

Jyväskylän kaupunki esittää päättäjille kuuden koulun sulkemista. Listalla ovat Haapaniemen, Kuohun, Muuratsalon, Oravasaaren, Säynätsalon ja Tammirinteen koulut. Sivistyslautakunta on jo päättänyt ehdottaa kaupunginhallitukselle kouluverkon säilyttämistä ennallaan.
Lasten vanhemmat ovat saaneet paikalliset yritykset painostamaan kaupunkia, jotta se säästäisi lakkautusuhan alla olevat koulut. Yritysten mukaan juuri tällaisten koulujen asuinympäristöt houkuttelevat firmoille tärkeitä työntekijöitä koko Jyväskylän alueella.
”Huolemme on, että rauhallisten asuinalueiden keskuksina toimivien koulujen lakkauttamisuhkat heikentävät pysyvästi näiden alueiden elinvoimaa vaikuttaen alueiden ihmisiin, yrityksiin sekä kaupungin verotuloihin negatiivisesti”, yritykset huomauttavat kirjeessään päättäjille.
”Viikossa sata yritystä on allekirjoittanut kirjeen.” Kimmo Louhelainen
Vetoomuksen on tällä hetkellä allekirjoittanut reilut sata yritystä. Ne haluavat myös, että lapset voisivat käydä koulua lähellä kotiaan, ja että koko kaupungissa ryhmäkoot pysyisivät kohtuullisina.
”Toivomme, että Jyväskylä voi jatkossakin tarjota houkuttelevia asuinalueita ja laadukasta koulutusta.”
Yksi hankkeen taustalla olevista vanhemmista on Kuohun koulun alueella asuva Kimmo Louhelainen.
”Viikossa sata yritystä on allekirjoittanut kirjeen. Uskomme, että 500 yritystä saadaan nopeasti kasaan”, hän sanoo.