• Merja Kyllönen haluaa lomitusjärjestelmän omaishoitajille ja enemmän keskustelua, myös rauhasta – ”Ei jätetä Orbánia rauhanattaseaksi”

    Brysseliin palannut vasemmistoliiton meppi Merja Kyllönen kehittäisi kulkuyhteyksiä syrjäseuduille ja neuvottelisi enemmän. Sekä vasemmistoliiton ryhmässä että parlamentissa puhaltavat uudet tuulet.
    Tilaajalle
    Merja Kyllönen palaa parlamenttiin viiden vuoden tauon jälkeen. Hän ounastelee kaudesta tulevan täysin uudenlainen.
    Merja Kyllönen palaa parlamenttiin viiden vuoden tauon jälkeen. Hän ounastelee kaudesta tulevan täysin uudenlainen. Kuva: Juha Roininen/EUP-IMAGES
    Uutiset|Politiikka
    3.8.202405:00
    Silja Kinnunen

    Kesäkuussa Euroopan parlamenttiin uudelleen valittu Merja Kyllönen on palannut takaisin Brysseliin.

    ”Täällä on hyvin kotoisaa, ja minut toivotettiin sydämellisesti tervetulleeksi takaisin. Kausi on alkanut tutulla kaavalla”, Kyllönen kertoo.

    Kyllönen toimi vasemmistoliiton meppinä jo kaudella 2014–2019. Tuolloin hän edusti yksin vasemmistoliittoa, mutta nyt edustajia on jopa kolme.

    ”Vaalipäivä oli huikea ja veti kyllä nöyräksi. Olin pessimistisesti odottanut, että pystymme hädin tuskin pitämään yhden paikkamme”, hän sanoo.

    Tästä kaudesta tuleekin täysin erilainen. Kolmen edustajan tiimillä on isommat resurssit ja enemmän kotimaista taustatukea, ja myös vasemmistoryhmä on uudistunut ja kasvanut Pohjoismaista myös muualle Eurooppaan.

    ”Pinnan alla kytee isoja muutoksia, ja uudenlaiset tuulet puhaltavat.”

    Kyllösen mukaan parlamentissa tehdään välillä päätöksiä, jotka on ulkoistettu kauas arkielämän realiteeteista.
    Kyllösen mukaan parlamentissa tehdään välillä päätöksiä, jotka on ulkoistettu kauas arkielämän realiteeteista. Kuva: Juha Roininen/EUP-IMAGES

    Kyllönen pääsi toiveidensa mukaisesti liikenne- ja ulkoasiainvaliokuntiin sekä liikennekoordinaattoriksi. Hänen päätavoitteitaan on varmistaa edellytykset elää kestävästi myös harvaan asutuilla seuduilla ja mahdollistaa logistiikka-alan pärjääminen Suomessa. Kyllönen itse on kotoisin Suomussalmelta.

    Yksi hänen isoista unelmistaan on myös raideliikenteen kehittäminen esimerkiksi ratojen rakentamisen, yhteyksien parantamisen ja yöjunaliikenteen palauttamisen kautta.

    ”Liikenne- ja energia-asioissa on myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen aspekti. Turvallisuus ei ole vain aseperusteista vaan myös esimerkiksi huoltovarmuutta, kuten Suomessa hyvin tiedetään.”

    Lisäksi hän haluaisi pitää kaikki mukana, kun ilmastopolitiikkaa säädetään. EU:n tulisi löytää monenlaisia ratkaisuja, jotta mikään maa ei joutuisi kohtuuttomiin vaikeuksiin esimerkiksi omien energiaratkaisujensa vuoksi.

    ”Ymmärrämmekö sääntelyä tehdessämme, miten erilaisissa tilanteissa jäsenmaat ja niiden ihmiset ovat? Monet ovat ottaneet minuun yhteyttä miettiessään, millä he elävät kustannusten noustessa. Maatalouden sukupolvenvaihdoksia ei ole myöskään tarpeeksi suhteessa tulevien vuosien ravinnontarpeeseen.”

    ”Pahat voimat kasvavat juuri silloin, kun ei ole kuultu hiljaisia kansan rivejä.”

    Kyllönen ei hakenut jatkokautta Brysseliin 2019 perhetilanteen vuoksi. Viime vuosina omaishoitajana toimineena hän haaveileekin nyt reilun hoivan ohjelmasta.

    Se toisi esimerkiksi työssä käyville paremmat mahdollisuudet pitää huolta myös ikäihmisistä ja loisi maataloudesta tutun lomitusjärjestelmän, joka olisi tarkoitettu omaishoitajille.

    Lisäksi hän haluaisi erityisesti jatkaa yhteistyön ja neuvottelun puolesta puhumista. Yhteisö pärjää vain, kun se kykenee tekemään asioita yhdessä. Hänestä katkeroitumisen ja poissulkemisen kulttuuri on levinnyt politiikkaan laajemmin.

    ”Meidän tulisi uskaltaa käydä keskustelua ilman leimaamista. Rauhan työ ei etene, jos sitä ei tehdä.”

    ”En tarkoita, että nyt fasismia tarvitsisi syleillä. On kuitenkin paljon ihmisiä ääriliikkeiden ulkopuolella, joilla on valtavirrasta poikkeavia ajatuksia. Heitä tulisi kuunnella, ja se on tärkeää myös Euroopan tulevaisuuden kannalta. Pahat voimat kasvavat juuri silloin, kun ei ole kuultu hiljaisia kansan rivejä.”

    Kyllönen on omien sanojensa mukaan rauhaa rakastava sosialisti. Millainen paikka hänellä on hyökkäyssodanaikaisessa militarisoituvassa Euroopassa ja sen parlamentissa?

    ”Ei kovin helppo. Rauha on kuin kirosana”, hän vastaa.

    ”Rauhasta puhumisen ajatellaan pelaavan vain sodan käynnistäjän pussiin. Meidän tulisi kuitenkin uskaltaa käydä keskustelua ilman leimaamista. Rauhan työ ei etene, jos sitä ei tehdä. Ei siis jätetä Orbánia rauhanattaseaksi ja pelikenttää diktaattoreille.”

    Lisää aiheesta
    • Kokoomuksen uusi meppi Aura Salla sanoo, että valtiot tietävät itse parhaiten, miten niiden maataloutta tulisi tukea.

      Politiikka | Uusi kokoomuksen meppi Aura Salla haluaa järkeä parlamenttiin: ”Koheesiorahat eivät tuo takaisin kaikkea, mitä menee”

      Tilaajalle
    • Vasemmistoliiton Li Anderssonilla on EU:n maatalouspolitiikalle vaatimuksia, muttei täysin valmista parannuspakettia.

      Politiikka | Li Anderssonista nykyisillä maataloustuilla tulisi saada enemmän ilmastotoimia – ”Rahan vastineeksi ei ole saatu riittävästi hyötyjä”

      Tilaajalle
    • ”Jos tehdään kansallisesti hullunkurisilta tuntuvia asioita EU-lipun alla niin se voi lisätä eurokriittisyyttä”, sanoo tuore europarlamentaarikko Mika Aaltola.

      Yhteiskunta | Mika Aaltola on vakuuttunut, että Venäjä saataisiin näännytettyä Ukrainasta kahdella isolla päätöksellä

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa