• Hailuotoon pääsee tietä pitkin jo kesäkuun lopussa – hartaasti odotettu siltayhteys valmistuu kuukausia etuajassa

    Kaksi siltaa ja pengertien sisältämä yhteys saaren ja mantereen välillä avautuu liikenteelle arvioitua aiemmin.
    Liikenneturvan neuvottelukunta tutustui Hailuodon kiinteään yhteyteen toukokuussa.
    Liikenneturvan neuvottelukunta tutustui Hailuodon kiinteään yhteyteen toukokuussa. Kuva: Jarmo Palokallio
    Uutiset|Liikenne
    9.6.202613:45
    Suvi Jylhänlehto

    Hailuodon ja Oulunsalon välillä pääsee kulkemaan kiinteää tieyhteyttä pitkin jo kesäkuun loppupuolella. Alun perin tavoitteena oli, että tieyhteys on käytössä loppuvuodesta 2026.

    Yhteys muodostuu 767-metrisestä Huikun sillasta, 737-metrisestä Riutun sillasta sekä 6,9 kilometristä pengertietä.

    Väylävirasto kertoo tiedotteessa, että Huikun sillan vedeneristystyöt saatiin valmiiksi viime viikonloppuna. Sääolosuhteista riippuvaisista työvaiheista merkittävimpinä jäljellä ovat enää asfaltointi ja siltojen liikuntasaumalaitteiden tukikaistojen teko. Niiden valmistuttua virasto vahvistaa päivän, jolloin silta avataan liikenteelle.

    Maaliskuussa sillanrakennus oli vielä kesken.
    Maaliskuussa sillanrakennus oli vielä kesken. Kuva: Timo Heikkala

    Hankkeen rakennustyöt käynnistyivät louheenajolla toukokuussa 2024.

    Projektipäällikkö Jukka Päkkilä Väylävirastosta kertoo, että onnistuneet suunnittelu- ja toteutusratkaisut sekä kevään suotuisat sääolosuhteet ovat jouduttaneet rakennustöitä.

    Hailuodossa siltaa on odotettu jo vuosikymmeniä. Tieyhteys helpottaa kulkemista, kun ei tarvitse enää huolehtia lautta-aikatauluista.

    Matkailijamäärien ennakoidaan kasvavan, mikä on herättänyt huolta parkkipaikkojen riittävyydestä etenkin Marjaniemessä.

    Lisää aiheesta
    • Hailuodon siltojen betonivaluihin ja apusiltaan on käytetty 4500 kuutiometriä järeää sahatavaraa.

      Rakentaminen | Hailuodon sillat rakennettiin teräksestä ja betonista – siihen tarvittiin tuhansia kuutiometrejä sahatavaraa

    • Touhu-Palveluiden toimitusjohtaja Juha Toppi on hoitanut Hailuodon jäätietä vuodesta 2010.

      Liikenne | Juha Toppi hoitaa Hailuodon jäätietä viimeistä talvea

      Tilaajalle
    • Hailuodon Marjaniemi kylpee kevättalven auringossa.

      Rakentaminen | 40 vuoden väännön jälkeen saarikunnan asukkaat uskaltavat jo tuulettaa kiinteän yhteyden rakentamista, mutta karkaavatko kustannukset kuten Helsingissä?

    • Lauttamatka jonotuksineen jää historiaan, kun kahden sillan ja pengertien muodostama kiinteä yhteys valmistuu Hailuodon ja Oulunsalon välille. Valtaosa hailuotolaisista odottaa siltayhteyttä innokkaasti, sillä se helpottaa mantereella asiointia huomattavasti.

      Rakentaminen | Näin pikkukunnan asukkaiden arki mullistuu, kun saarelle rakennetaan silta – kaikkia muutos ei ilahduta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hailuodon siltayhteys
    Hailuoto
    Väylävirasto
    tiehankkeet
    Oulunsalo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin