• Itärajalla on nähty vasta vähän rakentamista, eversti kertoo – Venäjä palaa Suomen lähialueilla nyt vanhaan

    Venäjä palaa Neuvostoliiton tai jopa keisarikunnan malleihin. Tavoitteena on kolminkertaistaa joukot Suomen lähialueilla.
    Tilaajalle
    Venäjä alkaa kehittää Suomen lähialueiden joukkoja toden teolla vasta, kun sota Ukrainassa loppuu. Rakentamista on nähty vasta vähän.
    Venäjä alkaa kehittää Suomen lähialueiden joukkoja toden teolla vasta, kun sota Ukrainassa loppuu. Rakentamista on nähty vasta vähän. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset|Yhteiskunta
    3.2.202605:00
    Paula Liesmäki

    Venäjä on jatkanut joukkojen täydentämistä Suomen lähialueille Ukrainan sodan varjossakin.

    Venäjä on ilmoittanut, että Petroskoin tuntumaan tulee uusi Karjalan tasavallan armeijakunta (44AK).

    Lisäksi Uudenkirkon Kaukjärven eli venäläisittäin Kamenkan, Ylä-Laukaan eli Lugan ja Petsamon moottoroidut jalkaväkiprikaatit muutetaan divisiooniksi.

    Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen johtaja, eversti Markku Pajuniemi huomauttaa, että pelkästään prikaatien muuttaminen divisiooniksi muuttaa vahvuuden Suomen lähialueilla vähintään kaksin- ja jopa kolminkertaiseksi.

    Prikaatin vahvuus Venäjän asevoimissa on tyypillisesti suuruusluokkaa noin 3 000–4 000 sotilasta. Divisioonan vahvuus on noin 10 000 sotilaan molemmin puolin.

    ”Se voi olla huomattavasti enemmänkin.”

    Suomen lähialueen vahvuus kasvaa Ukrainan sotaa edeltäneestä noin 30 000:sta 80 000:een, Suomen sotilastiedustelu arvioi katsauksessaan viime vuonna.

    ”Joukkojen lisäys on toki merkittävä, mutta ei historiallisesti tarkasteltuna mitenkään ennenkuulumaton. Neuvostoliiton aikana Suomen lähialueella oli moninkertaisesti joukkoja esimerkiksi verrattuna nyt käynnissä olevan reformin tavoitetilaan”, Pajuniemi muistuttaa.

    ”Muutokset lähialueilla ovat erittäin hitaita.”

    Markku Pajuniemi

    Mittava henkilömäärän nousu vaatii Pajuniemen mukaan väistämättä rakentamista. Sitä on nähty vasta vähän.

    Esimerkiksi Yle kertoi viime perjantaina, että Venäjä on alkanut kunnostaa Petroskoissa sijaitsevaa Neuvostoliiton aikaista varuskunta-aluetta.

    Tammikuussa se uutisoi, että Kaukjärvellä sijaitseva telttaleiri on kasvanut ja Lugan alueella kalustoa on enemmän kuin ennen. Muutokset liittyvät ilmeisesti Ukrainan sotaan varustautumiseen.

    ”Muutokset lähialueilla ovat erittäin hitaita. Toistaiseksi nähdyt rakennustyöt ovat suuressa kuvassa vain detaljeja”, kertoi Pajuniemi viime viikon tiistaina.

    ”Varuskunnan infrastruktuuri ei synny hetkessä. On iso työ saada 10 000 hengen divisioonasta henkilöstöltään ja kalustomääriltään täysvahva. Se vaatii ihan mittavan kasarmirakenteen, kalustolle varastoja ja huoltoinfraa.”

    Kun sota Ukrainassa loppuu, alamme Pajuniemen mukaan nähdä rajan takana enemmän käytännön toimia, kuten varuskunta-alueiden rakentamista.

    Pajuniemi pohtii, alkaako Venäjä houkutella sotilaita pohjoiseen palkalla.

    Saadaanko divisioonat täyteen henkilöstöä ja kalustollisesti toimintakykyiseksi?

    Siihen vaikuttaa Pajuniemen mukaan Ukrainan sota sekä Venäjän taloustilanne, asetehtaiden komponenttipula ja se, miten moderniin tuotantoon ne kykenevät.

    ”Tämä on vahvaa spekulointia, mutta esimerkiksi pohjoisen alueen taajamainfra ei välttämättä ole maailman houkuttelevin esimerkiksi perheille, vaikka Petsamossa ja Alakurtissa.”

    Pajuniemi pohtii, alkaako Venäjä houkutella sotilaita pohjoiseen palkalla.

    Myös Moskovan ja Leningradin sotilaspiirien perustaminen pari vuotta sitten on palaamista ajassa taaksepäin.

    Venäjä palaa nyt Neuvostoliiton tai jopa keisarikunnan malleihin.

    ”Neuvostoliiton aikana divisioona oli perusyhtymätyyppi. Nyt ollaan palaamassa samaan”, kertoo Pajuniemi.

    Myös Moskovan ja Leningradin sotilaspiirien perustaminen pari vuotta sitten on palaamista ajassa taaksepäin.

    Vuosina 2010–2024 nämä sotilaspiirit oli yhdistetty Venäjän läntiseksi sotilaspiiriksi. Ennen vuotta 2010 Moskova ja Leningrad olivat omat sotilaspiirinsä.

    Leningradin sotilaspiiri perustettiin neuvostoaikana 1918, Moskovan sotilaspiirin perusti keisari Aleksanteri II vuonna 1864.

    ”Uudistukset ovat edelleenkin isolta osin tekemättä.”

    Markku Pajuniemi

    Venäjä aloitti asevoimiensa uudistamisen jo vuonna 2008. Taustalla oli muun muassa epäonnistuneeksi katsottu sota Georgiassa.

    ”Eteneminen on ollut varsin hidasta. Päätöksistä on mennyt yli kymmenen vuotta. Uudistukset ovat edelleenkin isolta osin tekemättä”, kertoo Pajuniemi.

    Venäjä on ilmoittanut Suomen lähialueiden joukkojen muutosten olevan vastaus Naton laajentumiselle.

    Pajuniemen mukaan voiman kasvattaminen on todennäköisesti ollut Venäjän tavoitteena jo ennen Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä.

    ”Uusia päätöksiä ei todennäköisesti ole tullut ainakaan merkittävistä asioista, vaikka Venäjä pyrkiikin esittämään, että sen on jatkuvasti kehitettävä asevoimiaan vastatakseen retoriikkansa mukaiseen lännen kuviteltuun uhkaan.”

    Pajuniemen mukaan viesti on suunnattu sekä kotimaahan että ulkomaille.

    Nyt tarkkaa vahvuutta on Pajuniemestä todella hankala sanoa.

    Venäjän näkökulmasta Suomen lähialue on ollut 2000-luvulla sotilaallisesti heikompi moneen muuhun alueeseen verrattuna.

    Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomen lähialueiden raskas varuskuntarakenne keveni huomattavasti niin miehistö- kuin kalustomääriltään.

    Joukkorakenne jäi Pajuniemen mukaan varsin kevyeksi – joko resurssipulan tai päätösten myötä.

    ”Venäjä ei kokenut uhkaa meidän pohjoisen alueemme suunnalta.”

    ”Venäjä ei kokenut uhkaa meidän pohjoisen alueemme suunnalta.”

    Markku Pajuniemi

    Venäjällä oli Suomen lähialueilla ennen Ukrainan sotaa noin 30 000 hengen joukot. Nyt tarkkaa vahvuutta on Pajuniemestä todella hankala sanoa.

    Vaikka lähialueiden maavoimien joukot ovat kiinni Ukrainassa, etenkin ilma- ja merivoimissa on ylläpidetty tärkeimpien elementtien valmiutta.

    ”Ne ovat Venäjän näkökulmasta kriittisiä kykyjä, joilla ylläpidetään voimaa Natoa vastaan Itämerellä ja pohjoisessa.”

    Lisää aiheesta
    • Venäjää ei ole kyetty osoittamaan syypääksi tapahtuneisiin kaapeli- ja putkirikkoihin. Tiedustelupäällikkö Pekka Turusen mukaan todennäköisyys valtiollisen toimijan mukanaololle on yhtä suuri kuin muut selitykset. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Yhteiskunta | Suomen sotilastiedustelu: Venäjä jatkanee pyrkimyksiä vaurioittaa vedenalaisia yhteyksiä Itämerellä

    • Alakurtin varuskunta Venäjällä. Kuva on vuodelta 2016.

      Yhteiskunta | Harva tietää, paljonko Venäjällä on viime vuosikymmeninä ollut joukkoja itärajan lähistöllä – ”Hyvin harva on ollut siitä perillä”

    • Keski-Afrikan tasavallan presidentti Touaderan lähisuojeluyksikkö Berengossa elokuussa 2018 koostui Wagnerin hallinnoiman venäläisen yksityisen turvallisuusyhtiön Sewa Securityn edustajista.

      Radio ja TV | Podcast kertoo, mitä Neuvostoliiton valtavalle asevarastolle tapahtui, kun liittovaltio hajosi – ”Kuolemankauppias” on taas aktivoitunut

      Tilaajalle
    • Anu Kuistiala ja Arja Paananen: Kiehtova katala Venäjä Arja Paanasen silmin. 367sivua. Docendo, 2024.

      Kirjallisuus | Venäjän Karjala on vajonnut syvään kurjuuteen eikä se ole sattumaa – kirja kertoo, miksi

    • Pekka Toveri ei usko isoihin joukkojen lisäyksiin Suomen rajalla, sillä Venäjällä ei ole siihen resursseja.

      Yhteiskunta | Venäjä todennäköisesti lisää joukkoja Suomen rajalle, sanoo Pekka Toveri – Petroskoihin voi tulla pienimuotoinen esikunta

    • Hornetteja lentotoimintaharjoituksessa Rovaniemen lento-asemalla vuonna 2020.

      Yhteiskunta | Kylmän sodan aikaan alueloukkauksista vastasivat länsinaapurit – myös amerikkalaiset tiedustelukoneet lensivät Suomen yli

    Artikkelin aiheet
    Venäjän asevoimat
    Suomen lähialueet
    Markku Pajuniemi
    sotilaspiirit
    Ukrainan sota
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle