

Pöytyän Riihikoskelle on suunnitteilla Suomen suurin biokaasulaitos. Suunniteltu alue sijaitsee Lallin yritysalueen viereisellä uudella kaavoitetulla alueella, kantatien 41 varressa.
Alle kilometrin päässä suunnitellusta biokaasulaitoksesta sijaitsee Riihipuodin luomumylly, joka on otettu käyttöön vuonna 2007. Luomumyllystä tulee valmiita tuotteita lähes puoli miljoonaa kiloa vuodessa.
Mylläri Hannu Saari on erittäin huolissaan tulevan biokaasulaitoksen hajuvaikutuksista myllyn toimintaan.
”Myllyssä on luonnollinen ilmanvaihto, joten käytämme sitä ilmaa, jota on ympäristössä”, kertoo Saari.
Jauhoja tehdessä pienetkin ilman hajumuutokset voivat johtaa tuotteiden takaisin vetoon.
”Jauhoja tehdessä litistetään tuote ja ilma litistyy osaksi tuotetta. Jos ulkoilmassa on hajuhaittoja, tulevat ne osaksi tuotettakin”, Saari jatkaa.
Saaren mukaan biokaasulaitosta suunnitellaan väärään aikaan väärään paikkaan.
”Mitään varmuutta siitä ei ole, että Suomen sääolosuhteissa biokaasulaitos olisi lainkaan hajuton.” Hannu Saari
”Biokaasulaitoksen rakentaminen on sinänsä kannatettava ajatus, mutta sen pitäisi olla ehdottomasti kauempana sekä asutuksesta että myllystä.”
Laitoksesta on noin 700 metriä myllylle ja asutusta on heti biokaasulaitoksen suunnitellun tontin rajassa kiinni.
Hanketta suunnittelee ja toteuttaa Wega Goup. Wegan kumppani hankeessa on tanskalainen uusiutuvaan energiaan keskittyvä sijoitusyhtiö CIP.
Tavoitteena on, että biokaasulaitos olisi käyttövalmiina loppuvuodesta 2026.

Biokaasulaitokseen on suunnitteilla kuusi reaktoria. Laitosta on markkinoitu hajuttomana, vaikka Saaren mukaan missään virallisissa dokumenteissa ei lue, että laitos olisi hajuton.
”Vaikka kuinka hyvin tehtäisiin, se haisee aivan varmasti. Jos reaktoreja on kuusi niin kyllä niistä jokainen haisee, kun kyseinen reaktori käynnistetään ja sammutetaan. Mitään varmuutta siitä ei ole, että Suomen sääolosuhteissa biokaasulaitos olisi lainkaan hajuton.”
Saari huomauttaa myös sääolosuhteista ja tuulien suunnasta.
”Lounais-, länsi- ja luoteistuuli painaa kaiken hajun, mitä biokaasulaitoksesta tulee, myllyn sekä koko Riihikosken kylän päälle.”
Riihipuodin mylly on ajatellut laajennusta, mutta ei vielä uskalla investoida, sillä biokaasulaitos tuo epävarmuutta tulevaisuuteen.
”Tarkoituksena olisi tehdä kaurapuoli ihan erikseen, jotta saataisiin luomukauratuotteita ilman kontaminaatiota muihin viljoihin. Vielä emme kuitenkaan uskalla investoida, kun ei tiedä, mitä tuon biokaasulaitoksen kanssa tapahtuu.”

Riihipuodin mylly on perheyritys. Antti Saari vastaa tuotannosta, huollosta ja kunnossapidosta. Saarien tytär Anni Petäjoki yrityksen Riihikosken keskustassa olevalla puodilla toimistotöistä ja markkinoinnista. Petäjoen puoliso Jani Piipponen vastuulla on tuotteiden pakkaus ja toimitukset.
Hannu Saaren vaimo Eeva Saari kertoo, että alueen asukkaat ovat huolissaan hajuhaitoista sekä siitä, että asuntojensa arvo laskee.
”On tämä tilanne niin masentava, että kyllä sitä ensimmäisenä aamulla ajattelee ja on se viimeisenä illalla mielessä”, sanoo Eeva Saari.
Ajoittain myllyllä touhuaa myös Antti Saaren poika Timi, joka ei kuitenkaan ajatellut jatkaa myllärinä isänsä ja isoisänsä tapaan.
”Olen ajanut myllyllä trukilla. Minusta ei tule mylläriä vaan menen Suomen armeijaan töihin. Töiden jälkeen tulen sitten auttamaan”, sanoo määrätietoisesti 7-vuotias Timi.