennusteen mukaan lähes koko Suomi tyhjenee vauhdilla – katso, miten oman kuntasi käy vuoteen 2050 mennessä

    Suomenmaa: Vihreiden Harjanne: Väestön keskittyminen on myös mahdollisuus ennallistaa ja suojella luontoa

    Lisää aiheesta
    • Aluetutkija ja professori Sami Moisio katsoo uuden aikakauden alkaneen maailmassa. Hän povaa maakuntien merkityksen korostuvan uuteen geopoliittiseen talouteen siirryttäessä.

      Politiikka | ”Alueiden merkitys korostuu, uusi geopoliittinen talous mullistaa maailman” ‒ aluetutkijan mukaan MDI:n väestöennuste perustuu menneisyyteen

    • Eri alueiden voimavarojen hyödyntäminen on keskeistä, kun Suomi asemoituu uudessa geopoliittisessa taloudessa.

      Politiikka | Kun maailma on näin sekaisin, Suomen on käännettävä katseensa maakuntiin

    • Maasedulla harjoitetaan monipuolista yritystoimintaa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Kestävää maata ei rakenneta valoja sammuttelemalla – maaseutu on kriisinkestävän yhteiskunnan perusta

    • Kajaanilainen Silja Keränen pitää sinnikkäästi esillä maaseudun asiaa niin puolueessaan vihreissä kuin laajemmin yhteiskunnallisessa keskustelussa.

      Politiikka | Puolueaktiivi: Vihreissä on tästä syystä tilausta aluepolitiikalle ‒ ”Mutta onko riittävästi, sen aika näyttää”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa