
Kasvipohjaisiin ruokiin keskittyvä Raisio nosti liikevaihtoaan yli 59 miljoonaan heinä-syyskuussa.
Liikevaihto kasvoi erityisesti myyntivolyymien vetämänä. Kasvua tuli eniten terveellisten elintarvikkeiden osalta suurimmilta markkinoilta Iso-Britanniasta ja Suomesta.
Yhtiön liiketulos kuitenkin putosi 5,7 miljoonaan, kun viime vuonna vastaavaan aikaan tulos oli 7,0 miljoonaa.
Kokonaisuutena tammi-syyskuun liiketulos on ennallaan viime vuoteen nähden.
Raisio ilmoitti keväällä luopuvansa vuoden 2025 loppuun ulottuvalle strategiakaudelle asetetuista kasvutavoitteista.
Viljamarkkinoilla kova hintakilpailu tuo painetta tulokseen.
Kasviproteiinien markkinassa haasteet jatkuvat maailmanlaajuisesti.
Kasviproteiinien liikevaihto Raisiolla on pudonnut viime vuoden tammi-syyskuuhun nähden yli 18 prosenttia.
Samanaikaisesti tunnettujen brändien kuten Härkis-tuotemerkin markkinaosuudet ovat pysyneet korkeina. Härkis on ollut osa Raisio-konsernia keväästä 2021.
Raisio ilmoitti keväällä luopuvansa vuoden 2025 loppuun ulottuvalle strategiakaudelle asetetuista kasvutavoitteista.
Uuden tuotantolaitoksen kaupallistamisvaihe, Elovena-lanseeraus Alankomaihin ja Belgiaan sekä keväällä 2021 hankitun kasviproteiineihin keskittyvän Verso Foodin kasvupanostukset luovat edelleen painetta Raision liiketulokselle lyhyellä aikavälillä, yhtiöstä kerrotaan.
”Maantieteellisten alueiden välillä on eroja, paitsi kuluttajien, myös kaupan käyttäytymisessä.” Pasi Flinkman
Maantieteellisten alueiden välillä on eroja, paitsi kuluttajien, myös kaupan käyttäytymisessä, kuvailee tiedotteessa toimitusjohtaja Pasi Flinkman.
”Siinä missä pohjoismaiset vähittäiskauppiaat pyrkivät palvelemaan hintatietoisten kuluttajien lisäksi yhä enemmän myös muita tarpeita, esimerkiksi useimmat englantilaiset ja puolalaiset kauppaketjut kilpailevat yhä vahvasti vain hinnalla.”
Hinta korostuu edelleen kuluttajien valintakriteereissä, mutta nähtävissä on merkkejä myös vastuullisuuden, helppouden ja hyvinvoinnin orastavasta paluusta, Flinkman sanoo.
”Näkemyksemme mukaan markkinassa menestymisen keskeisiä tekijöitä ovat korkealaatuiset tuotteet, vastakkainasettelun välttäminen kasvissyöjien ja sekasyöjien välillä sekä rohkeus hakea kilpailuetua erottautumisella.”