• Tehomaksun kynnykseksi kahdeksan kilowattia, päätti Energiavirasto

    Asiakkaille on jatkossakin tarjottava vaihtoehtoisia sähkönjakelun tuotteita ja mahdollisuus valita tehomaksuton yleissähkötuote.
    Energiaviraston mukaan kotitalouksilla säilyy mahdollisuus valita tehomaksuton yleissähkötuote.
    Energiaviraston mukaan kotitalouksilla säilyy mahdollisuus valita tehomaksuton yleissähkötuote.  Kuva: LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    Uutiset|Energia
    2.2.202610:53
    STT

    Sähkön tehomaksu käynnistyy kotitalouksilla, kun 60 minuutin keskiteho ylittää kahdeksan kilowatin tehokynnyksen, päätti Energiavirasto.

    Energiaviraston maanantaina julkaiseman määräyksen mukaan asiakkaille on jatkossakin tarjottava vaihtoehtoisia sähkönjakelun tuotteita, joten kotitalouksilla säilyy mahdollisuus valita tehomaksuton yleissähkötuote.

    Viime vuoden lopulla lausuntokierroksella olleessa Energiaviraston määräysluonnoksessa esitettiin, että tehomaksua olisi peritty viisi kilowattia ylittävältä tehon osalta, mikä herätti paljon keskustelua.

    Esimerkiksi Omakotiliiton mielestä Energiaviraston tuolloin esittämä malli olisi ollut pientaloasukkaiden näkökulmasta kohtuuton.

    Energiaviraston maanantaina julkistama määräys yhtenäistää ja selkeyttää sähköverkkoyhtiöiden hinnoittelun perusteita viimeistään vuoden 2029 alusta alkaen. Verkkoyhtiöt voivat siirtyä uusiin hinnoitteluperusteisiin jo tätä aiemmin.

    Tehomaksu ei ole nykyiseen jakelulaskuun lisättävä ylimääräinen maksu.

    Energiaviraston mukaan asiakkaan kannattaa tutustua omaan tehon käyttöönsä esimerkiksi verkkoyhtiön palvelussa, kun hän valitsee kotitalouteensa sopivaa sähkönjakelun tuotetta.

    ”Jos asiakas siirtyy tehomaksulliseen tuotteeseen, perusmaksun osuuden tulisi pienentyä. Tehomaksu ei ole siis nykyiseen jakelulaskuun lisättävä ylimääräinen maksu”, Energiavirasto painottaa tiedotteessaan.

    Tehomaksullisen tuotteen valinneilla asiakkailla tehomaksu määräytyy kuukauden korkeimman 60 minuutin sähkönkäytön keskitehon perusteella. Energiaviraston mukaan sen asettamat tehokynnys ja mittausjakso varmistavat kotitalouksille mahdollisuuden ajoittaa ja ohjata kulutusta ja hyötyä ohjauksesta taloudellisesti.

    ”Joustavalla kulutuksella hillitään sähköverkon investointitarpeita ja jakelumaksujen hinnannousua asiakkaille.”

    Energiavirasto

    Nyt asetettua kahdeksan kilowatin tehokynnystä korkeampi kynnys heikentäisi Energiaviraston mukaan tehomaksun ohjausvaikutusta.

    ”Tehomaksun avulla verkkoyhtiöt voivat ohjata kotitalouksien kulutusta pois sähköverkkoa kuormittavista tehopiikeistä. Joustavalla kulutuksella hillitään sähköverkon investointitarpeita ja jakelumaksujen hinnannousua asiakkaille”, Energiavirasto kirjoittaa.

    Lisää aiheesta
    • Tavoitteena kulutushuippujen tasaaminen. Tehomaksun tullessa sähkönsiirron laskut kohdistuvat jonkin verran eri tavoin asiakkaiden kesken.

      Sähkö ja lämmitys | Sähkön tehomaksusta käy keskustelu kuumana: ”Hyvää tarkoittavassa asiassa on viestinnässä epäonnistuttu”

      Tilaajalle
    • Suomalaisia on vuosia kannustettu siirtymään sähköautoihin, nyt siitä rangaistaan, kirjoittaja toteaa.

      Politiikka | Lukijalta: Tehomaksu rankaisee sähkön peruskäyttäjää

    • Tehomaksun raja ylittyy käytännössä helposti jo sillä, että perhe lämmittää kotiaan talvipakkasilla tai käy saunassa, kirjoittaa Antti Kaikkonen.

      Politiikka | Yksi epäonnen hetki voi johtaa tympeään sähkön tehomaksuun – hallitus kurittaa omakotitalojen asukkaita

    • Sähkön tehomaksu arveluttaa viljatiloja.

      Energia | Sähkön tehomaksuun siirtyminen arveluttaa viljatiloilla ‒ valinnanvapaus luvattu säilyttää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Energiavirasto
    tehomaksu
    sähkönjakelu
    kotitaloudet
    sähköverkko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi