

Suomen ympäristökeskuksen julkaiseman vesikatsauksen mukaan suurten luonnontilaisten järvien vedenkorkeudet Itä- ja Kaakkois-Suomessa ovat harvinaisen matalalla tasolla, mutta myös Etelä- ja Lounais-Suomen järvien vedenpinnat ovat osin tavallista alempana ajankohtaan nähden. Tilannetta ovat pahentaneet poikkeuksellisen vähäluminen talvi, aikainen kevät sekä paikoin pitkään jatkunut kuivuus.
Myös säännöstellyissä järvissä kesän tavoitetasojen saavuttaminen voi aiheuttaa haasteita. Säännösteltyjä järviä on Suomessa yli kolmesataa.
Säännöstely voi palvella esimerkiksi tulvasuojelua, maankuivatusta, virkistyskäyttöä tai vesivoiman tuotantoa. Vesivoimalan tuotantoa säännellään säännöstelyluvilla, jotka määrittelevät, kuinka paljon vettä voidaan juoksuttaa turbiinien läpi.
”Tällä hetkellä useampien järvien vedenkorkeuksien laskua pyritään hillitsemään rajoittamalla juoksutuksia lupien mahdollistamissa rajoissa myös poikkeusluvilla, joiden avulla normaalista säännöstelyluvasta voidaan poiketa. Luvat myöntää Lupa- ja valvontavirasto”, Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen johtava vesitalousasiantuntija Tapio Tuukkanen.
Esimerkiksi Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus on saanut Lupa- ja valvontavirastolta väliaikaisen luvan poiketa Puulan säännöstelymääräyksistä uhkaavan kuivuuden takia. Kuivuustilanteen takia myös esimerkiksi Pielisen ja Pielisjoen juoksutusta Kaltimon voimalaitoksella rajoitetaan. Saimaalla juoksutusvähennykset on aloitettu 23. maaliskuuta.
Juoksutuksen vähennyksistä huolimatta Saimaan ja Pielisen vedenkorkeudet jäänevät silti alemmas kuin viime kesänä.
”Monet säännöstelyluvat ovat vanhoja, ei välttämättä enää kaikelta osin nykyilmastossa enää toimi optimaalisesti.”
Suomen ympäristökeskuksen mukaan valtaosa säännöstelyistä on suunniteltu ja aloitettu 1950–1970-luvuilla, ja niiden lupamääräykset perustuvat tuon ajan vesioloihin. Ilmastonmuutos kuitenkin muuttaa virtaamien ja vedenkorkeuksien vuodenaikaista vaihtelua ja vaikuttaa siten myös säännöstelyyn.
”Monet säännöstelyluvat ovat vanhoja, eivätkä välttämättä enää kaikelta osin nykyilmastossa toimi optimaalisesti. Tämä tapahtuu etenkin silloin, jos järven vedenkorkeuksien vaihtelu sidotaan kalenteriin ja vedenpinta lasketaan tarpeettoman alas tällaisina kuivina vuosina, jolloin lupaehdoissa määrätään alentamaan järven vedenkorkeutta alkukeväällä eli toteuttamaan niin sanottu kevätkuoppa”, Tuukkanen toteaa.
Vesi.fi-sivuston mukaan kesällä Suomen säännöstelyjärvien pintaa lasketaan yleensä 0,5–2 metriä varastotilavuuden kasvattamiseksi. Talvella, kun sähköä tarvitaan eniten, vettä voidaan juoksuttaa niin paljon, että järven pinta laskee huomattavasti luonnonmukaista alemmaksi, joskus jopa useita metrejä.

Ranta-asukkaita ja muita käyttäjiä järvien vedenpinnan suuri vaihtelu kismittää.
”Isoilla järvialueilla, joissa on paljon mökkiläisiä, ensimmäinen asia mikä tulee vastaan, on yleensä se, että matala vedenkorkeus haittaa veneilyä ja rantojen virkistyskäyttöä. Kun rantaviiva pakenee, mökkirantaan ei välttämättä pääsekään enää lainkaan veneellä. Matalalla vedellä voi olla vaikutuksia myös vaikkapa lossiliikenteeseen, vedenottoon, kalastoon tai vedenlaatuun.”
Joskus matala vesi tuo vastaan myös muistoja menneiltä ajoilta. Pielisjoella matala vedenkorkeus on tuonut esiin ison määrän uppotukkeja Utran saarten lähettyvillä. Puutavaraa on jäänyt Pielisjoen pohjaan aikoinaan sahateollisuuden ja uiton jäljiltä. Vedenpinnan laskettua joen pohjasta on paljastanut roppakaupalla sinne vuosikymmenten aikana jääneitä puita.