• Hakijoiden määrä laski neljänneksellä korkeakoulujen kevään ensimmäisessä yhteishaussa

    Lasku hakijamäärässä johtuu pääosin siitä, että EU- ja ETA-alueiden ja Sveitsin ulkopuolelta tulevilta hakijoilta veloitetaan 100 euron hakemusmaksu.
    Korkeakoulujen kevään ensimmäisessä yhteishaussa oli reilusti viime vuotta vähemmän hakijoita. Kuva Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampukselta.
    Korkeakoulujen kevään ensimmäisessä yhteishaussa oli reilusti viime vuotta vähemmän hakijoita. Kuva Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampukselta. Kuva: Timo Villanen
    Uutiset|Koulutus
    10.2.202611:05
    Anniina Jokinen

    Kevään 2026 korkeakoulujen ensimmäisen yhteishaun hakijamäärä laski reilulla neljänneksellä viime vuodesta, kertoo Opetushallitus. Korkeakoulupaikkoja haki 23 700 opiskelijaa, mikä on 27 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

    Haettavana oli noin 9 000 aloituspaikkaa 440 hakukohteesta, joista suunnilleen puolet oli ammattikorkeakoulujen ja puolet yliopistojen koulutuksia. Haettavana olivat syksyllä alkavat vieraskieliset koulutukset, Taideyliopiston koulutusohjelmat sekä Tampereen yliopiston teatteritaiteen koulutus.

    Hakijoista hieman yli puolet oli muita kuin EU- ja ETA-alueen tai Sveitsin kansalaisia. Hakijamäärien lasku johtuu juuri näistä hakijoista.

    He maksavat suomalaisissa korkeakouluissa lukukausimaksuja, minkä lisäksi viime vuodesta alkaen he ovat maksaneet myös 100 euron hakemusmaksun. Viime vuonna hakemusmaksu aiheutti EU- ja ETA-alueen sekä Sveitsin ulkopuolisten hakijoiden määrän puolittumiseen.

    Korkeakouluissa kovin kilpailu aloituspaikoista käydään taide- ja kulttuurialoilla.

    Määrällisesti eniten hakijoita oli edellisvuosien tapaan kauppa-, hallinto- ja oikeustieteiden sekä tietojenkäsittely- ja tietoliikennealojen koulutuksiin.

    Korkeakouluissa kovin kilpailu aloituspaikoista käydään taide- ja kulttuurialoilla (9,2 hakijaa/aloituspaikka), yhteiskunnallisilla aloilla (8,7) ja kasvatusaloilla (4,9).

    Vähiten hakijoita suhteessa aloituspaikkoihin on puolestaan tekniikan aloilla (2,6 hakijaa/aloituspaikka) ja tietojenkäsittely- ja tietoliikennealoilla (2,8).

    Kevään toinen yhteishaku järjestetään 10.3.–24.3.2026. Tällöin haetaan korkeakoulujen syksyllä alkavaan suomen- ja ruotsinkieliseen koulutukseen.

    Lisää aiheesta
    • Ahvenanmaalla on perinteisesti koulutettu saarimaakunnan omiin tarpesiin. Merenkulkuala näkyy edelleen ammattikorkeakoulun koulutusvalikoimassa.

      Koulutus | Oman maakunnan opinahjo houkuttaa yhä useampaa ahvenanmaalaista – näin temppu tehtiin

      Tilaajalle
    • Sysmän lukion 46 opiskelijasta tällä hetkellä 12 on kotoisin Aasiasta. He ovat tärkeitä lukion jatkumiselle.

      Koulutus | Lukiokatoa ei voi estää, sanoo ministeriö – lapset vähenevät ja ulkomaalaisilta opiskelijoilta peritään pian maksu

      Tilaajalle
    • ”Pidän arvokkaana hajautettua korkeakouluverkostoa ja elinvoiman turvaamista eri alueilla”, rehtori Tapio Määttä sanoo. ”Keskittämistä pääkaupunkiseudulle rajoittavat muun muassa asuntojen ja opetustilojen määrä.”

      Talous | Itä-Suomeen tuo parhaiten elinvoimaa monipuolinen yliopisto, sanoo rehtori Määttä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    korkeakouluhaku
    hakijamäärä
    hakemusmaksu
    Opetushallitus
    korkeakoulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle