• Kukaan ei tiedä, miten moni ikääntynyt menettää ajokorttinsa terveyden takia – tästä se johtuu

    Asiantuntijan mukaan olisi hyvä, jos ikääntyneiden ajoterveydestä tiedettäisiin nykyistä enemmän. Siitä olisi monia hyötyjä.
    Tilaajalle
    Viranomaiset eivät saa tietoa siitä, miksi joku on menettänyt ajo-oikeutensa tai luopunut siitä vapaaehtoisesti.
    Viranomaiset eivät saa tietoa siitä, miksi joku on menettänyt ajo-oikeutensa tai luopunut siitä vapaaehtoisesti.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Liikenne
    19.1.202612:00
    Matti Tuominen

    Kukaan ei tiedä, kuinka moni ikääntynyt joutuu vuosittain luopumaan ajokortistaan jonkin terveydelliseen syyn takia.

    Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin erityisasiantuntija Petteri Harjuvaara kertoo, että ajokorttiviranomainen eli Traficom tai poliisi ei saa tietoa siitä, miksi henkilö on menettänyt ajo-oikeutensa tai luopunut siitä vapaaehtoisesti.

    Kun lääkäri arvioi, ettei potilas enää ole ajokykyinen, lääkärin ilmoitukseen asiasta ei merkitä syytä arviolle. Potilastietojen yksityisyydensuoja on niin tiukka, ettei potilaan terveystietoja luovuteta edes ajokorttiviranomaisille.

    ”Tieto sairaudesta tai toimintakyvystä jää terveydenhuollon asiakastietoihin”, Harjuvaara täsmentää.

    Olisi hyödyllistä tietää, miksi ikääntyneet menettävät ajo-oikeutensa. Terveydenhuollon ammattilaiset pystyisivät esimerkiksi nykyistä paremmin kiinnittämään huomiota olennaisimpiin ajokykyä heikentäviin ja liikenneturvallisuutta vaarantaviin asioihin, Harjuvaara huomauttaa.

    Niin sanotussa ajokorttitarkastuksessa tarkastetaan näkökyky ja sen lisäksi esitetään muutama kysymys. Lääkäri voi myös pyytää asiakasta piirtämään kellotaulun.

    ”Tietyt asiat ovat muodostuneet rutiiniksi, mutta nehän eivät välttämättä ole niitä, jotka ovat vaikkapa liikenneturvallisuuden kannalta ongelmallisia”, Harjuvaara painottaa.

    Vaikka riittävän hyvä näkö onkin liikenteessä tarpeen, näköön liittyvät syyt eivät kuitenkaan nouse esiin vakavissa liikenneonnettomuuksissa.

    Niin sanotussa ajokorttitarkastuksessa tarkastetaan näkökyky ja sen lisäksi esitetään muutama kysymys.
    Niin sanotussa ajokorttitarkastuksessa tarkastetaan näkökyky ja sen lisäksi esitetään muutama kysymys. Kuva: Sanne Katainen

    Ajokykyyn vaikuttavista asioista voitaisiin keskustella potilaan kanssa paremmin etukäteen, kun tiedettäisiin, mitkä seikat ovat merkityksellisimpiä.

    Jo nyt tiedetään karkeasti, mistä syistä ikääntyneet menettävät ajo-oikeutensa.

    Tavallisimmin ajo-oikeus lähtee terveydellisistä syistä silloin, jos tiedonkäsittelyssä havaitaan puutteita tai ikääntyneellä diagnosoidaan mahdollisesti sairauskohtauksia aiheuttava sairaus, kuten jokin sydän- ja verisuonitauti.

    Tiedonkäsittelyn puutteet voivat olla esimerkiksi muistisairauksia tai alkavia muistiongelmia. Sydän- ja verisuonitaudit voivat aiheuttaa vaikkapa sydänkohtauksia tai aivoverenkierron häiriöitä, kuten aivoinfarkteja.

    Ajo-oikeus lähtee myös iän myötä lisääntyvien sairausryppäiden takia. Usean sairauden yhteisvaikutus voi siis johtaa siihen, ettei ajo-oikeutta voi enää jatkaa. Ajo-oikeus joudutaan monesti peruuttamaan myös silloin, jos potilaalla on monia lääkkeitä, jotka yhdessä heikentävät ajokykyä.

    Ajo-oikeus voi lähteä käytännössä joko lääkärin poliisille tekemällä ilmoituksella tai niin, että henkilö itse ilmoittaa, ettei hän ole ajokykyinen.

    Naiset luopuvat miehiä herkemmin itse ajokortistaan.

    Harjuvaara arvioi, että monet miehet haluavat pitää ajokortistaan kiinni siksi, että he kokevat ajokortin itsenäisen toimintakyvyn ja liikkumisen kannalta tärkeäksi.

    ”Ajokortilla on myös jonkin verran symbolista merkitystä, että on omatoiminen, pystyy itse liikkumaan ja pystyy auttamaan ja kuljettamaan muita.”

    Harjuvaara ei usko, että tulevaisuudessa tiedettäisiin ainakaan laajassa mittakaavassa, miksi ihmiset menettävät ajokorttejaan. Potilastietojen suoja on lainsäädännössä erittäin vahva.

    Ajo-oikeus voi lähteä käytännössä joko lääkärin poliisille tekemällä ilmoituksella tai niin, että henkilö itse ilmoittaa, ettei hän ole ajokykyinen.
    Ajo-oikeus voi lähteä käytännössä joko lääkärin poliisille tekemällä ilmoituksella tai niin, että henkilö itse ilmoittaa, ettei hän ole ajokykyinen.  Kuva: Kari Lindholm

    ”Tietyt asiat ovat muodostuneet rutiiniksi, mutta nehän eivät välttämättä ole niitä, jotka ovat vaikkapa liikenneturvallisuuden kannalta ongelmallisia.”

    Petteri Harjuvaara
    Lisää aiheesta
    • Ajoterveyden arvioinnissa on muutamia haasteita, vaikka ajokykyä arvioidaankin koko maassa samoilla kriteereillä.

      Liikenne | Ajokortti vaakalaudalla: Kokenut lääkäri listaa tyypilliset ongelmakohdat ajoterveyden arvioinnissa

      Tilaajalle
    • Liki kaikki vastaajat pitivät tärkeänä sitä, että läheiselle sanotaan, jos hänen ajoterveytensä epäilyttää.

      Liikenne | ”Jos terveys ei riitä, on ratista pysyttävä poissa” – moni eläkeikäinen tuntee autoilijan, jonka ei pitäisi enää ajaa

    • Tiedotteessa ajotaidoistaan jo hiukan epävarmoja neuvotaan välttämään esimerkiksi ruuhka-aikoja.

      Moni huolissaan ikääntyneen tuttavan ajotaidoista – yli 70 vuotiaiden ajokortillisten määrä on kasvanut vauhdilla

    Artikkelin aiheet
    ajoterveys
    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin