• Rannikkokunnat saavat nyt verotuloja merituulivoimasta

    Tähän asti ei ole ollut lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi talousvyöhykkeelle rakennettavan merituulivoiman verottamisen.
    Tilaajalle
    Rkp on jo pitkään peräänkuuluttanut selkeitä sääntöjä merituulivoimalle ja verotulojen jakamiselle.
    Rkp on jo pitkään peräänkuuluttanut selkeitä sääntöjä merituulivoimalle ja verotulojen jakamiselle.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Energia
    20.3.202609:15
    Heli Lehtelä

    Valtioneuvosto on tänään hyväksynyt lakiesityksen merituulivoiman kiinteistöverosta talousvyöhykkeellä eduskunnan käsiteltäväksi. Ehdotuksen mukaan jopa viidesosa verotuloista ohjattaisiin niille rannikkokunnille, jotka sijaitsevat lähimpänä tuulivoimapuistoja.

    Talousvyöhyke alkaa noin 22 kilometrin eli 12 merimailin päässä rannikosta, mutta alueet eivät kuulu yksittäisille kunnille. Suomi voi hyödyntää merialueen luonnonvaroja, mutta tähän asti ei ole ollut lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi talousvyöhykkeelle rakennettavan merituulivoiman verottamisen.

    ”On keskeistä, että paikalliset asukkaat hyötyvät, kun merituulivoimaa rakennetaan lähialueiden merialueille. Kun hankkeet tuottavat paikallista hyötyä, kunnat myös edistävät investointeja – näin yhteiskunta kehittyy”, Anders Adlercreutz (rkp) sanoo.

    Rkp on jo pitkään peräänkuuluttanut selkeitä sääntöjä merituulivoimalle ja verotulojen jakamiselle.

    Lisää aiheesta
    • Simo Rallin mukaan kaksitoista vuotta sitten tuulivoimasta puhuttiin paljon, mutta tuulivoimaloita rakennettiin vielä vähän.

      Energia | Tämän takia tuulivoiman tuottaminen on samanlaista kuin ohranviljely

    • Joulukuusien viljely on parhaimmillaan tuottavaa, mutta työtäkin on tehtävä ahkerasti.

      Metsänhoito | Joulukuusia, marjapensaita vai riistanhoitoa? Sähkölinjaa voi hyödyntää monin tavoin

      Tilaajalle
    • Jäätämisen estävien lapalämmittimien asentaminen jälkikäteen veisi voimalavalmistajan takuun, sanoo Suomen uusiutuvat ry:n toimitusjohtaja.

      Koulutus | Suomessa sähkö sittenkin halpaa? Tilanne on tuulivoiman ansiota, sanoo alan edustaja

      Tilaajalle
    • Tuulivoimaloissa henkilökemia on isossa roolissa, koska työtä tehdään pareina. ”Jos sattuu vahinko, työkaveri on pelastamassa”, kertoo sähkö- ja automaatioalan opettaja <strong id="strong-c221246108dc995bc8c9ae4b66005c7f">Lasse Hyvönen</strong> Kainuun ammattiopistosta.

      Koulutus | Tuulivoima työllistää aikuisia ja alanvaihtajia – sopivalla pohjalla alalle kouluttautuu kahdessa vuodessa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    merituulivoima
    rannikkokunnat
    verotus
    lainsäädäntö
    Anders Adlercreutz
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi