• Maaseudun salainen supervoima on itsepäisyys – huhut sen kuolemasta vahvasti liioiteltuja

    Maaseudusta ei kannata keskustella vain ongelmalähtöisesti, muistuttaa MT:n päätoimittaja.
    Maatilojen määrän laskun odotetaan jatkuvan, mutta myös uskoa tulevaisuuteen riittää.
    Maatilojen määrän laskun odotetaan jatkuvan, mutta myös uskoa tulevaisuuteen riittää. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Maatalous
    14.8.202620:30
    Kolumni
    Jussi Orell

    Marianna Liikonen jätti työt Helsingissä ja luotsaa nyt 400-vuotiasta sukutilaa. Maitotilasta tuli rock-areena – Klamydian keikka sinetöi pihaton muodonmuutoksen. ”Kiinteistöparoni” Aimar Üidik kunnostaa omin käsin Teuvan keskustaa. Viljelijä keksi savolaisen koeputkimansikan – keräsi somessa yli 200 000 katsojaa.

    Edellä mainitut ovat esimerkkejä Maaseudun Tulevaisuuden juttujen otsikoista kuluvana kesänä. Yhteinen nimittäjä on usko tulevaisuuteen, jota eivät nitistä edes maaseutuelinkeinojen sumuiset näkymät. Epävarmuus voi jopa toimia sisumoottorina.

    Epävarmuus voi toimia sisumoottorina.

    Myönteiseen keskittyminen ei merkitse haasteiden vähättelemistä. Suomessa arvioidaan vuonna 2035 toimivan noin 25 000 maatilaa nykyisen vajaan 39 000:n sijaan. Tämä merkitsisi yli kolmanneksen pudotusta. Samaan aikaan tilojen määrän vähentyessä tilakoko ja peltopinta-ala kasvavat. Asia selviää Kantar Agrin kyselytutkimuksesta.

    Vaikka suuruuden ekonomiaan perustuva keskittymiskehitys on trendi myös alkutuotannossa, jatkajatilanne maatiloilla on hieman parantunut. Myös työtyytyväisyys on hippusen kohentunut. Sukupolvenvaihdosaikeet ovat kyselyn mukaan lisääntyneet varsinkin suurilla tiloilla ja kotieläintuotannossa (MT 17.7.).

    Kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen, totesi presidentti J.K. Paasikivi. Sanoihin kätkeytyy viisaus, mutta merkitystä on myös sillä, millaisesta näkökulmasta tosiasioita tarkastelee.

    Jos suomalaisesta maataloudesta muodostaisi käsityksensä vain julkisen keskustelun perusteella, voisi luulla alan olevan viimeisiä henkäyksiä vaille valmis.

    Onneksi ei ole. Suomessa toimii noin 8 000 enintään 40-vuotiasta maatalousyrittäjää. Heistä kolme neljästä tavoittelee tilansa kasvattamista seuraavien viiden vuoden aikana. Lähes joka kolmas hyödyntää uusia energiaratkaisuja ja teknologioita, kuten drooneja tai satelliittidataa, kertoo maa- ja metsätalousministeriön Nuori viljelijä -tutkimus. Ei kuulosta luovuttamiselta.

    Ei kuulosta luovuttamiselta.

    Nuoret yrittäjät ansaitsevat tuekseen pitkäjänteistä ja kannustavaa maatalouspolitiikkaa. Me MT:ssä teemme osamme nostamalla esiin maaseudun myönteisiä tarinoita tekijöineen.

    Toiveikkuudella on taipumus luoda toiveikkuutta, yritteliäisyyttä ja innovaatioita. Pessimismi altistaa pessimismille, turhautumiselle ja pahimmillaan luovuttamiselle. Koska voimme valita suhtautumistapamme, valitkaamme vaihtoehdoista ensimmäinen. Siihen sopii toisen entisen presidentin, Mauno Koiviston viisaus: Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.

    Jopa afrikkalaisen sikaruton uhalla.

    Kirjoittaja on MT:n vastaava päätoimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Maatilojen lukumäärän alenema jatkuu viime vuosien trendin mukaan.

      Maatalousyrittäjät | Suomalainen maatila muuttuu rajusti: Vuonna 2035 jäljellä enää 25 000 tilaa, keskikoko 90 hehtaaria

      Tilaajalle
    • 22-vuotias Eemil Uusitalo on Laitilassa sijaitsevan kotitilansa 14. isäntä.

      Maatalousyrittäjät | 22-vuotiaan viljelijän unelmilla on juuret ja siivet – ”Kaikki on mahdollista, jopa kotimainen kahvi”

      Tilaajalle
    • Hämeenkoskelainen viljelijä Saara Kukkonen kertoo, että parsa voi kasvaa päivässä jopa 10–15 senttiä. Kuvan pellosta parsaa kerätään myyntiin vasta ensi vuonna alkukasvatuksen vuoksi.

      Kasvintuotanto | Saara Kukkonen lopetti mansikan viljelyn ‒ nyt hän uskoo vahvasti tähän erikoiskasviin

      Tilaajalle
    • Palkinnolla halutaan nostaa esiin nuoria viljelijöitä, jotka uudistavat suomalaista maataloutta. Kuvituskuva.

      Maatalousyrittäjät | Etsinnässä Vuoden nuori viljelijä 2026 – uudistaja, joka rakentaa suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuutta

    Artikkelin aiheet
    maaseutu
    maatalous
    maatila
    nuori viljelijä
    maatalouspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen