Kestävää maata ei rakenneta valoja sammuttelemalla – maaseutu on kriisinkestävän yhteiskunnan perusta

Aluepoliittisia teemoja ja maaseudun elinkeinoja vihreissä esillä pitänyt kainuulainen Silja Keränen uskoo myös näille näkökulmille olevan puolueessaan tilaa. Viime kesän puoluekokouksessa paikkansa puolueen varapuheenjohtajana menettänyt Keränen korostaa tämän lehden haastattelussa, että yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kannalta ”on aivan keskeistä, että Itä- ja Pohjois-Suomessa on ihmisiä, työtä, infraa ja vireitä alueita”.

Keränen kuitenkin myöntää kaupunkilaisten näkemysten olevan puolueessa vahvoilla. Tausta vaikuttaa näkökulmiin, ja useimmilla puolueaktiiveilla on kaupunkilaistausta. Vuonna 2017 Keräsen johtama Maaseutu- ja erävihreät sanoutui irti puoluetoverinsa Fatim Diarran puheista, joissa tämä rinnasti maaseutuasumisen naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja insestiin (MT 6.11.2017).

Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n julkaisema ennuste Suomen väkiluvun tulevien vuosikymmenten kehityksestä sai viime viikon tiistaina vihreiden helsinkiläinen kansanedustajan Atte Harjanteen tuoreeltaan esittämään erityistä politiikkaa maaseudun tyhjenemistä varten (Suomenmaa 16.9.).

Tähän politiikkaan ei Harjanteen esityksessä kuulu Keräsen esittämät yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ylläpitävät toimet vaan maaseutualueiden ennallistamista suojelualueiksi ja säästöjä maakuntien liikenneinfrastruktuurista. Maaseudun kuihtumisesta olisi Harjanteen ajatuskulussa jopa hyötyä Suomen taloudelle siten, että tehottomammat maalaiset muuttuvat sen myötä tehokkaammiksi kaupunkilaisiksi: ”Kaupungistuminen edistää myös tuottavuutta ja työllisyyttä – tämäkin fakta tuppaa poliittisessa keskustelussa unohtumaan”.

Vihreät ovat viime vuosina sinnikkäästi muistuttaneet, että poliittisen päätöksenteon pitää perustua tutkittuun tietoon. Siksikin on syytä ottaa vakavasti aluesuunnittelun ja -politiikan professorin Sami Moision huomautus MDI:n väestöennusteesta ”pohjaltaan epätieteellisenä”. Hän korostaa sen lähtevän ajatuksesta, jonka mukaan maailman kehitys jatkuisi seuraavat 25 vuotta samanlaisena kuin se on ollut tähän asti, vaikka maailma on jo siirtynyt 1980-luvulla alkaneesta globalisaation aikakaudesta geopoliittisen talouden aikakauteen.

Uudelle aikakaudelle on Moision mukaan ominaista globalisaatiokaudella rakennettujen maailmanlaajuisten keskinäisriippuvuuksien purkautuminen. Tämä on selkeästi nähtävissä myös EU:ssa. Menneinä vuosikymmeninä Eurooppa on ripustautunut maailmanlaajuisiin tuotantoverkkoihin ja alihankintaketjuihin sekä tuotannon ulkoistamiseen. Viime vuosien kriisit saivat EU:n kääntämään katseen takaisin siihen, miten kriittistä tuotantoa voitaisiin palauttaa omiin käsiin.

Juuri tämä kehitys taas nostaa koko eurooppalaisen maaseudun elinkeinoineen arvoon, jota niillä ei globalisaation aikakaudella enää koettu olevan. Ilman maaseudun tuottamia raaka-aineita ja jalosteita pyrkimys eurooppalaisten omissa käsissä olevaan tulevaisuuteen jää väistämättä saavuttamatta.

Samalla on tärkeää muistaa, että erityisesti kaupungeissa kuva maaseudun ja maakuntien elinkeinoista on liian usein tavattoman suppea. Todellisuudessa suomalaisyrityksistä useamman kuin joka kolmannen kotipaikka on maaseudulla ja monen kaupungissa pääkonttoriaan pitävän yrityksen tuotanto on maaseudulla. Kasvuyrityksistäkin, mukaan lukien Suomeen kaivatuista nopean kasvun gaselliyrityksistä, maaseudulla on joka viides (MT 22.9.).

Ihmettä ei Moisionkaan kuvaamassa näkymässä kannata odotella sen paremmin MDI:n ennusteessa tyhjeneviksi tuomituilla alueilla kuin viime vuosikymmenten kehityksessä voittajiin kuuluneillakaan alueilla. Vaikka näillä alueilla onkin aineksia talouden perustan rakentamiseen, ilman oikeanlaista poliittista ympäristöä ei toisenlaista tulevaisuutta ole ainakaan helppo luoda. Selvää on, että Harjanteen esittämällä valojensammutusohjelmalla tavoitteet ainakin jäävät saavuttamatta.