• Länsirata-hankkeen rahoitus kyykkää – EU hylkäsi 176 miljoonan euron hakemuksen

    Turun tunnin junan rakentamiseen sovittuja kuntaosuuksia ei voi enää nostaa, sanoo maakuntajohtaja Kari Häkämies.
    Suomalaisista 64 prosenttia hautaisi lopullisesti Länsirata-hankkeen eli Turun tunnin junan, kertoi MT-kysely kesäkuun lopulla.
    Suomalaisista 64 prosenttia hautaisi lopullisesti Länsirata-hankkeen eli Turun tunnin junan, kertoi MT-kysely kesäkuun lopulla.  Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Politiikka
    18.7.202413:15
    Harri Kallio-Kurssi

    Euroopan komissio on hylännyt Helsingistä Turkuun kulkevan Länsiradan rahoitushakemuksen, tiedottaa liikenne- ja viestintäministeriö.

    Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmaan kuuluva hanke tunnetaan nimellä Turun tunnin juna.

    Helsingin ja Turun välisen nopean junayhteyden kehittämisestä vastaava Länsirata-hankeyhtiö odotti EU:lta yli 176 miljoonan euron pottia.

    Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) kertoo Kauppalehdelle, että EU-komission päätöksen mukaan hanke oli rahoituksellisesti tai taloudellisesti kestämätön.

    ”EU:ssa näyttivät etenevän ne hankkeet, jotka olivat suoraan ministeriön alaisia ja mittaluokaltaan huomattavasti pienempiä kuin Länsirata tai Lentorata”, Ranne kommentoi.

    ”Kuntaosuuksia ei voi enää nostaa.” Kari Häkämies

    Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Kari Häkämies ihmettelee tilannetta Svenska Ylen uutisille.

    ”Kun liikenneministeriön viranomaisena tekemä hakemus on saanut nollatuloksen, on valtion otettava vastuu puuttuvasta rahoitusosuudesta”, Häkämies sanoo.

    Kuntien rahoitusosuus on hankkeessa hänen mukaansa jo nyt korkea.

    ”Kuntaosuuksia ei voi enää nostaa.”

    Lisää aiheesta
    • Hallitusohjelmaan on kirjattu kaksiraiteinen rata Turun ja Salon välille sekä kaupunkirata Lohjalle.

      Politiikka ja talous | Länsirata hiertää myös hallituspuolueissa

      Tilaajalle

    Kesäkuussa tehdyn sopimuksen mukaan kunnat ja valtio kumpikin rahoittavat hanketta 400 miljoonan euron osuuksilla.

    Kustannusarvio koko hankkeelle on arviolta kolmen miljardin euron luokkaa. Hankkeen pitäisi lähteä liikkeelle tällä vaalikaudella.

    Ilman tukea jäi myös Lentorata, joka yhdistäisi Helsinki-Vantaan lentoaseman kaukojunaverkkoon. Radan suunnitteluun haettiin 4,7 miljoonan euron rahoitusta.

    Suomesta rahoitusta haki 21 hanketta, yhteensä 325,13 miljoonaa euroa. Tukea saavat muun muassa Riihimäki–Tampere-radan ja Karjalan radan suunnittelu, Savonrata ja satamat.

    Euroopan komissio myönsi tällä rahoituskierroksella yhteensä 39,11 miljoonaa euroa Verkkojen Eurooppa -välineen rahoitusta 11 hankkeelle Suomessa.

    Yhteensä rahoitusta myönnettiin 7,01 miljardia euroa kaikkiaan 134 eurooppalaiselle väylähankkeelle.

    Lisää aiheesta
    • Salon rautatieaseman kautta kulkee jatkossa nykyistä nopeampi yhteys, mikäli Petteri Orpon (kok.) hallituksen ajama Länsirata-hanke toteutuu. Nopein Helsingin ja Turun välinen juna kulkisi kuitenkin Salon läpi pysähtymättä.

      Politiikka | MT-kysely: Kaksi kolmesta suomalaisesta kuoppaisi Turun tunnin junan

    • Turun junayhteyden maaperäkartoittajien auto jätti Simo Larmon peltoon syvät urat.

      Kasvintuotanto | ”Posketonta sikailua” – Turun junayhteyden kartoittajat ajoivat spelttiviljelijän pellon karmeaan kuntoon – vieläpä väärällä lohkolla

    • Länsirata oy:n tutkimuskonsulttien auto jäi kiinni Birkkalan tilan pellolle. Auton hinaaminen irti jätti syvät urat pellolle.

      Liikenne | ”Eihän tämä ole kivaa luettavaa” – Länsirata sanoo pitäneensä vastuullisuuspäivän pohjatutkijoille viimeksi pari viikkoa sitten

      Tilaajalle
    • Turvaliivi kertoo kuljettajalle, että radan varressa seisova ei aio tehdä ilkivaltaa tai muuta laitonta. Varsinkin muualla kuin rautatieasemalla kuvattaessa turvaliivi on ehdoton varuste.

      Kulttuuri | Junabongari on aina askeleen edellä junia – harrastusvälineestä voi olla hyötyä myös junamatkustajalle

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa