• Monella suomalaisella on vääriä käsityksiä sisäilmasta − näin Virossa ja Ruotsissa ajatellaan

    Suomessa asuvat arvioivat kodin sisäilman laadun hyväksi hieman useammin kuin Ruotsissa ja Virossa asuvat.
    85 prosenttia Suomessa asuvista arvioi kodin sisäilman laadun hyväksi. Vastaava osuus on Ruotsissa 80 prosenttia ja Virossa 73 prosenttia.
    85 prosenttia Suomessa asuvista arvioi kodin sisäilman laadun hyväksi. Vastaava osuus on Ruotsissa 80 prosenttia ja Virossa 73 prosenttia.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Hyvinvointi
    21.3.202517:00
    Matti Tuominen

    Käsitykset sisäilmasta ja siihen liitetyistä terveysriskeistä eroavat Suomen ja naapurimaiden välillä. Asia selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta.

    Suomessa asuvat arvioivat kodin sisäilman laadun hyväksi hieman useammin kuin Ruotsissa ja Virossa asuvat. Sen sijaan huoli sisäilman terveysriskeistä on Suomessa naapurimaita yleisempää.

    85 prosenttia Suomessa asuvista arvioi kodin sisäilman laadun hyväksi. Vastaava osuus on Ruotsissa 80 prosenttia ja Virossa 73 prosenttia. Kaikissa näissä maissa työ- tai opiskelupaikan sisäilman laatua piti hyvänä selvästi harvempi, eli noin kaksi kolmasosaa.

    Virossa jopa 63 prosenttia vastaajista koki, että sisäilmaongelmista aiheutuvia terveyshaittoja vähätellään. Suomessa vastaava osuus oli 48 prosenttia ja Ruotsissa 35 prosenttia.

    Suomessa asuvat uskoivat vahvimmin, että heillä on tietoa sisäilman terveysvaikutuksista, mutta tutkimustiedon vastaiset käsitykset olivat yleisempiä kuin naapurimaissa.

    Tutkimustiedon mukaan esimerkiksi sädesienen esiintyminen ei ole aina merkki sisäilman haitallisuudesta, mutta Suomessa suurin osa vastaajista piti sitä varmana merkkinä sisäilman haitallisuudesta. Naapurimaissa sädesienen merkitystä ei tunnettu usein ollenkaan.

    Suomessa asuvat uskoivat vahvimmin, että heillä on tietoa sisäilman terveysvaikutuksista, mutta tutkimustiedon vastaiset käsitykset olivat yleisempiä kuin naapurimaissa.
    Suomessa asuvat uskoivat vahvimmin, että heillä on tietoa sisäilman terveysvaikutuksista, mutta tutkimustiedon vastaiset käsitykset olivat yleisempiä kuin naapurimaissa. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Lisäksi suomalaiset olivat enemmän huolissaan sisäilman terveysvaikutuksista naapurimaihin verrattuna ja pitivät sisäilmaoireita useammin pysyvinä.

    Huoli sisäilman terveysvaikutuksista on kuitenkin vähentynyt Suomessa verrattuna vuonna 2018 toteutettuun vastaavaan kyselyyn.

    ”Sisäilmaan ja sen terveysvaikutuksiin liittyen on käyty vilkasta julkista keskustelua viime vuosikymmeninä erityisesti Suomessa. Se voi heijastua niin väestön kuin viranomaisten ja päättäjienkin käsityksiin”, THL:n erikoistutkija Kati Huttunen sanoo tiedotteessa.

    Sisäilmakysely lähetettiin kussakin maassa 5 000:lle satunnaisesti valitulle 25–64-vuotiaalle.

    Lisää aiheesta
    • Sopiva sisälämpötila on vahvasti mieltymysasia, mutta yleisesti ottaen ihannesisälämpötilana pidetään noin 21:tä astetta. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Sähkö ja lämmitys | Kodin sisälämpötilaa ei tulisi laskea alle 18 asteen – ei edes säästösyistä

    • Myyjät saattavat käyttää hyväksi esimerkiksi iäkkäiden henkilöiden huonokuntoisuutta. Remonttisopimuksen sisältö ja hinta saattavat selvitä asiakkaalle vasta siinä vaiheessa, kun osamaksulaskuja alkaa tippua postiluukusta.

      Rakentaminen | Remontteja kaupataan aiempaa härskimmin − jopa kymppitonnien kuluja ilman todellista hyötyä

      Tilaajalle
    • Kaikissa taloissa ilmanvaihtoventtiilien puhdistus on asukkaan vastuulla. Omakotiasukkaalla vastuu on myös ulkopuolisista venttiileistä.

      Koti | Kotona ilma seisoo, joten kannattaisiko ostaa ilmanpuhdistin? Asiantuntija kertoo vinkit hyvään sisäilmaan

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa