Nykykuluttajan saattaa olla hankala arvioida aistinvaraisesti, milloin ruoka on oikeasti syömäkelvotonta parasta ennen -päiväyksen jälkeen. Kuvituskuva. Kuva: Jarno Mela
Nykykuluttaja haluaa hävikkiruokaa mieluusti siistissä paketissa – tällöin epämiellyttävältä näyttäviin tuotteisiin ei tarvitse koskea
Ruokahävikin vähentäminen oli pari sukupolvea sitten itsestäänselvää, mutta elintason nousu ja globaalit toimitusketjut opettivat kuluttajat heittämään eräpäiväiset elintarvikkeet roskiin.
Vuonna 2024 keräyspisteet pullistelivat ylijäämäomenista, sillä vuoden omenasato oli suuri. Läheskään kaikki hävikkiomenat eivät kuitenkaan olleet syömäkelvottomia ennen jätteeksi päätymistään. Arkistokuva Vaasasta. Kuva: Johannes Tervo”Hävikkiruoka” on sana, josta tulee todennäköisesti ensimmäisenä mieleen kaupassa ale-hinnalla myytävät, mustapilkkuiset banaanit. Tämä on yksi tapa estää ruokaa muuttumasta hävikiksi, eli päätymästä jätteeksi.
Hävikkiruokaa on kuitenkin mahdollista käyttää myös täysien uusien ruokien raaka-aineena. Kotitalouksissa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi puuronjämien upottamista sämpylätaikinaan, mutta samaa sovelletaan myös elintarviketeollisuudessa. Yksi jo pitkään valmistettu esimerkki on Koskenlaskija-sulatejuusto, jota alettiin vuonna 1933 valmistaa juustonvalmistuksessa yli jäävistä kanttipaloista.
Nykyään kaupan hyllystä voi poimia ostoskärryyn monenlaisia tuotteita, joissa jo pakkaus kertoo, että kyseinen tuote auttaa osaltaan vähentämään hävikkiä. Esimerkkejä riittää Hyvis-keitoista ja Smuuti-pakasteista Fazerin pikkuvikaisiin Makea moka -nameihin ja Olvin lonkeroon, jonka appelsiinitisle on valmistettu hävikkihedelmistä.
Korkean jalostusasteen ruuat, joissa ruokahävikkiä on hyödynnetty, sopivat nykykuluttajalle monella tapaa, kertoo sosiologian professori, kulutustutkija Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta.
Hävikin vähentäminen on osa kuluttajien kasvavaa tietoisuutta erilaisten tuotteiden valmistamisen ja roskiin heittämisen ympäristövaikutuksista, Wilska muotoilee. Tästä syystä esimerkiksi buffetit ovat joutuneet viime vuosina kriittiseen tarkasteluun.
Jos kuluttaja ostaa hävikkiraaka-aineista valmistettua ruokaa, hyvän mielen lisäksi hän saa ulkoistettua osan ruuan syömäkelpoisuuteen liittyvästä pohdinnasta. Hävikkibisnes ei siis toimi tyhjiössä, vaan vastaa kuluttajan tarpeisiin.
”Kuluttajan ei tarvitse olla tekemisissä ehkä jopa epämiellyttävältä näyttävän hävikkiruuan kanssa, vaan tuotteen voi ostaa helposti ja siistissä pakkauksessa”, Wilska muotoilee.
”Mieluummin kysytään tekoälyltä, voiko eilen niin sanotusti vanhaksi mennyttä jugurttia syödä, kuin luotetaan omiin aisteihin.”
Ruokahävikin vähentäminen ei ole mikään uusi juttu, vaan Wilska muistuttaa, että vielä pari sukupolvea sitten maatalousyhteiskunnassa valtaosa kansasta ei voinut kuvitellakaan heittävänsä mitään hyödyntämiskelpoista pois.
Hyvinvoinnin lisääntyminen ja globaalien toimitusketjujen laskemat hinnat kuitenkin opettivat vuosikymmenten aikana useat kuluttajat heittämään eräpäiväiset elintarvikkeet pois ja ostamaan uutta tilalle.
Elintarvikehygienia on tietenkin tärkeää, mutta Wilskan mukaan monelta on kadonnut arkijärki siinä, milloin ruuan parasta ennen -päiväys on mennyt umpeen ja milloin ruoka on oikeasti muuttunut terveysriskiksi.
”Mieluummin kysytään tekoälyltä, voiko eilen niin sanotusti vanhaksi mennyttä jugurttia syödä, kuin luotetaan omiin aisteihin”, Wilska muotoilee.
Nykykuluttaja on sen verran mukavuudenhaluinen, että Wilska ei usko massakuluttajien siirtyvän sotien jälkeisen ajan kulutustottumuksiin, sillä ihmisten ajankäyttö ja makumieltymykset ovat ehtineet muuttua melkoisesti. Kestävä kulutus vaatiikin jatkossa entistä enemmän sitä, että se tehdään kuluttajalle helpoksi, houkuttelevaksi ja halvaksi.
Wilska arvelee, että hävikkiraaka-aineita hyödynnetään jatkossa entistä hanakammin elintarviketeollisuudessa.
”Tämä on erittäin tervetullutta ja järkevää, kunhan se ei johda siihen, että ihmiset syövät enemmän ultraprosessoitua ruokaa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
