
Monilla suosituilla mökkipaikkakunnilla on juuri kesän mökkeilykaudella pienimmät terveysasemat ja palvelupisteet kiinni tai auki supistetuilla aukioloajoilla.
Näin on esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialueen Joutsassa, Etelä-Savon Mäntyharjulla, Kanta-Hämeen Hämeenlinnassa ja monissa muissa mökkipaikkakunnissa.
Tämä johtuu pääosin siitä, että myös terveydenhuollon henkilöstö lomailee. Lisäksi olisi riskialtista pitää pienet palvelupisteet avoinna, koska yhdenkin työntekijän sairastuminen saattaisi vaarantaa hoitoa liian paljon.
Työntekijöitä ei ole riittävästi – usein taloudellisista syistä – jotta pienet asemat voitaisiin pitää lomakaudella auki. Joillain alueilla on myös vaikeuksia saada sijaisia.
Esimerkiksi teleoperaattoreiden datankäyttötiedoista selviää, että ihmiset todella siirtyvät mökkipaikkakunnille. Kolme suurinta operaattoria kertoivat jälleen viime viikolla dataliikenteen kasvavan kesällä perinteisillä mökkipaikkakunnilla ja hiljenevän kaupungeissa.
MT kysyi hyvinvointialueilta, joissa on suuri määrä kesämökkejä, miten kesä on terveyspalveluissa sujunut. Vastaukset sisälsivät hyvin paljon samoja huomioita, joten ne ovat koostettu yhteen.
Sen sijaan kesällä korostuu kiireellinen hoito, jonka tarve pysyy enimmäkseen ennallaan tai hoidon tarve kasvaa kesäkaudella.
Hyvinvointialueilta kerrotaan, että yleisesti ottaen kesälomakaudella kiireettömän perusterveydenhuollon palveluiden käyttö vähenee.
”Kiireettömät asiat, kuten reseptien uusiminen tai kontrollit, kuuluvat kotikunnan vastuulle, eikä niitä ole tarkoitus hoitaa mökkipaikkakunnalla”, Satakunnan hyvinvointialueen Satasairaalan vastuuyksikön päällikkö Mikko Järvisalo sanoo.
Sen sijaan kesällä korostuu kiireellinen hoito, jonka tarve pysyy enimmäkseen ennallaan tai hoidon tarve kasvaa kesäkaudella. Tyypilliset akuutit käynnit koskevat pieniä tapaturmia, infektioita, helteiden aiheuttamia terveyshaittoja sekä lomakaudella lisääntyvästä alkoholinkäytöstä aiheutuvia ongelmia.
”Osa mökkiläisistä saattaa myös hakeutua yksityisen terveydenhuollon palveluihin”, Varsinais-Suomen hyvinvointialueen sote-keskuspalveluiden palvelujohtaja Jane Marttila sanoo.
Hyvinvointialueilta sanotaankin, että mökkiläiset eivät aiheuta merkittäviä haasteita, mutta suuret kesätapahtumat ja niiden ulkopaikkakuntalaiset kävijät voivat niitä aiheuttaa.
”Kesätapahtuminen ja festivaalien aikoina ulkopaikkakuntalaisten yhteydenotot terveyspalveluihin lisääntyvät huomattavasti”, Kanta-Hämeen hyvinvointialueen ylihoitaja Auli Anttila sanoo.
”Yleensä mökkiläiset liikkuvat autolla, joten he ovat päässeet ajamaan sijaistavalle asemalle.”
Hyvinvointialueilla on myös aikaisempina kesinä suljettu toimipisteitä tai rajoitettu niiden aukioloaikoja, joten monet ovat jo tottuneet sulkuihin.
Tilapäisiin terveysasemien ja palvelupisteiden sulkuihin on varauduttu esimerkiksi seudullisella yhteistyöllä ja digitaalisilla palveluilla, kuten chat- ja etävastaanottopalveluilla, jolloin päivystykseen ei välttämättä tarvitse mennä.
Useiden hyvinvointialueiden mukaan tilapäisistä suluista ei ole kantautunut juuri minkäänlaista palautetta. Parilla alueella on kuultu myös positiivista palautetta.
Kuitenkin Kanta-Hämeen hyvinvointialueen ylihoitaja Auli Anttilan mukaan kielteistä palautetta on tullut hieman, vaikka enimmäkseen ihmiset ymmärtävät kesäsulkujen tarpeen. Parilla alueella on kuultu myös positiivista palautetta.
”Yleensä mökkiläiset liikkuvat autolla, joten he ovat päässeet ajamaan sijaistavalle asemalle”, Anttila sanoo.
Todellisuus on monilla alueilla joka tapauksessa se, minkä Anttila kommenttiinsa tiivisti: Mökkiläiset ja paikalliset asukkaat joutuvat kesällä kulkemaan sulkujen takia pidempiä matkoja päivystykseen.
Jos mökillä sattuu tapaturma, kannattaa soittaa päivystysavun numeroon 116117.
Kyselykierroksella selvisi myös vinkki mökkiläisille ja muille terveydenhuollon palveluiden käyttäjille: Jos mökillä sattuu tapaturma, kannattaa soittaa päivystysavun numeroon 116117.
Numeroon vastaavat terveydenhuollon ammattilaiset, jotka kertovat, vaatiiko tilanne käyntiä päivystyksessä vai riittääkö itsehoito. Lisäksi päivystysavusta ohjeistetaan lähin päivystys, johon voi mennä. Palvelu on käytettävissä vuorokauden ympäri.
Vastaukset ovat koostettu Varsinais-Suomen-, Satakunnan-, Pohjois-Karjalan-, Pirkanmaan-, Kanta-Hämeen-, Kainuun-, Etelä-Savon-, Länsi-Uudenmaan-, Etelä-Karjalan- ja Keski-Suomen hyvinvointialueilta.
Kaikki hyvinvointialueet, joille MT esitti kysymykset, eivät ehtineet aikataulu- tai lomasyistä vastaamaan.