• Kunta ja hyvinvointialue valittivat surkeista yhteyksistä Traficomille ‒ Rantasalmella alue, jossa yhteydet olivat alle yleispalveluvelvoitteen minimin

    Puhelinyhteydet ovat monin paikoin heikentyneet Etelä-Savossa verkkoyhtiöiden luovuttua 3G-verkosta.
    Tilaajalle
    Rantasalmen kunta ja Etelä-Savon hyvinvointialue ovat valittaneet Traficomille puutteellisista tietoliikenneyhteyksistä. Traficom on tehnyt alueella mittauksia ja niitä jatketaan.
    Rantasalmen kunta ja Etelä-Savon hyvinvointialue ovat valittaneet Traficomille puutteellisista tietoliikenneyhteyksistä. Traficom on tehnyt alueella mittauksia ja niitä jatketaan. Kuva: Lari Lievonen, Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Yhteiskunta
    20.12.202419:15
    Jukka Koivula

    Etelä-Savon hyvinvointialue lähetti Traficomille valituksen heikoista verkkoyhteyksistä syyskuun lopussa.

    ”Vetoomus tehtiin Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallituksessa. Puhelinyhteydet ovat monin paikoin heikentyneet verkkoyhtiöiden luopuessa 3G-verkosta. Toimivat puhelinyhteydet ovat asiakkaidemme ja potilaidemme sekä hyvinvointialueen toiminnan kannalta välttämättömiä”, Etelä-Savon hyvinvointialueen toimialajohtaja Seppo Lokka sanoo.

    ”Kannanotolla pyritään edistämään valtiovallan ja muiden viranomaisten toimia verkkoyhteyksien parantamiseen”, Lokka kertoo.

    Trarificomilta vastattiin, että se aikoo kohdistaa mobiiliverkon mittauksia Etelä-Savon maakunnan alueelle.

    ”Mobiiliverkon mittauksia on Traficomin vastauksen mukaan tarkoitus suorittaa Etelä-Savon maakunnan alueella vielä tämän vuoden puolella.”

    ”Puhelinyhteydet ovat monin paikoin heikentyneet verkkoyhtiöiden luopuessa 3G-verkosta.” Seppo Lokka

    Rantasalmen kunnanhallitus oli lähestynyt virastoa jo aiemmin syksyllä alueen huonosta kuuluvuustilanteesta.

    ”Aloite kannanotosta tuli kuntalaisilta luottamushenkilöille”, Rantasalmen kunnanjohtaja Rainer Leskinen toteaa.

    Asiaa käsiteltiin syyskuun alussa kunnanvaltuustossa.

    ”Kokouksen jälkeen asiasta valitettiin Traficomille kunnan toimesta. Traficom saapui lokakuussa suorittamaan mittauksia. Kunta auttoi Traficomia reittien suunnittelussa ja mittauksia tehtiin niillä aluilla, joista kunta oli saanut palautetta”, Leskinen kertoo.

    Mittausten perusteella Rantasalmelta löytyi yksi alue, jossa mittaustulokset jäivät alle yleispalveluvelvoitteen määrittämän tason.

    ”Mittausten perusteella yksittäiset ongelmat vaativat toimenpiteitä operaattoreilta. Toimenpiteiden suorittamisessa kunnalla ei ole tietoa, mutta kuntaan tulee edelleen palautetta, että yhteydet ovat edelleen paikoitellen huonoja”, Leskinen kertoo.

    ”Kunta auttoi Traficomia reittien suunnittelussa ja mittauksia tehtiin niillä aluilla, joista kunta oli saanut palautetta.” Rainer Leskinen

    Yleispalveluvelvoite

    Kuluttajilla ja mikroyrityksillä on oikeus saada kohtuuhintaiset ja toimivat viestinnän peruspalvelut, eli yleispalvelut kotiinsa tai yrityksen toimipisteeseen (puhelinliittymä ja 5 megan laajakaistaliittymä).

    Asiasta säädetään valtioneuvoston asetuksessa 888/2021.

    Yleispalveluun kuuluvan internetyhteyden latausnopeuden täytyy olla vähintään 5 Mbit/s.

    Riittää kuitenkin, että nopeus täyttää seuraavat vaatimukset: miniminopeus 3,5 Mbit/s, jonka tulee toteutua pääsääntöisesti aina ja normaalinopeus 4,5 Mbit/s, jonka tulee toteutua 90-prosenttisesti jokaisen neljän tunnin mittausjakson aikana.

    Maksiminopeuden 5 Mbit/s tulee toteutua ainakin osan ajasta.

    Yleispalveluun kuuluvalla puhelinliittymällä on voitava soittaa ja vastaanottaa koti- ja ulkomaanpuheluj sekä käyttää hätäpalveluja ja muita tavanomaisia puhelinpalveluja. Liittymä voi olla kiinteä tai langaton.

