• Hemmilä on MTK:n puheenjohtajaehdokkaiden kovatuloisin — tienasi yli 100 000 vähemmän kuin Juha Marttila

    Ehdokkaiden tulot koostuvat hyvin pitkälti palkkatuloista. Yhdellä ehdokkaalla on rahakas ura takanaan.
    Tilaajalle
    MTK:n puheenjohtajaksi pyrkivistä neljä tienasi yli 120 000 euroa viime vuonna.
    MTK:n puheenjohtajaksi pyrkivistä neljä tienasi yli 120 000 euroa viime vuonna. Kuva: Petteri Kivimäki, Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Talous
    12.11.202515:30
    Aimo Vainio

    Tero Hemmilä on suurituloisin ehdokas MTK:n johtoon pyrkivistä. Hänen tulonsa viime vuonna olivat 156 656 euroa. Niistä pääomatuloja oli 10 333 euroa.

    Varsinaissuomalainen Hemmilä on työskennellyt aiemmin HKScanin toimitusjohtajana.

    Toiseksi eniten tienasi kansanedustaja Eerikki Viljanen (kesk.). Vuosituloista kaikki 149 332 euroa oli palkkatuloa, eli hänellä ei ollut lainkaan pääomatuloja. Viljanen on kansanedustajan työn lisäksi maanviljelijä.

    Ilkka Pohjamon tulot olivat 145 381 euroa, josta pääomatuloa oli 14 473 euroa. Hän on Faban toimitusjohtaja ja osa-aikainen viljelijä.

    Kansanedustaja Antti Kangas (ps.) tienasi 123 980 euroa. Sieviläinen Kangas on myös maanviljelijä. Pääomatuloja hänellä oli 595 euroa.

    Ehdokkaista Kati Partanen ja Juha Junnila tienasivat viime vuonna alle 120 000 euroa, sillä heitä ei löydy medioille toimitetusta tiedostosta. Siinä ovat kaikki yli 120 000 euroa viime vuonna tienanneet.

    Tällä kertaa kansalaisilla ei ollut mahdollisuutta kieltäytyä tietojensa julkaisemisesta.

    MTK:lle valitaan uusi puheenjohtaja torstaina 27.11. Nykyinen puheenjohtaja Juha Marttila tienasi viime vuonna 268 000 euroa.

    Tero Hemmilällä on takanaan rahakas ura. Hän toimi aiemmin Yara Suomen toimitusjohtajana ja esimerkiksi vuonna 2022 hän ansaitsi 870 000 euroa.

    Juttua korjattu 12.11. klo 19.31. Jutussa kerrottiin virheellisesti Tero Hemmilän työskentelevän lannoiteyhtiö Yara Nordicin kaupallisena johtajana, vaikka hän lopetti tehtävässä vuonna 2018.

    Lisää aiheesta
    • Ilkka Pohjamo, Antti Kangas, Kati Partanen, Eerikki Viljanen, Tero Hemmilä ja Juha Junnila joutuivat vastaamaan metsäaiheisen tentin kiperiin kysymyksiin.

      Metsäpolitiikka | Näin paljon MTK:n puheenjohtajaksi pyrkivillä on metsää

      Tilaajalle
    • MTK:n puheenjohtajaehdokkaat Tero Hemmilä, Juha Junnila, Antti Kangas, Kati Partanen, Ilkka Pohjamo ja Eerikki Viljanen.

      Maatalousyrittäjät | Näin MTK:n puheenjohtajaehdokkaat ratkaisevat maatalouden kriisiä

      Tilaajalle
    • Eerikki Viljanen, Kati Partanen, Tero Hemmilä, Antti Kangas ja Juha Junnila ovat ilmoittautuneet kisaan MTK:n seuraavaksi puheenjohtajaksi.

      Maatalous | MTK:n johtoon on ehdolla tuttuja nimiä järjestön sisältä ja uudistushaluisia haastajia ulkopuolelta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Tero Hemmilä
    MTK
    puheenjohtajavaali
    tulot
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria