

Entisen kunnantalon valtuustosalissa käy kuhina, kun kuntaan suunniteltua isoa biokaasulaitosta esitellään tiistaina aamupäivällä Pöytyällä. Sali on likimain täynnä, tuoleja haalitaan eteisestä.
Hanketta suunnittelevan Wega Groupin toimitusjohtaja Niko Ristikankare myhäilee tyytyväisenä tilaisuuden jälkeen.
”Ilmapiiri oli myönteinen. Ihan eri meininkiä kuin tuulivoimaloiden tai ydinvoimalan kanssa.”
Viljelijät ovat aidosti kiinnostuneita ja tauolla ja tilaisuuden jälkeen moni karjankasvattaja käy kyselemässä hankkeesta ja kertomassa kiinnostuksesta.
Ison karjatilan omistajapari kertoi kuivalantaa syntyvän satoja tonneja vuodessa ja pelloissa alkaa olla turhankin paljon fosforia. Ristikankareen mukaan lantaa toimittava tila saa paluukuormassa typpipitoista mädätettä, josta fosfori voidaan erotella.
Salin takaa kommentoidaan, että hanke on merkittävä Saaristomeren suojelun kannalta.
Tarmo Lankinen Oripäästä mietti, voisiko mädätettä separoida niin, että kuivajae kävisi broilerikasvattamon kuivikkeeksi.
Biokaasulaitoksesta tuleva mädäte hygienisoidaan eli kuumennetaan 70 asteeseen, mikä tuhoaa taudinaiheuttajat ja myös rikkasiementen itävyyden, Wegan edustajat vakuuttivat.
Suunnitellun laitosalueen vieressä asuva kyseli hajuhaitoista. Operatiivinen johtaja Toni Hemminki Wegalta totesi, että isossa hankkeessa hajunpoistoon pystytään investoimaan. Keski-Euroopassa vastaavia laitoksia rakennetaan asutuksen keskelle.

Seuraavat kaksi kuukautta Wegan edustajat jalkautuvat tiloille ja selvittävät kiinnostusta. Samalla on tarkoitus selvittää, onko alueelta saatavissa riittävästi raaka-ainetta laitoksen tarpeisiin. Tavoitteena on kerätä 300 000 tonnia lantaa, olkea ja nurmea sekä elintarviketeollisuuden sivuvirtoja vuodessa.
”Jätevesilietteitä ei oteta vastaan, jotta mädäte voidaan palauttaa tiloille lannoitteeksi”, Hemminki sanoo.
Biokaasua syntyy karkeasti 15 miljoonaa litraa dieseliä vastaava määrä. Sen päälle voi tulla vielä 10 miljoonan litran edestä e-metaania, jota voidaan tehdä vedystä ja biokaasureaktorissa vapautuvasta hiilidioksidista.
Hemmingin mukaan ensi vuosi kuluu luvituksessa ja raaka-aineen saatavuuden selvittämisessä. Rakentamaan päästään aikaisintaan vuoden päästä ja kaasun tuotanto voisi alkaa vuoden 2026 lopulla.
Wegan kumppani on tanskalainen uusiutuvaan energiaan keskittyvä sijoitusyhtiö CIP, jolla on useita vastaavia hankkeita menossa. Tanskassa rakennetaan paljon Pöytyälle kaavailtua suurempaa laitosta ja kaikkiaan menossa on neljä kohdetta Tanskassa, kaksi Belgiassa, yksi Ruotsissa ja nyt kaksi Suomessa.
Biokaasun ohella laitos saattaa tuottaa myös synteettistä metaania, jolloin biokaasun tuotannossa vapautuva hiilidioksidi otetaan talteen. Vety aiotaan tuottaa samalla tontilla. Vieressä kulkee voimalinja, jota tarvitaan, sillä vedyn tuottaminen vaatii runsaasti sähköä.
Wega Group suunnittelee yli sata miljoonaa euroa maksavaa biokaasulaitosta Pöytyän Lallin teollisuusalueen viereen kantatie 41:n varteen. Pöytyä valikoitui sijoituspaikaksi keskeisen sijainnin ja hyvien liikenneyhteyksien ansiosta.
Biokaasuhanke julkistettiin runsas viikko sitten. Yhtiö suunnittelee toista samanlaista biokaasulaitosta Nivalaan. Siellä lantaa saadaan maitotiloilta, kun taas Varsinais-Suomessa lanta kertyy pääosin sika- ja siipikarjatiloilta.
(Juttuun korjattu 15.12. kaasun tuotannon alkamisvuodeksi 2026)