    Lähde: Traficom

    Traficomin lakimiehen Sari Tujusen mukaan yksittäisiin viestintäpalvelujen saatavuusongelmiin on löydetty ratkaisu teleyritysten vapaaehtoisilla toimenpiteillä.

    ”Yleispalveluvelvoitteen olemassaolo edesauttaa saatavuusongelmien ratkaisemista teleyritysten vapaaehtoisilla toimenpiteillä. Mikäli ongelmaan ei näin löydetä ratkaisua, virasto nimeää alueelle yleispalvelun tarjoamiseen velvollisen teleyrityksen”, Tujunen tähdentää.

    ”Yleispalveluvelvoite toimii siis katvealueilla turvaverkkona.”

    Mikäli internetyhteys ei täytä edellä mainittuja valtioneuvoston asetuksessa säädettyjä nopeusvaatimuksia, eikä mikään matkaviestinverkon operaattoreista pysty vapaaehtoisesti yleispalvelutasoista liittymää käyttäjälle tarjoamaan, voi Traficom velvoittaa operaattorit tähän.

    ”Yhtäkään tällaista päätöstä ei ole jouduttu viime vuosina tekemään.”

    ”Yleispalveluvelvoitteen olemassaolo edesauttaa saatavuusongelmien ratkaisemista teleyritysten vapaaehtoisilla toimenpiteillä.” Sari Tujunen

    Etelä-Savon valmiusjohtoryhmän koordinoimana toteutettiin marraskuussa kysely maakunnan mobiiliverkkoyhteyksistä ja niiden toimivuudesta.

    Kysely jaettiin Etelä-Savon valmiusfoorumissa mukana olevien maakunnan yhteiseen varautumiseen liittyvien toimijoiden kautta ja välitettiin organisaatioiden henkilöstölle sekä sidosryhmille. Lisäksi kysely jaettiin koko Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan henkilöstölle.

    ”Kyselyyn vastasi kaikkiaan 917 henkilöä eri puolilta Etelä-Savoa ja sen tulosten kautta saimme tietoa verkkojen kattavuudesta ja kuuluvuudesta eri puolilla maakuntaa”, toimialajohtaja Seppo Lokka kertoo.

    ”Kyselyn tulokset ollaan parhaillaan lähettämässä Etelä-Savon Valmiusjohtoryhmän nimissä vetoomuksen kanssa valtioneuvostolle, liikenne- ja viestintäministeriöön, Traficomille ja mobiiliverkkotoimijoille.”

    Lisää aiheesta
    • Traficom tekee omia kuuluvuusmittauksia alueilla, joilla on saatu ilmoituksia netin ja puhelinliikenteen häiriöistä.

      Tekniikka | Traficom puuttuu verkon kuuluvuusongelmiin ‒ häiriöitä haja-asutusalueilla

    • Itärajan tuntumassa Ruokolahden Lassilassa ongelmat viestien ja puhelujen kulkemisessa vaativat usein siirtymistä ulos, kertovat Outi Räikkönen (vas.) ja Tea Usvasuo.

      Yhteiskunta | Outi joutui kotoaan auton rattiin löytääkseen paikan, jossa verkkoyhteys riittäisi etälääkärin vastaanottoon – silti yhteys katkesi monta kertaa

      Tilaajalle
    • MT:n toimittajat mittasivat Traficomin bittimittari.fi-aplikaatiolla netin nopeuksia loka- ja marraskuussa eri puolilla maata. Kuvassa MT:n käyttämä kuvaaja Petteri Kivimäki tekee mittausta Viitasaarella.

      Yhteiskunta | MT mittasi surkeita verkkoyhteyksiä eri puolilla Suomea – kahdessa maakunnassa laahataan lakisääteisen minimitason alla

    • Etenkin haja-asutusalueilla on kesästä lähtien kärsitty pätkivistä puheluista. Ministeri Lulu Ranne sanoo, ettei viraston mittauksissa ole havaittu mitään yleisiä ongelmia.

      Tekniikka | Netti- ja puhelinyhteydet eivät ole heikentyneet, vakuuttaa ministeri Lulu Ranne Ylelle: Verkkojen peitto ”erinomainen”

    • Viitasaarelainen Jussi Palo (kuvassa oikealla) kertoo netti- ja puhelinyhteyksien heikentyneen Suovanlahdella rajusti sen jälkeen, kun 3G-verkko katosi. Syyskuun alussa Timo Pasanen oli apuna nostamassa kiviä Palon vuokrapellosta.

      Yhteiskunta | 3G-verkon alasajo on romahduttanut yhteyksiä maaseudulla – ”Haluaisin jatkaa yritystoimintaa, mutta netin on pakko alkaa pelata”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle