• Suomeen on jo syntynyt turvallisuustyhjiöitä – ”Vihulaisella on taipumus löytää ne heikot kohdat”

    Maakuntien parempi elinvoima ei olisi pois kasvavilta kaupunkiseuduilta, vaan tasapainoisempi aluekehitys hyödyttäisi kaikkia lisääntyneenä vakautena, kirjoittaa MT:n toimittaja Jukka Koivula.
    Kauhavan lentosotakoulu Etelä-Pohjanmaalla lakkautettiin vuonna 2014. Nykyhallitukselta oli kyseenalainen ratkaisu jättää hyödyntämättä alueen infrastruktuuria osana Nato-liittoumaa, kirjoittaa toimittaja Jukka Koivula.
    Kauhavan lentosotakoulu Etelä-Pohjanmaalla lakkautettiin vuonna 2014. Nykyhallitukselta oli kyseenalainen ratkaisu jättää hyödyntämättä alueen infrastruktuuria osana Nato-liittoumaa, kirjoittaa toimittaja Jukka Koivula. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Politiikka
    25.11.202415:39
    Kolumni
    Jukka Koivula

    Pääsin pari viikkoa sitten haastattelemaan maavoimien komentajaa kenraaliluutnantti Pasi Välimäkeä, joka osallistui Mäntyharjulla järjestettyyn turvallisuuspoliittiseen tilaisuuteen.

    Välimäki painotti, että maan eri osiin sijoittuvalla asutuksella on suoraa turvallisuuspoliittista merkitystä. Paikallispuolustus on sitä, että tunnetaan paikat ja osataan toimia kullakin alueella.

    ”Tiukassa paikassa paikalliset osaavat kertoa, ettei tuosta kannata mennä kun siellä kastuu jalat ja tankit jäävät kiinni. Ei sellainen näy kartoissa”, kenraaliluutnantti tähdensi.

    Välimäen mukaan Suomeen ei saisi päästää syntymään turvallisuuspoliittisia tyhjiöitä, sillä ”vihulaisella on taipumus löytää ne heikot kohdat.”

    Maavoimien komentajan puheet kannattaa ottaa vakavasti. Alueet, joiden toiminnallisuus ja elinvoima ovat ehtyneet, ovat valtiollisen turvallisuuden heikkoja kohtia.

    Maassa vallitsee sisäinen epätasapainotila, jossa muutaman Etelä-Suomen kaupunkiseudun vahvistaminen ajaa koko muun maan ohi.

    Valitettavasti aluekehitys on 2020-luvulla siinä asennossa, että Suomeen on jo syntynyt turvallisuustyhjiöitä. Erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomi ovat menettäneet voimakkaasti väestöään vuosikymmenten ajan. Autioituminen leviää myös Väli-Suomessa, eikä aluekehitys lännessäkään ole kaikin paikoin tervettä.

    Maassa vallitsee sisäinen epätasapainotila, jossa muutaman Etelä-Suomen kaupunkiseudun vahvistaminen ajaa koko muun maan ohi. Erityisen tylysti tämä ideologia näkyy Petteri Orpon (kok.) hallituksen politiikassa. Maaseudun terveyskeskuksia lakkautetaan ennätysvauhdilla eikä romahtaneissa verkkoyhteyksissä ole perussuomalaisen liikenneministerin mielestä mitään ongelmaa.

    Myönteisenä poikkeuksena mainittakoon puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) päätös sijoittaa Naton maavoimien alaesikunta Mikkeliin. Valtio on myös ajanut ylös puolustusteollisuutta maakunnissa.

    Mutta sarkaa riittää. 2010-luvun alussa ajettiin alas lukuisia varuskuntia eri puolilta maata. Olisiko syytä palauttaa varuskunta ainakin Pohjois-Karjalaan, itärajan tuntumaan?

    Nykyhallitukselta oli kyseenalainen ratkaisu jättää hyödyntämättä Kauhavan entisen lentosotakoulun infrastruktuuria, joka soveltuu poikkeuksellisen hyvin sotilasilmailutoimintaan. Osana Nato-liittokuntaa sille olisi varmasti käyttöä.

    Vahvinkaan sotilaallinen puolustuskyky ei pitkälle kanna, jollei kansan tukea löydy.

    Vahvinkaan sotilaallinen puolustuskyky ei pitkälle kanna, jollei kansan tukea löydy. Laajojen alueiden putoaminen kehityksen kelkasta, jos mikä, on omiaan lisäämään valtion sisäisiä vastakkainasetteluja ja epäluottamusta.

    Tilanteen korjaaminen kuitenkin edellyttäisi jotain sellaista, jonka tekeminen on viimeiset 30 vuotta ollut mahdotonta: aktiivista aluepolitiikkaa.

    Maakuntien parempi elinvoima ei olisi pois kasvavilta kaupunkiseuduilta, vaan tasapainoisempi aluekehitys hyödyttäisi kaikkia lisääntyneenä vakautena.

    Mikäli kansallinen turvallisuus on ykkösprioriteetti, asioiden täytyy muuttua. Se maksaa jonkin verran, mutta useiden maakuntien romahdus kuilun pohjalle tulee vielä monin verroin kalliimmaksi.

    Kirjoittaja on MT:n Keski-Suomen aluetoimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Maavoimien komentaja Pasi Välimäki puhui turvallisuuspoliittisessa keskustelutilaisuudessa Koirakiven nuorisoseurantalolla Mäntyharjulla tänään tiistaina.

      Politiikka | Maavoimien komentaja: Venäjän tappionsietokyky on hyvin korkea – ”Joka päivä ukrainalaisella verellä meille lunastetaan lisäaikaa”

    • Etelä-Savon hyvinvointialueella ei suunnitella sote-asemien lakkauttamista, mutta Petteri Orpon (kok.) hallituksen päätöksellä lopettaa Savonlinnan sairaalan erillisrahoitus on negatiivinen vaikutus palvelutasoon.

      Politiikka | Katso, montako sote-asemaa lakkautetaan omassa maakunnassasi ‒ yhteensä lappu luukulle 61 asemalla, maaseutu kärsii eniten

    • Politiikka | Maaseudun nettiyhteydet eivät täytä edes lain vähimmäisvaatimuksia – verkkojen katvealueet on viimein saatava kuntoon

    • MT:n toimittajat mittasivat Traficomin bittimittari.fi-aplikaatiolla netin nopeuksia loka- ja marraskuussa eri puolilla maata. Kuvassa MT:n käyttämä kuvaaja Petteri Kivimäki tekee mittausta Viitasaarella.

      Yhteiskunta | MT mittasi surkeita verkkoyhteyksiä eri puolilla Suomea – kahdessa maakunnassa laahataan lakisääteisen minimitason alla

    • Etenkin haja-asutusalueilla on kesästä lähtien kärsitty pätkivistä puheluista. Ministeri Lulu Ranne sanoo, ettei viraston mittauksissa ole havaittu mitään yleisiä ongelmia.

      Tekniikka | Netti- ja puhelinyhteydet eivät ole heikentyneet, vakuuttaa ministeri Lulu Ranne Ylelle: Verkkojen peitto ”erinomainen”

    • Puolustusministeri Antti Häkkänen kertoi tänään Naton maavoimien esikunnan sijoittamisesta Mikkeliin.

      Politiikka | Mikkelissä Nato-sijoituspäätös otetaan vastaan iloisin mielin – ”Hieno päätös maanpuolustuksen, Mikkelin kansainvälisyyden ja aluetalouden kannalta”

    • LSK Business Parkin toimitusjohtaja <strong id="strong-871082a1c9a019f0094331a2fdb67f28">Mika Marjamäki</strong> toivoo, että ilmavoimien harjoitukset palaavat jonain päivänä Kauhavan lentokentälle. Harjoitustoimintaa Kauhavalla oli vuosina 2021–2023, mutta Orpon hallituskaudella rahoitus lakkasi.

      Yhteiskunta | Kauhava menetti valtion rahat ilmavoimien harjoitustoimintaan – ”Valtion tulee hankkia alue itselleen puolustusvoimien ja liittokunnan käyttöön”

    • Ilmasotakoulun johtaja, eversti Vesa Mäntylä kävi lentokonehallissa katselemassa Hawk-harjoitushävittäjiä, jotka modifioituina palvelevat Suomea vuoteen 2035.

      Yhteiskunta | Ilmasotakoulu on merkittävä aluetalouden moottori Keski-Suomessa – ”Puolustusvoimien läsnäolo maakunnissa vaikuttaa maanpuolustustahtoon”

    • Puolustusteollisuuteen investoidaan Suomessa runsaasti.

      Politiikka | Kotimainen puolustusteollisuus on noususuhdanteessa – ”Suuri osa työpaikoista syntyy kasvukeskusten ulkopuolelle”

    • Ensimmäiset F-35-hävittäjälentokoneet saapuvat Suomeen vuonna 2026.

      Politiikka | F-35-hävittäjien eturunkoja aletaan valmistaa Texasin lisäksi Jämsässä – ”Valmistusta ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain ulkopuolella”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa