• Entinen puoliso syytti kunnianloukkauksesta, kun uhri kirjoitti parisuhdeväkivallasta Facebookissa

    Entinen puoliso oli tuomittu vastaajan pahoinpitelystä. Hovioikeus hylkäsi syytteen ja huomautti rikokseen syyllistymiseen liittyvän se, että teko voi tulla ulkopuolisten tietoon ja aiheuttaa arvostelua.
    Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Rikokset
    22.4.202623:00
    Taneli Laine
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Itä-Suomen hovioikeus hylkäsi kunnianloukkaussyytteen, kun uhri kertoi väkivallasta Facebookissa. Oikeus katsoi, että lausuma kuului sananvapauden piiriin ja ettei kirjoituksessa ollut rikoslain edellyttämää loukkaamistarkoitusta.

    Itä-Suomen hovioikeus on hylännyt kunnianloukkaussyytteen tapauksessa, jossa parisuhdeväkivallan uhri kertoi kokemuksistaan julkisessa Facebook-keskustelussa.

    Entistä puolisoa ei mainittu kirjoituksessa nimeltä, mutta hän piti viestiä itseään loukkaavana ja katsoi sen leimaavan häntä pienellä paikkakunnalla, jossa ihmiset tuntevat toisensa.

    Hovioikeus hyväksyi arvion siitä, että entinen puoliso oli kirjoituksesta tunnistettavissa, vaikka nimeä ei ollut mainittu. Tunnistettavuus yksin ei kuitenkaan ratkaissut sitä, täyttyikö kunnianloukkaus.

    Riidatonta oli, että entinen puoliso oli tuomittu vastaajaan kohdistuneesta pahoinpitelystä.

    Hovioikeuden mukaan tekstissä kuvattiin väkivaltaa tavalla, joka jäi jossain määrin tulkinnanvaraiseksi väkivallan laadun ja toistuvuuden suhteen. Kirjoitus ei kuitenkaan johtanut yksiselitteiseen käsitykseen pitkäkestoisesta ja toistuvasta väkivallasta, vaan se oli tulkittavissa myös viittaukseksi yksittäiseen pahoinpitelyyn, jonka jälkeen parisuhde oli päättynyt.

    Facebook-kommentissa luki muun muassa:

    ”… vanhan ku hakkaa ulos nii uutta sisään heti... toki meillä se lähti ite menee sen jälkeen...”

    Hovioikeus myönsi, että entinen puoliso saattoi kokea kirjoituksen loukkaavana. Oikeus kuitenkin korosti rikokseen syyllistymiseen liittyvän se, että teko voi tulla ulkopuolisten tietoon ja aiheuttaa arvostelua.

    Ratkaisussa punnittiin sananvapauden sekä henkilön kunnian välistä suojaa.

    Hovioikeuden mukaan lähisuhdeväkivallasta puhuminen nauttii lähtökohtaisesti sananvapauden suojaa, eikä riittävän yksilöityä ja totuudenmukaista keskustelua ole perusteltua rajoittaa vain toisen puolison kunnian ja maineen turvaamiseksi, kun huomioidaan asian merkitys sekä uhrille että yhteiskunnallisesti.

    Oikeus myös totesi, että liian tiukka rikosoikeudellinen puuttuminen julkiseen puheeseen voisi viestiä, että rikoksen uhrin pitäisi vaieta kokemuksistaan.

    Hovioikeus painotti myös Facebook-kommentin asiayhteyttä: vastaaja ei tehnyt erillistä julkaisua entisestä puolisosta, vaan kommentoi toisen henkilön parisuhdeväkivaltaa koskevaa päivitystä.

    Ratkaisun mukaan kommentti ei osoittanut sellaista loukkaamistarkoitusta, jota rikoslain kunnianloukkaussäännöksen kyseinen kohta edellyttää. Syyte hylättiin.

    Päijät-Hämeen käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut vastaajan kunnianloukkauksesta sekä muista rikoksista ja määrännyt yhteiseksi rangaistukseksi 60 päiväsakkoa, yhteensä 360 euroa. Hovioikeuden ratkaisun myötä kunnianloukkaus poistui, ja yhteinen rangaistus jäi kahdesta muusta rikoksesta 50 päiväsakkoon eli 300 euroon.

    Ratkaisu on julkaistu tuomioistuinlaitoksen palvelussa.

    Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Maaliskuun alussa annettuun ratkaisuun voi hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta 5.5. saakka.

    Lisää aiheesta
    • Itseä koskevista haukkumaviesteistä kannattaa ottaa kuvakaappaukset talteen, neuvoo poliisi.

      Ihmissuhteet | Saako ex-puolisoa haukkua Whatsappissa ystävälle? Poliisi vastaa

      Tilaajalle
    • Pahan puhuminen omasta puolisosta voi pahentaa ristiriitoja.

      Ihmissuhteet | Moni kertoo läheiselleen parisuhteen ongelmista – näissä tilanteissa se kannattaa

      Tilaajalle
    • ”Jos tiekunnalla on hyvä isännöitsijä, asiat sujuvat pääsääntöisesti hyvin. Hyvä hallinto on kaiken a ja o, ja se että kokoukset pidetään asianmukaisesti”, sanoo rikoskomisario Teuvo Nissilä. Kuvituskuva.

      Maanomistus | Kylähulluksi leimaamista, piikkimatolla uhkaamista – tieriidat paisuvat myös rikosilmoituksiin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hovioikeusratkaisu
    parisuhdeväkivalta
    kunnianloukkaus
    sananvapaus
    Facebook
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria