• Itä- ja Pohjois-Suomi vaativat valtiolta rahaa alueen liikenteeseen ja energiaverkkoon – perusteena muun muassa sotilaallinen liikkuvuus

    Maakuntajohtajat tahtovat kytkeä Itä- ja Pohjois-Suomen Ruotsin ja Norjan liikenneverkkoihin.
    Valtion pitää omistajana taata Fingridin kantaverkkojen riittävä taso Itä- ja Pohjois-Suomessa, vaativat maakuntajohtajat.
    Valtion pitää omistajana taata Fingridin kantaverkkojen riittävä taso Itä- ja Pohjois-Suomessa, vaativat maakuntajohtajat. Kuva: Antti Kohonen
    Uutiset|Energia
    8.12.202310:52
    Hermanni Härkönen

    Hallituksen on tuettava kaikin tavoin puhdasta energiaa hyödyntävien investointien käynnistymistä Itä- ja Pohjois-Suomessa, vaativat alueen maakuntajohtajat.

    Valtiolta vaaditaan aktiivisuutta esimerkiksi Fingridn kantaverkkojen riittävän tason turvaamisesta Itä-ja Pohjois-Suomessa. Lisäksi alueelle tulisi heidän mukaansa kohdistaa väyläinvestointeja.

    Rahaa kaivattaisiin esimerkiksi Savon ja Karjalan radoille ja vähäliikenteiseen tie- ja rataverkkoon sekä sujuviin matkaketjuihin.

    ”On tärkeää, että elinkeinoelämän ja sotilaallisen liikkuvuuden liikennetarpeet ja huoltovarmuus tulevat päivitettävään Liikenne 12 -ohjelmaan vahvoiksi kriteereiksi”, maakuntajohtajien kannanotossa kirjoitetaan.

    Itä- ja Pohjois-Suomen erityishuomion tarvetta perusteellaan sillä, että Venäjän hyökkäyssodasta johtuneet kerrannaisvaikutukset näkyvät Suomessa etenkin näillä alueilla.

    Itärajan sulkeuduttua Pohjois-Suomessa ovat myös Suomen ainoat maayhteydet muuhun Eurooppaan.

    ”Itä- ja Pohjois-Suomi tulee kytkeä Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan liikenneverkkoon ja meriliikenteen toimivuutta Perämeren satamissa tulee vahvistaa EU:n parlamentin ehdotuksen mukaisesti”, kannanotossa vaaditaan.

    Lisäksi maakuntajohtajat muistuttavat Suomen EU:lta saaman rahoituksen perustuvan Itä- ja Pohjois-Suomen olosuhteisiin, kuten harvaan asutukseen, pitkiin etäisyyksiin ja kylmään ilmastoon.

    ”Itä- ja Pohjois-Suomen harva asutus on tärkein kriteeri koko Suomen saamalle EU-rahoitukselle, ei pelkästään NSPA-erityistuelle”, maakuntajohtajat sanovat.

    Lisää aiheesta
    • Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) muistuttaa, että tiukassa paikassa Suomi on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki tai alue.

      Yhteiskunta | Puolustusministeri Antti Häkkänen: Koko Suomi on puolustamisen arvoinen

      Tilaajalle
    • Dubaissa laaditussa julkilausumassa noin 120 maata lupaa kolminkertaistaa maailman uusiutuvan energian kapasiteetin vuoteen 2030 mennessä.

      Energia | Dubain kokouksessa kova halu lopettaa fossiilisten polttoaineiden käyttö, Suomi mukana kolminkertaistamassa uusiutuvaa energiaa

      Tilaajalle
    • Kolarin männiköiden taustalla siintää Yllästunturi.

      Metsä | Lappi jyrää yllättäen muut maakunnat puuston kokonaiskasvussa

      Tilaajalle
    • Suomalaisen naudanlihantuotannon vahvuuksia ovat nurmipohjainen ruokinta sekä maitorotuisten vasikoiden kasvattaminen lihantuotantoon.

      Lihantuotanto | Itä- ja Pohjois-Suomesta Euroopan nauta-aitta, visioi Lihakunnan puheenjohtaja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Itä- ja Pohjois-Suomi
    liikenneverkot
    energiaverkot
    maakuntajohtajat
    EU-rahoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi