• ”Laitteessa syntyi sattumalta ilmiö, jota ei ollut aiemmin kohdattu” − suomalaisfirma kehitti mullistavan teknologian

    Happy Plant Protein hakee aktiivisesti kansainvälisiä kumppaneita. Uutta teknologiaa testataan seuraavaksi hollantilaisessa tuotantolaitoksessa.
    Ekstruusioteknologialla tuotetaan muun muassa muroja.
    Ekstruusioteknologialla tuotetaan muun muassa muroja. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Elintarviketeollisuus
    22.7.202607:00
    Jukka Koivula

    Suomalainen ruokateknologiayritys Happy Plant Protein vauhdittaa kansainvälistä yhteistyötä ekstruusioprosessiin liittyvän uudenlaisen teknologian ympärillä.

    ”Kun nelisen vuotta sitten kehitimme VTT:llä uutta välipalatuotetta, laitteessa syntyi sattumalta ilmiö, jota ei ollut aiemmin kohdattu”, yrityksen toimitusjohtaja ja perustajajäsen Jari Karlsson kertoo.

    ”Huomasimme, että proteiini erottui heti omaksi ainesosakseen. Kehitimme tämän havainnon pohjalta kokonaan uudenlaisen kuivaerotteluteknologian. Siinä palkokasvi- tai viljajauhosta kyetään tekemään suoraan proteiinia vain yhdellä työvaiheella”, Karlsson taustoittaa.

    ”Käsissä on mullistava teknologia”, Karlsson väittää.

    Kaksi vuotta sitten perustettiin Happy Plant Protein -yhtiö, jonka tavoitteena on kaupallistaa kyseinen VTT:llä löydetty teknologia. VTT on yritysten ja yhteiskunnan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokumppani sekä yksi Euroopan johtavista teknologian tutkimusorganisaatioista.

    Ekstruusio on prosessointimenetelmä, jossa hyödynnetään korkeita lämpötiloja ja kovaa hiertämistä. Ruokateollisuuden yleisesti käyttämillä ekstruusiolaitteilla tehdään tavanomaisesti useampia erillisiä käsittelyitä, joissa syntyy esimerkiksi muroja, pastaa ja erilaisia välipalatuotteita.

    ”Aikaisemmin, kun kasviproteiinia on erotettu raaka-aineesta, on jouduttu tekemään monia vaiheita. Nyt tarvitaan ainoastaan yksi vaihe kuivaekstruusioteknologialla.”

    Jari Karlsson

    ”Aikaisemmin, kun kasviproteiinia on erotettu raaka-aineesta, on jouduttu tekemään monia vaiheita. Nyt tarvitaan ainoastaan yksi vaihe kuivaekstruusioteknologialla.”

    Jari Karlssonin mukaan Happy Plant Proteinin kehittämä uusi ekstruusioteknologia on herättänyt laajaa mielenkiintoa kansainvälisillä ruokateollisuusmarkkinoilla.

    ”Siinä on useita etuja. Ensinnäkin laitteet ovat huomattavasti aiempaa edullisempia ja nopeampia rakentaa. Toiseksi nykymallissa käytetään paljon kemikaaleja, joista pystytään luopumaan”, toimitusjohtaja sanoo.

    ”Kolmas merkittävä asia on, että nykyisellään suuri vedenkulutus saadaan vähennettyä murto-osaan edellisestä.”

    ”Tämä on myös Suomelle tärkeä hanke, jolla voidaan saada omaa huoltovarmuutta parannettua.”

    Jari Karlsson

    Jarin Karlsson huomauttaa, että proteiinijalostusta ei tällä hetkellä tehdä lainkaan Suomessa.

    ”Tämä on myös Suomelle tärkeä hanke, jolla voidaan saada omaa huoltovarmuutta parannettua.”

    Happy Plant Protein ja saksalainen elintarvikeraaka-aineiden jalostaja Crespel & Deiters ovat aloittaneet yhteistyön arvioidakseen suomalaisyrityksen patentoiman ekstruusioteknologian mahdollisuuksia kaupallisessa mittakaavassa Crespel & Deitersin Helmondin tuotantolaitoksella Alankomaissa.

    Lisää aiheesta
    • Kasviproteiinia elintarviketeollisuuden hyödynnettäväksi.

      Ruoka | Uusi menetelmä tekee kasviproteiinin tuotannosta paikallista, halpaa ja helppoa − kotimaisen saatavuuden odotetaan paranevan

    • Marjaana Vuorio ja Annamari Jukkola perustivat kaurapohjaisia tuotteita valmistavan Mö Foodsin vuonna 2017.

      Ruoka | Maitotilalla kasvaneet siskokset tähtäävät kaurapohjaisilla juuston korvikkeilla ulkomaille – miljoonarahoitus kasassa

    • Elintarviketeollisuusliiton mukaan ilmastopäästöjen laskentaan tarvittaisiin koko ruokaketjun kattava yhtenäinen malli. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Elintarviketeollisuudessa ilmastopäätöt puolittuneet 4 vuodessa – ETL vaatii yhtenäistä päästölaskentamallia koko ruokaketjuun

    • Anne Kalmari maisteli härkäpapujalosteita keskiviikkona WWF:n järjestämässä Suomi kasvaa vegestä -tilaisuudessa Helsingin Musiikkitalossa. Kalmarin mielestä kotimaisen kasvisruoan kehittäminen ”ei ole keltään pois”. Kalmari aikoo asettua ehdolle kevään eduskuntavaaleissa.

      Ruoka | Suomi jälkijunassa kasvisruuan edistämisessä – Kansa ja Kalmari perustaisivat Tanskasta tutun rahaston

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kasviproteiini
    ekstruusioteknologia
    ruokateknologia
    Happy Plant Protein
    huoltovarmuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena