• Kauppojen ruokahävikki on pienentynyt – kasviksia päätyy nyt roskiin miljoonia kiloja vähemmän

    Vuonna 2024 päivittäistavarakaupan myymälöiden läpi kulkevista elintarvikkeista ruokahävikiksi päätyi Luonnonvarakeskuksen mukaan 0,97 prosenttia.
    Kaupan osuus elintarvikeketjun ruokahävikistä on Luken mukaan 15–16 prosenttia. Kotitaloudet aiheuttavat ruokahävikistä noin kolmanneksen.
    Kaupan osuus elintarvikeketjun ruokahävikistä on Luken mukaan 15–16 prosenttia. Kotitaloudet aiheuttavat ruokahävikistä noin kolmanneksen.  Kuva: LEHTIKUVA / ELSA PAAKKINEN
    Uutiset|Ruoka
    23.9.202508:00
    STT

    Päivittäistavarakauppa on onnistunut vähentämään ruokahävikkiään viime vuosien aikana, kertovat Luonnonvarakeskuksen (Luke) laskelmat.

    Luken mukaan vuonna 2024 päivittäistavarakaupan myymälöiden läpi kulkevista elintarvikkeista ruokahävikiksi päätyi 0,97 prosenttia. Luke on seurannut kaupan ruokahävikin kehitystä vuodesta 2018, jolloin hävikin osuus oli vielä 1,6 prosenttia.

    ”Määrällisesti suurimman osan kaupan kokonaishävikistä muodostavat vihannekset, perunat, hedelmät ja marjat. Näissä hävikin vähenemä on suurin, seitsemässä vuodessa 24,6 miljoonasta kilosta noin 16 miljoonaan kiloon”, kertoo Luken tutkija Inkeri Riipi Päivittäistavarakaupan (PTY) tiedotteessa.

    Suhteessa kokonaismyyntivolyymiin kauppojen suurin hävikki syntyy tuoreista leipä- ja leipomotuotteista. Niistä hävikkiin päätyi viime vuonna 3,6 prosenttia. Leipä- ja leipomotuotteiden hävikkikin on kuitenkin pienentynyt Riipin mukaan merkittävästi: yli 7 miljoonaa kiloa vuoteen 2018 verrattuna. Tuolloin tuoreista leipä- ja leipomotuotteista hävikkiin meni yli 5 prosenttia.

    Suhteessa kokonaismyyntivolyymiin kauppojen suurin hävikki syntyy tuoreista leipä- ja leipomotuotteista.

    Vuoteen 2018 verrattuna hävikki taas on lisääntynyt juomien osalta sekä muun ruoan kategoriassa, johon kuuluvat muun muassa einekset ja pakasteet. Molemmissa kategorioissa hävikki on kuitenkin vähäisempää kuin kaikissa elintarvikkeissa keskimäärin.

    PTY:n mukaan kaupan yritykset ovat tehneet ruokahävikin vähentämiseksi pitkäjänteistä työtä.

    Hävikin vähentämisen keinoista tiedotteessa nostetaan esiin muun muassa punalaputetut tuotteet, aamu- ja ilta-alet sekä hävikkihyllyt, -kassit ja -laatikot. Hävikkiä voidaan vähentää myös tuoteinnovaatioilla, joissa raaka-aineista tehdään uusia tuotteita.

    Tärkeimpänä keinona pienentää hävikkiä pidetään kuitenkin työtä, joka tehdään jo ennen tuotteiden ilmestymistä kaupan hyllyille esimerkiksi ennusteiden ja tilausjärjestelmien avulla.

    Kuluttajille yritykset esimerkiksi tarjoavat vinkkejä hävikkikokkailuun ja muistuttavat oikeista säilytyslämpötiloista. Kuluttajien huomiota pyritään kiinnittämään myös tuotteiden kypsyysasteeseen ja kiertonopeuteen.

    Kotitaloudet aiheuttavat ruokahävikistä noin kolmanneksen.

    Kaupan sektorin osuus elintarvikeketjun ruokahävikistä on Luken mukaan 15–16 prosenttia. Kotitaloudet aiheuttavat ruokahävikistä noin kolmanneksen.

    Osuutensa ruokahävikissä on myös elintarviketeollisuudella (22–23 prosenttia), ravitsemispalveluilla (16–17 prosenttia) sekä alkutuotannolla (11–16 prosenttia).

    Suomi on EU-maana sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteeseen puolittaa ruokahävikin määrä vuoteen 2030 mennessä.

    Lisää aiheesta
    • Smuuti-tuotteiden pääraaka-aine on hävikkimansikka. Ne ovat gluteenittomia ja vegaanisia eikä niiden valmistuksessa ole käytetty myöskään soija- tai kookospohjaa.

      Elintarviketeollisuus | Onko hävikki jätettä vai raaka-ainetta? Uudenlaiset ruokainnovaatiot pelastavat kasviksia ja marjoja biojätetuomiolta

      Tilaajalle
    • Vuonna 2024 keräyspisteet pullistelivat ylijäämäomenista, sillä vuoden omenasato oli suuri. Läheskään kaikki hävikkiomenat eivät kuitenkaan olleet syömäkelvottomia ennen jätteeksi päätymistään. Arkistokuva Vaasasta.

      Elintarviketeollisuus | Nykykuluttaja haluaa hävikkiruokaa mieluusti siistissä paketissa – tällöin epämiellyttävältä näyttäviin tuotteisiin ei tarvitse koskea

    • Norjassa osa muovista erotellaan kaupan biojätteestä. Kuva aihekuva Suomesta.

      Ympäristö | Norjassa kauppa haluaisi vähentää hävikkiä toimittamalla eläimille rehua – muovia erotellaan pois biojätteestä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ruokahävikki
    päivittäistavarakauppa
    Luonnonvarakeskus
    kasvikset
    kestävä kehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle