• Tuulivoiman tuotanto kääntyi negatiiviseksi – pörssisähkö on nyt kallista

    Heikko tuuli ja jään kertyminen tuulivoimaloihin rajoittavat sähkön tuotantoa.
    Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Sää
    23.1.202614:10
    Henrik Hohteri

    Pörssisähkön hinta Suomen hinta-alueella on pysytellyt tänään yli 20 sentissä kilowattitunnilta.

    Korkea hinta johtuu kiristyvästä pakkasesta, joka lisää energian tarvetta. Samaan aikaan tuulivoiman tuotanto on ollut hyvin vähäistä.

    Fingridin mukaan kahdelta iltapäivällä Suomen tuulivoimalat kuluttivat sähköä 13 megawattia enemmän kuin mitä ne tuottivat. Tuulisena päivänä tuulivoimalat syöttävät sähköä Suomen verkkoon tuhansien megawattien teholla.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan jään kertyminen tuulivoimaloihin on vähentänyt tuulivoiman tuotantoa entisestään. Kun jäätä on kertynyt, voimalat saattavat pysähtyä ja käynnistyä uudestaan vasta, kun tuuli on voimistunut kunnolla.

    Aurinkovoimalat tuottivat iltapäivällä tuulivoimaloita enemmän sähköä, vaikka eletään keskitalvea. Aurinkovoimaa syötettiin iltapäivällä verkkoon Fingridin mukaan 100 megawatin teholla.

    Suomen oma noin 10 500 megawatin tuotanto ei riittänyt kattamaan noin 13 000 megawatin kulutusta.

    Lauantain pörssihinta on jonkin verran perjantaita. Hinta nousee lauantaina enimmillään vajaaseen 19 senttiin kilowattitunnilta.

    Lisää aiheesta
    • Puolet suomalaisista seuraa kyselyn mukaan kotitaloutensa sähkönkulutusta vähintään kerran viikossa.

      Energia | Varttisähkö toi lisää tietoa sähkönkäytöstä – näin moni kiinnostui, näin moni viis veisaa

    • Jouluvalot luovat tunnelmaa, kun aurinko ei juuri näyttäydy.

      Energia | ”Sähköenergia on parasta silloin, kun sitä ei tarvitse ajatella — kinkut paistuvat ja kuusessa valot ovat päällä!”

    • Tuulivoiman tuotanto on nollassa juuri silloin, kun sähköä tarvittaisiin eniten: sydäntalven kylmimmillä pakkasjaksoilla.

      Koti | Pakkasilla pörssisähkö kallistuu rajusti – yksi keino säästää hintapompsuilta, mutta siitä pitää maksaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    pörssisähkö
    sähkön hinta
    tuulivoima
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita