• Talven lumipeite pienenee ihmisten toiminnan seurauksena – lumen puute voi johtaa kuivuuteen ja sään ääri-ilmiöihin

    Tutkimustulos kertoo, että lumipeitteen väheneminen johtuu ihmisten toiminnasta. Muutos tulee luultavasti kiihtymään tulevaisuudessa.
    Kun talven keskilämpötila pysyy alle 8 pakkasasteessa, lumen määrä ei juuri muutu. Jos keskilämpötila nousee, lumipeite alkaa huveta kiihtyvällä tahdilla.
    Kun talven keskilämpötila pysyy alle 8 pakkasasteessa, lumen määrä ei juuri muutu. Jos keskilämpötila nousee, lumipeite alkaa huveta kiihtyvällä tahdilla. Kuva: Marja Seppälä
    Uutiset|Ilmastonmuutos
    16.1.202411:30
    Anniina Jokinen

    Lumipeite pohjoisella pallonpuoliskolla on kokenut muutoksia viimeisen 40 vuoden aikana. Nature-lehdessä 11.1. julkaistu tutkimus kertoo, että ihmisten aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ovat lähes varmasti johtaneet lumen määrän vähenemiseen. Aiempaa pienempi lumipeite puolestaan aiheuttaa lisää ympäristöongelmia.

    Kevään tullen lumi sulaa ja täyttää pohjoisen joet vedellä. Siksi pienempi lumipeite talvella voi enteillä kuivaa kesää.

    Satelliittidata paljastaa, että talven lumipeite on kutistunut kohti Pohjoisnapaa jo pitkään. Kylmillä ja vähälumisilla alueilla, kuten itäisessä Siperiassa Venäjällä, lumen määrä on kuitenkin saattanut jopa kasvaa.

    Todennäköisin syy tähän on, että alueet pysyvät talvisin edelleen pakkasen puolella. Lumisateen runsastuminen voi johtua lähistöllä olevan merijään vähenemisestä, mikä saa meriveden haihtumaan ilmaan ja siten lisää sateita. Pakkasella sateet tulevat maahan lumena.

    Arktisten merialueiden jään sulaminen on myös johtanut runsaisiin lumisateisiin Manner-Euroopassa.

    Sen lisäksi, että lumen väheneminen heikentää veden saatavuutta, lumipeitteen katoaminen vaikuttaa suoraan alueiden ekosysteemeihin.

    Ihmisten toiminnasta johtuvat muutokset ovat vähentäneet lumimassaa vuosien 1981–2020 välillä jokien valuma-alueilla 60º leveyspiirin eteläpuolella. Kyseinen leveyspiiri kulkee Itämeressä Helsingin edustalla.

    Sen sijaan Jäämereen laskevien jokien ympäristössä lumen määrä on kasvanut. Se johtuu siitä, että talven keskilämpötilan pysytellessä alle 8 pakkasasteessa lumi ei juuri reagoi lämpenevään ilmastoon. Lumimassan väheneminen kiihtyy, kun keskilämpötila nousee ylemmäs.

    Tutkimuksen mukaan on odotettavissa, että lumipeite hupenee entistä nopeammalla tahdilla tulevina vuosikymmeninä. Talven keskilämpötila alkaa lähestyä -8 astetta monissa pohjoisen pallonpuoliskon asutuskeskuksissa. Aiempaa pienempi lumipeite vähentää jokien virtaamaa merkittävästi.

    Tutkimustulokset ovat merkittäviä myös arktisen alueen ja muiden harvaan asuttujen alueiden kannalta, sillä arktisen alueen lämpötila nousee neljä kertaa nopeammin kuin muualla, kirjoittaa Ilmatieteen laitoksen tutkija Jouni Pullainen.

    Sen lisäksi, että lumen väheneminen heikentää veden saatavuutta, lumipeitteen katoaminen vaikuttaa suoraan alueiden ekosysteemeihin. Se puolestaan vaikuttaa hiilinielujen tehokkuuteen ja lisää sään ääri-ilmiöiden riskiä.

    Lue tutkimus täältä: Evidence of human influence on Northern Hemisphere snow loss

    Lisää aiheesta
    • Metsäpalossa vapautuu syöpävaarallisia aineita, muun muassa formaldehydia, bentseeniä ja bentsoapyreenia. Lisäksi metsäpalot nostavat radioaktiivisuutta alueilla, jotka ovat saaneet laskeumaa.

      Metsä | Kalifornian metsäpalot tuottivat erittäin myrkyllistä ainetta – Suomen metsäpaloissa suojainten käyttö on vielä lapsenkengissä

      Tilaajalle
    • Vuoristomaisemaa Italiassa. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Maailman vuoristojen ennallistaminen on tärkeää

      Tilaajalle
    • Lehtipuista rauduskoivulla olisi menekkiä, mutta monet metsänomistajat epäröivät koivun kasvattamista hirvituhoriskin vuoksi.

      Metsänhoito | Ilmasto muuttuu, joten kannattaisiko kokeilla uusien puulajien kasvatusta? Asiantuntijoiden mukaan se olisi riski ekologialle

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire