• HKScanin muutosneuvottelut ja tehokuuri alkavat tuoda vähitellen säästöjä vuonna 2023

    Elintarvikeyhtiö HKScan hakee hukattua kannattavuuttaan kustannussäästöillä ja investoinnilla Forssan yksikköön.
    Tilaajalle
    Lihankulutus siirtyi osin punaisesta lihasta siipikarjalihaan. Myös jauhelihakauppa on käynyt varsin hyvin. Arkistokuva HKScanin broileritehtaalta Raumalta.
    Lihankulutus siirtyi osin punaisesta lihasta siipikarjalihaan. Myös jauhelihakauppa on käynyt varsin hyvin. Arkistokuva HKScanin broileritehtaalta Raumalta. Kuva: Juha Sinisalo
    Uutiset|Talous
    9.2.202317:09
    Kimmo Lundén & Pirjo Loiskekoski

    Elintarvikekonserni HKScanin jatkuvien liiketoimintojen eli Suomen, Ruotsin ja Tanskan liiketoimintojen liiketulos oli positiivinen, mutta liiketulos ei ollut tyydyttävä.

    Runsaan 1,8 miljardin euron liikevaihdolla liiketulosta syntyi vuodessa 10 miljoonaa euroa. Kassavirta on ollut vähenevä ja osakekohtainen tulos miinuksella.

    Mitä konkreettisia toimenpiteitä HKScan toteuttaa kuluvana vuotena kannattavuutensa parantamiseksi?

    Viime vuonna HKScanin Forssan yksikköön jo päätetyn investoinnin pitäisi tuoda konsernille kahden miljoonan euron kustannussäästöt vuositasolla. Osittain kustannussäästöjä syntyy jo kuluvana vuotena. Vt. toimitusjohtajan Juha Ruoholan mukaan investointi toteutuu vuoden 2024 aikana.

    Forssa on HKScanille tärkeä yksikkö, missä käsitellään käytännössä kaikki sianliha, joka HKScanin toiminnassa tarvitaan.

    Viime vuonna käydyt muutosneuvottelut Rauman siipikarjatehtaassa tuovat kolmen miljoonan euron kustannussäästöt kuluvalle vuodelle.

    Myös yhtiön konsernipalveluissa järjestettiin muutosneuvottelut loppusyksystä. Tulos: kolmen miljoonan euron vuosisäästöt, jotka alkavat vaikuttaa vuoden ensimmäisellä neljänneksen jälkeen.

    Korollista nettovelkaa yhtiöllä oli vuoden lopussa 347 miljoonaa euroa.

    Joulukuussa yhtiö kertoi myyvänsä Baltian liiketoimintansa virolaiselle AS Maag Gruppille. Kauppa edellyttää vielä Viron ja Latvian kilpailuviranomaisen hyväksyntää. Velaton kauppahinta on 90 miljoonaa euroa.

    Saadut varat HKScan käyttää velkojensa lyhentämiseen. Korollista nettovelkaa yhtiöllä oli vuoden lopussa 347 miljoonaa euroa.

    Talousjohtaja Jyrki Paapan mukaan kauppahinnan käyttämisellä lainojen lyhennyksiin yhtiön nettovelkaantumisaste laskee 15 prosenttiyksikköä.

    Konsernin nettovelkaantumisaste eli net gearing oli vuoden lopussa prosentteina 124,4. Luku kertoo, mikä on omistajien yritykseen sijoittamien omien pääomien ja rahoittajilta lainattujen korollisten velkojen suhde. Mittarin ollessa yli 120:n, tunnuslukua voi pitää välttävänä.

    Nettovelkaantumisasteella on merkitystä yhtiön lainansaannille, koroille ja tarvittaville vakuuksille. HKScanilla erääntyy lainoja uusittavaksi vuoden 2023 aikana.

    Vt. toimitusjohtaja Juha Ruoholan mukaan konserni ”tarkastelee jatkuvasti yhtiön rakennetta ja liiketoimintojensa asemaa.

    ”Jos me jotain merkittäviä muutoksia teemme, tiedotamme siitä pörssiyhtiön säädösten mukaisesti.”

    Liiketoiminnassaan HKScanin vahvuutena on laaja tuote- ja brändivalikoima. Ostovoiman heikentyessä niin Ruotsissa kuin Suomessa kuluttajat ovat valinneet edullisempia tuotteita.

    ”Keskitason ja edullisten hintatuotteiden kysyntä on kasvanut ja premium-tuotteissa kysyntä on hieman hiipunut. Nähtävissä on myös kuluttajien siirtymistä punaisesta lihasta siipikarjalihaan. Myös jauhelihakauppa on käynyt varsin hyvin”, Ruohola vastasi.

    Vientiliiketoiminnastaan HKScan kertoi, että HKScanin Rauman yksikkö sai tammikuussa 2022 Etelä-Korean viranomaisilta vientihyväksynnän suomalaisille siipikarjatuotteille.

    Vientiluvan suomalaiselle naudanlihalle Japaniin HKScan sai joulukuun lopussa.

    Neuvottelut japanilaisasiakkaiden kanssa ovat käynnissä, mutta vientiä ei vielä ole aloitettu.

    HKScanin vt. toimitusjohtajaksi 29. syyskuuta nimitetty Ruohola kertoo yhtiön tavoitteiden ja tekemisen keskittyvän HKScanin kannattavuuden parantamiseen:

    ”Tänä vuonna yhtiön painopisteenä on kannattavuuden parantaminen. Myös käyttöpääoman hallinta on keskeinen tekijä. Jatkuvien toimintojen osalta kannattavuus eri ole tyydyttävä. Kuten sanoin, parannamme kannattavuutta tänä vuonna (2023)”, Ruohola kommentoi yhtiön tilinpäätöstä ja jatkotoimia.

    Vuoden 2023 näkymissään HKScan arvioi konsernin jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liiketuloksen paranevan vuodesta 2022.

    Lisää aiheesta
    • HKScanin liikevaihto kasvoi kustannusinflaation aiheuttamien myyntihintojen korotusten seurauksena. Konsernin jatkuvien liiketoimintojen tulos puolittui edellisvuodesta. Myytäväksi ilmoitetun Baltian liiketulos arvonalennuksineen romahti lähes 61 miljoonaa euroa tappiolle.

      Talous | HKScanin koko vuoden liiketulos puolittui, myydyn Baltian liiketoimintojen tulos romahti

    • ”Osuuskuntana tiedämme, että suomalaisilla ja ruotsalaisilla maanviljelijöillä on paljon yhteistä”, sanoo Lantmännen-konsernin hallituksen puheenjohtaja Per Lindahl.

      Maatalousyrittäjät | Näin ruotsalainen jätti-tuottajaosuuskunta teki Suomesta itselleen uuden päämarkkina-alueen ‒ jatkuvatko yritysostot?

    • Vientilupa naudanlihalle Japaniin avaa HKScanille vastaavanlaiset mahdollisuudet toimia Japanin markkinoilla kuin sian- ja siipikarjanlihassakin.

      Elintarviketeollisuus | HKScanille naudanlihan vientilupa Japaniin laajentaa myös lihavalmisteiden raaka-ainepohjaa: ”Nakit ja artesaanimakkarat saavat jatkoa suomalaisille erikoisemmista herkuista”

    • Talousjohtaja Jyrki Paapan mukaan HKScan informoi jo ennalta ainakin osaa lainanantajistaan nettovelkaantuneisuuden nousemisesta väliaikaisesti yli lainasopimusehtojen rajojen.

      Elintarviketeollisuus | Analyysi: HKScanin pilkkominen alkoi ‒ heikosti kannattava yhtiö on 362 miljoonan euron velkansa vuoksi rahoittajien armoilla

    • HkScan myy tytäryhtiöitään. Kuvassa Ukko-Pekka -grillimakkaran valmistusta Tikkalassa.

      Elintarviketeollisuus | HKScan luopuu Baltian maiden liiketoiminnoistaan — myydään Poutun omistajalle

    Artikkelin aiheet
    HKScan
    muutosneuvottelut
    kustannussäästöt
    Forssa
    kannattavuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria