• Kotitalouksien päästöt jatkaneet pienenemistään – tutkijat esittävät verokeinoja, rajoituksia, hyllysijoittelua ja kotimaisia kalapuikkoja

    Kulutuksen hiilijalanjäljestä liki puolet syntyy ulkomailla.
    Tilaajalle
    Kansalaisten ostosvalintoja voidaan ohjailla vihreämmiksi muun muassa hinnoittelulla, hyllysijoittelulla ja mainonnalla sekä edesauttamalla esimerkiksi kotimaisen kalan myyntiä.
    Kansalaisten ostosvalintoja voidaan ohjailla vihreämmiksi muun muassa hinnoittelulla, hyllysijoittelulla ja mainonnalla sekä edesauttamalla esimerkiksi kotimaisen kalan myyntiä.  Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Ympäristö
    22.8.202312:15
    Katja Lamminen

    Kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjälki vodaan lähes puolittaa vuoteen 2035 mennessä vuodesta 2016, jolloin kotitalouksien hiilijalanjälki ylsi 45 miljoonaan hiilidioksiditonniin (ekv). Tosin tarkastelu ei sisällä maankäytön päästöjä, joten todellisuudessa kulutuksen hiilijalanjälki on suurempi.

    ”Jo käynnissä oleva muutos pienentää toteutuessaan kulutuksen hiilijalanjälkeä noin kolmanneksen, mutta ohjausta vahvistamalla on mahdollista saada lisää päästövähennyksiä”, kehittämispäällikkö Ari Nissinen Suomen ympäristökeskuksesta (Syke) kertoo.

    2000-luvun alussa kotitalouksien kulutuksen vuotuiset päästöt kävivät lähes 80 miljoonassa tonnissa, mutta ovat laskeneet 2021 mennessä noin 40 miljoonaan tonniin, vaikka samalla aikavälillä kulutusmenot ovat kasvaneet.

    Asumisen ja energian päästöt ovat kutistuneet eniten, 60 prosenttia. Suotuisa kehitys jatkuu Suomen energiajärjestelmän vihertyessä. Liikkumisen päästöt ovat supistuneet 43 prosenttia, tavaroiden ja palvelujen 32 prosenttia ja elintarvikkeiden 17 prosenttia.

    Kulutuksen hiilijalanjäljestä liki puolet syntyy ulkomailla. Tuontihittejä ovat muun muassa vaatteet ja elektroniikka.

    Professori Eva Heiskanen Helsingin yliopistosta painottaa, että kuluttajia on ohjattava tekemään vihreitä valintoja. Se tarkoittaa muun muassa hyllysijoittelua kaupoissa, haittaveroja, alennuksia vihanneksille ja hedelmille, päästötietoja pakkauksiin, mainonnan rajoituksia sekä kotimaisia kalapuikkoja pakastealtaisiin.

    Lisää aiheesta
    • Metsä | Suomalaiset suurkuluttavat vessapaperia, joka valmistetaan pääosin neitseellisestä puusta – ”Jos kaadut naamallesi koirankakkaan, pyyhitkö sen vain paperilla vai pesetkö pois?”

      Tilaajalle

    Ruokapalvelusopimuksiin ja lounasruokailuun tarvitaan ympäristökriteerit.

    Lisäksi tavaroiden käyttöikää täytyy pidentää ja saada tarjolle edullisia korjauspalveluita. EU:ssa on käynnissä ekosuunnitteluasetus, jolla estetään muun muassa älypuhelimien ennenainainen vanheneminen.

    Henkilöautoilun hiilijalanjälki on pienenemässä liikenteen sähköistyessä. Heiskasen mukaan sähköautoja tulisi kohdentaa heille, jotka asuvat kaupunkiliikenneverkon ulkopuolella. Lentämiseen voitaisiin puuttua lentokenttäverolla.

    Asumisen päästöjä voidaan tiristää pienemmiksi tukemalla energiaremontteja ja korjausrakentamista sekä neuvomalla energiaviisaaseen asumiseen.

    Lisää aiheesta
    • Suomen ylikulutuspäivä oli tänä vuonna jo maaliskuun lopussa. Jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, tarvittaisiin kolme ja puoli maapalloa, kertoo Sitra.

      Ympäristö | Maapallon uusiutuvat luonnonvarat on tältä vuodelta käytetty – ”Suomen hallitusohjelma ennemminkin tukee ylikulutuksen jatkamista”

    Apulaisprofessori Annukka Vainio Helsingin yliopistosta peräänkuuluttaa oikeudenmukaisuutta. Esimerkiksi yksityisautoilua rajoitettaessa on kehitettävä tilalle muita liikkumismuotoja.

    Profesori Jyri Seppälä Sykestä painottaa, että EU on sitoutunut niin mittaviin päästövähennyksiin, että myös kulutuksen päästöjä on leikattava yhä jyrkästi.

    Tästä pääset Valtioneuvoston tettämään selvitykseen kotitalouksien kulutuksesta.

    Lisää aiheesta
    • Lähivuosina kirkko laatii työkalut, joilla ilmastotavoitteen toteutumista seurataan.

      Ympäristö | Kirkko pyrkii hiilineutraaliksi: kasvisruokaa ”pulinat pois”, krematorioihin uusiutuvia polttoaineita?

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä