• Olisiko aika soittaa siskolle? Mika Aaltola huhkii hiki hatussa saadakseen 20 000 kannattajaa, sisko Elisa sai 50 000 kannatusilmoitusta täyteen päivässä

    Sosiaalisessa mediassa kiertävät vetoomukset toimeen tarttumisesta ovat mitä enimmissä määrin nykyajan demokratiaa.
    Vaaleissa kannatuksen saavuttaminen edellyttää kovaa työtä.
    Vaaleissa kannatuksen saavuttaminen edellyttää kovaa työtä. Kuva: Esko Keski-Vähälä
    Uutiset|Politiikka
    5.9.202318:15
    Kommentti
    Hermanni Härkönen

    Kannatusilmoituksia kerätään näinä päivinä moneen lähtöön.

    Eniten uutispalstatilaa saavat presidenttitoiveikkaiden, Pekka Haaviston, Olli Rehnin ja Mika Aaltolan pyristelyt 20 000 kannattajailmoituksen keräämiseksi.

    Kortteja kerätään turuilla ja toreilla, neuvotaan tulostamaan ja postittamaan toimistolle ja samalla pyytämään nimi kaveriltakin.

    Urakka on melkoinen, eikä se hetkessä tapahdu. Pisimpään kortteja on kerännyt Haavisto, torstaina tasan kolmen kuukauden ajan. Lähellä 20 000 korttia lienee ollaankin jo.

    Sen sijaan reilusti 80 000 ihmistä on tiistai-iltana todennäköisesti ilmoittanut tukevansa Mikan siskon, Elisa Aaltolan luotsaamaa kansalaisaloitetta turkistarhauksen kieltämisestä.

    Keräyksen ensimmäisenä päivänä maanantaina kannatusilmoituksia oli kertynyt jo 50 000.

    Tähän tahtiin tai kokonaismäärään tuskin pystyy presidenttiehdokkaista kukaan.

    Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, etteivät tulokset ole täysin vertailukelpoisia. Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa kätevästi pankkitunnuksilla osoitteessa Kansalaisaloite.fi.

    Se ei vaadi kortin tulostamista ja postittamista tai vaihtoehtoisesti kampanjateltan löytämistä torilta.

    Kansalaisaloitteita voi myös allekirjoittaa niin monta kuin tahtoo, siinä missä kannatusilmoituksia presidentinvaaleja kohden hyväksytään kultakin vain yksi.

    Lisäksi turkistarhaus herättää kansalaisissa huomattavasti presidentinvaaleja voimakkaampia tunteita.

    Yli 50 000 kannattajan päiväsaalis on silti mykistävä. Sosiaalisessa mediassa kiertävät vetoomukset toimeen tarttumisesta ovat mitä enimmissä määrin nykyajan demokratiaa.

    Jos kuka tahansa kannattajakortteja keräävistä presidenttiehdokkaista olisi saanut samanlaisen tuulen siipiensä alle heti alkuun, voi siitä syntyneen kannatuksen laskea vaikkapa seuraavasti:

    Jos edes joka kymmenes tulostaisi kortin ja lähettäisi sen toimistoon, kasassa olisi jo 5 000 korttia. Se olisi jo neljäsosa vaaditusta määrästä.

    Tästä taas voimme vetää kolme johtopäätöstä:

    Ensinnäkin, on selvää, että sähköinen keräysjärjestelmä tarvitaan myös presidentinvaalien kannatusilmoituksille. Paperisten korttien kerääminen on auttamatta vanhanaikaista. Todennäköistä on, että sellainen vuoteen 2030 mennessä saadaankin.

    Toiseksi, kun sähköinen järjestelmä on olemassa, on 20 000 kannatusilmoituksen rajaa syytä tarkastella uudelleen. Presidenttiehdokkaaksi pääsemisen on syytäkin vaatia työtä ja olla hankalaa, kunhan ei kohtuuttoman hankalaa.

    Kolmanneksi, Mika Aaltolan kannattaa ehdottomasti soittaa siskolleen. Juuri hän kaipaa täysin puoluekentän tukea vailla olevana ehdokkaana somenostetta, jota hänen siskonsa selkeästi osaa luoda.

    Lisää aiheesta
    • ”Venäjä-suhteemme ja ymmärryksemme taso eivät ehkä olleet niin syviä kuin kuvittelimme. Toisin kuin amerikkalaiset, me emme tohtineet ajatella, että Venäjä rakentelisi etupiirejä sodalla”, Mika Aaltola sanoo. Laumanjohtaja Santra kuuntelee.

      Politiikka | Suomi voisi harkita sukellusvenettä ja maamiinoja ja tukea turkistarhauksesta luopumista, sanoo presidentiksi pyrkivä Mika Aaltola

    • Korteissa on kannattajan nimi, osoite ja syntymäaika sekä omakätinen allekirjoitus. Tietoja verrataan väestötietojärjestelmässä oleviin tietoihin. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.

      Politiikka | 20 000 kannattajakortin hankkiminen presidenttiehdokkuutta varten voi olla hikistä hommaa – "Houkutus lähteä huijauksen tielle"

    • Kansalaisaloitteen mukaan turkistuotanto tulisi lopettaa eettisistä ja yhteiskunnallisista syistä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Uusi kansalaisaloite vaatii turkistarhauksen kieltämisestä – vastuuhenkilönä Elisa Aaltola

    • Turkistarhauksen kieltoa vaativa kansalaisaloite sai kannatusvyöryn.

      Politiikka | Turkistarhauksen kieltämistä vaatinut kansalaisaloite sai tarvittavat kannatusilmoitukset kasaan päivässä

    • Etujärjestön mukaan hallitusohjelman linjaukset mahdollistavat myös turkistalouden kehittämisen Suomessa.

      Maatalous | Turkistarhaus listattu hallitusohjelman alkutuotantokirjauksessa – Turkistuottajat: ”Antaa vahvan uskon elinkeinon tulevaisuuteen”

    Artikkelin aiheet
    Mika Aaltola
    Elisa Aaltola
    presidentinvaalit
    kansalaisaloite
    turkistarhaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa