

Opetushallituksen viime vuonna julkistaman raportin mukaan jopa joka kuudes lukio on sulkemassa ovensa vuoteen 2040 mennessä. Eniten muutos on osumassa maaseudulle.
Mitä ajatuksia ennuste herättää, Suomen Lähilukioyhdistys ry:n puheenjohtaja Ville Metsäpelto?
”Ensimmäinen tunne on kaksijakoinen. Raportti tekee näkyväksi väestökehityksen kovan realiteetin. Nuorten ikäluokat pienenevät monilla alueilla ja paine koulutusverkkoon kasvaa. Toisaalta on tärkeää muistaa, että ennusteet ovat tietopohjaa päätöksenteolle – ne eivät ole luonnonlaki”, Metsäpelto pohtii.
”Koulutusverkkoon vaikuttavat viime kädessä päätökset, joilla turvataan sivistykselliset oikeudet ja koulutuksen saavutettavuus eri puolilla Suomea.”
”Koulutusverkkoon vaikuttavat viime kädessä päätökset, joilla turvataan sivistykselliset oikeudet ja koulutuksen saavutettavuus eri puolilla Suomea.”
Ville Metsäpelto on Petäjäveden lukion rehtori.
”Juuri nyt on 83 opiskelijaa ja opiskelijamäärän kehitys näyttää hyvältä. Kuitenkin myös tulevaisuuden haasteet tunnistetaan.”
Jos lukio menisi joskus nurin Petäjävedeltä, uhkaisiko se myös yläkoulun toimintaedellytyksiä?
”Kyllä. Riski on todellinen nimenomaan siksi, että pienissä kunnissa perusopetus ja lukio ovat usein samassa verenkierrossa. On yhteiset opettajat, yhteiset tilat ja kokonaisuuden kustannusrakenne kytkeytyvät toisiinsa”, rehtori toteaa.
Petäjävesi lukiokoulutuksen järjestäjänä saa valtiolta syrjäisyyslisää.
”Siitä on aitoa hyötyä.”
”Lukio Petäjävedellä on mahdollistanut sen, että on lyhyt matka kotoa opintoihin. Se helpottaa opiskeluun keskittymistä.”
Petäjäveden lukiossa opiskeleva Eerika Kokkonen pitää lukion pienuutta vahvuutena.
”Täällä kaikki oppilaat ja opiskelijat tuntevat toisensa ja on hyvä ryhmähenki.”
Lukiolainen Ilari Toivonen kuvailee opetustarjontaa monipuoliseksi.
”Täällä on monipuoliset ryhmät ja opiskelu on ollut tosi kivaa.”
Eerika Kokkonen aikoo lukion jälkeen mennä armeijaan ja pyrkiä sen jälkeen poliisikouluun.
”Lukioon hakeuduin, jotta saisin yleissivistystä ja yleistietoa, jota elämässä tarvitsee. Lukio Petäjävedellä on mahdollistanut sen, että on lyhyt matka kotoa opintoihin. Se helpottaa opiskeluun keskittymistä.”
Ilari Toivonen suunnittelee hakeutumista luovan alan opintoihin.
”Lukio on ollut sinänsäkin oikea paikka, että täällä on ollut vähän lisää aikaa miettiä, mikä olisi se oma juttu.”

Entä miten lähilukioyhdistyksessä nähdään kehitys, jossa keskuskaupunkeihin rakennellaan jättilukioita?
”Näemme jättilukiokehityksen riskin siinä, että saavutettavuus, yhdenvertaisuus ja nuorten arjen sujuvuus voivat heiketä erityisesti väestökatoalueilla”, Ville Metsäpelto puntaroi.
Toisaalta pienissä lukioissa on monia omia vahvuuksia.
”Opetusryhmät pysyvät kohtuullisen kokoisina. Opiskelija tulee nähdyksi ja ohjaus on lähellä. Oppilas ei huku massaan ja opettajat tuntevat hyvin kaikki opiskelijat.”
”On pohdittava, millä vetovoimatekijöillä lukio profiloidaan.”
Metsäpelto heittää palloa opetusministeriön suuntaan.
”Rahoitusmallin on aidosti tuettava saavutettavuutta ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumista siellä, missä nuorten määrä vähenee ja etäisyydet kasvavat.”
Toisaalta kuntien tehtävänä on huolehtia paikallisesta elinvoimasta.
”On pohdittava, millä vetovoimatekijöillä lukio profiloidaan. Toimivalla lukioiden välisellä yhteistyöllä pienikin lukio pystyy tarjoamaan laajan oppiaine- ja opintojaksovalikoiman ilman, että kaikki rakennetaan yksin.”